United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka plastillinen jokainen hänen kädenliikkeensä, kuinka tyyni hänen hymynsä, kuinka tuoreesti pulpahtava jokainen hänen äänenpainonsa! Hän ei puhu paljoa, eikä häntä kuitenkaan voi jättää huomioon ottamatta. Hänen sanoissaan ei ole mitään erinomaista, saati nerokasta, eikä häntä kuitenkaan voi pitää typeränä. Kuuntelisin paljon mieluummin häntä kuin tuota toista, ajatteli Johannes.
Noita viimmeisiä sanoja sanoissaan hän antoi äänensä väristä. Olisi ehkä hieman itkenytkin, vaan ei saanut kyyneleitä.
"Minä en ole mikään martyri, orpana Kitty," vastasi Ewelyn, vähän vanhaa ilkullisuutta sanoissaan, vaikka tämä nyt oli kääntynyt häntä itseä vastaan, "ja minä pyydän, ettet koeta saattaa minua semmoiseksi itseäni luulemaankaan. Puolet huolistani ovat oman tahtoni taikka puuttuvan hienotuntoisuuteni synnyttämiä; ja toisesta puolesta ei kannata puhuakaan.
Tapasin Ann Margret Holmgrénin ensi kerran v. 1902 eräässä kokouksessa Norjassa ja ihan hämmästyin sen johdosta, että hän oli niin vapaa kaikesta suurruotsalaisuudesta, ja että kaikissa hänen sanoissaan oli sellainen lämmin, inhimillinen sävy.
Vahinko vaan, että hän oli väärä-uskolainen, sillä minä en luule koskaan enää saavani kuulla hänen vertaistansa." "Te ette ole milloinkaan kuulleet T:ri Lutherin saarnaavan?" kysyin minä. "T:ri Lutherin, joka kirjoitti nuot thesit, joista puhutaan niin paljon?" hän vastasi. "Tulvaako kansa häntä kuuntelemaan ja riippuuko se kiinni hänen sanoissaan, niinkuin ne olisivat elämän sanoja?"
Hän oli puhunut hyvin tyynesti ja sydämellisesti. Ei hänen käytöksessään mitään ylellistä ollut, eikä kukaan läsnäolevista uskaltanut epäilläkään, että hän totta oli puhunut. Näytti kuin he kaikki olisivat oivaltaneet, ett'ei se ollut hän itse, vaan laupias ja vanhurskas Jumala, joka hänen sanoissaan puhui; ja ääneti ja liikutettuina he katselivat omiin heikkoihin sydämiinsä.
Näin on yksilön vapautta kohdeltu ja kuitenkin on löytynyt miehiä, jotka polttorovioista ja kidutuksista huolimatta ovat uskaltaneet olla tosia sanoissaan ja vakuutuksessaan. Se on suurta, se on jaloa ja ihmettelyämme ansaitsevaa. Luuletteko, että nykyään semmoista voisi ilmestyä, luuletteko?" "Ei ilmesty ... tämä aika on pelkuriuden aika!..."
Yksin jäätyään, istuutui pastori tuolille ja painoi päänsä pöydän varaan. Siten istui hän kauan aikaa, nousi sitten äkkiä seisoalleen ja kulki edestakaisin lattialla. "Oliskohan hänen sanoissaan mitään perää", sanoi hän itsekseen, "enkö minä siis ymmärtäisi omaa lastani?
Vasta sen sanottuaan huomasi Antti, mikä verinen iva voi piillä hänen sanoissaan. Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ollut loukata tuota naista, kaikkein vähimmän muistuttaa häntä mistään entisestä. Heidän suhteensa, mikäli he maailmassa toisiaan tapaisivat, täytyi hänen mielestään olla yksinomaan moitteeton, virallinen ja täsmällinen.
Hänen olennossaan oli, enemmän kuin hänen sanoissaan, jotakin, joka äkkiä levitti valoa mieleeni. "Te olette sanoneet minulle salaisuuden", sanoin minä, "John Jago on rakastunut teihin". "Hurjasti rakastunut minuun?" keskeytti Naomi ja alkoi kuiskailla. Käveltyämme muutaman kerran edestakaisin hiekka-käytävällä, puhkesi hän äkkiä sanoihin, ikään-kuin hän olisi ollut haltioissaan.