United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Anni kyllä tähän hymyili, mutta Lentsin hajamielisyys ei sentäänkään mennyt hänen mielestään. Heilurit liikkuivat yhä vaan kumpikin omaa itsepäistä suuntaansa.
Hän ei ennen tietänyt väsymyksestä mitään, eikä siitäkään, että työnteko väsyttäisi. Vaan hän ei sentäänkään suonut itselleen virvoitusaikaa, hän pelkäsi kadottavansa kaikki ja joutuvansa maantielle, jos hän vaan jättäisi kotonsa ja verstaansa. Hän ei moneen viikkoon mennyt kylään, mutta oleskeli paljon vanhempainsa luona. Eräs kohtaus sai hänen kuitenkin hervahtamaan paikaltaan.
Jos sydämeni olisi rakastanut sinua toista vertaa enemmän kun se nyt tekee sen, en sentäänkään olisi voinut yhdistää kohtaloani sinun kanssasi, sittenkun selvin olen saanut huomiooni, ettei sinun sisussasi piilennyt mitään rakkautta minua kohtaan. Elä onnellisesti, jos aikain kuluessa voit. Minä lopetan lukemiseni vieraassa opistossa, ja jätän nyt Ruotsin.
Ja oikeastaan, totta puhuen, minä en sentäänkään ole häntä vihannut. Jos niin olisi ollut laita, olisinko nyt kodissani? Minä en enää tässä mailmassa saa kuulla veljeni ääntä mutta eheä mä pian saan toisessa..."
Vanhusta väristytti tätä muistoa kertoessaan, vaan ei hän sentäänkään sitä saanut oltua puhumatta, hänen täytyi omaksi huojennukseksensa sitä kertoa, vaikka se tunkisikin läpi kuuliansa luitten ja ytimen. Hän kuitenkin kohta pikaa lisäsi, että Jumala heitä kyllä varjelisi tuon viattoman lapsen tähden, ja hän nyt jo melkein napisi Jumalaa vastaan, jos niin kävisi, että lapsikin hukkuisi.
Kättä sen päälle, Lents, ettet sinä ole oikein miesmäinen; sinä kuljeskelet ympäri, rukoillen jokaiselta suopeaa silmäystä, hyvää sanaa; semmoinen teko on kurjamaista. Mutta sentäänkään et sinä ole ansainnut sitä, että joku pirullinen sinun tekee riivatuksi. Lapsi tänne, Anni! Sinä et ansaitse kantaa viatonta lasta käsivarrellasi".
Aksiisissä sai hän paikkansa vasemmalle sivustalle, ja nyt määrättiin rintama-muutoksia, niin että hän oli vähällä kukistua, eikä sentäänkään ojennus ollut hyvä.
Hän otti nyt ruokansa näkyviin ja levitteli eteeni sen rikkaan sisällepidon. Minun ei suinkaan ollut nälkä, vaikk'en ollut nauttinut paljo mitään, sitten kuin olin tullut vankiuteen, mutta minun piti kuitenkin syömän niin paljon kuin vaan jaksoin, mutt'en sentäänkään saanut hänen mielestänsä tarpeeksi.
Juuri silloin kuin liehakoitsija odotti palkintoa medestänsä, kukistansa, juuri silloin osasi hän nauraa hopeisimman naurunsa... Kauppias Aleksei juopui ensin Helasta. Mikä ihmeellinen talonpoikaistyttö! Avoin kuin kirja, mutta kysymysmerkkejä siltäkin joka sivu täynnä, Suloutensa ei ole opittua, tavoiteltua, se on luonnollista, olennollista. Mutta ei hän sentäänkään ole tiedoton sen mahdista.