United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kyllä hän juoneenkin kuuluu." "Tunsin kyllä isäsi, aivan hyvin tunsin; sainpa yhden yön täydet tekijäiset hänestä aivan tässä samassa talossa. Hän oli juonut ja sitten kadulle pökertynyt. Poliisit raastoivat hänet tänne melkein hengetönnä. Liika on liikaa juomisessakin, ai, mikä sininen savu hänen suustansa tuli, kun hän vähän lämpesi.
Mutta sitten meni tuuli länteen ja siitä pohjoiseen ajaen pois savun, sitten kirkastaen taivaan ja viimein vetäen sen harsoiseen pilveen. Kun näin ilmain vaihteessa usein ottaa, niin lähdin taas koskelle, tehden kuitenkin varmuuden vuoksi sen päätöksen, että, sainpa mitä sain, se suolataan erään toverin purkkiin. Ei muuten ollut ollenkaan otollisin aika päivästä.
Silloin lähetettiin meidät kotiin takaisin, ja sen minä sanon sinulle, naapuri, että kun on kokenut näin paljon, niin saattaa sanoa olleensa sotamies, ja sotamies toden teolla!» »No, ranskalaisia sinä kai et saanut nähdä», kysyi Swart. »Sainpa vainkin», vastasi Witt, »niitä oli joka talossa koko joukko majoitettuina. Niillä hirviöillä on aivan oma luontonsa.
Heidän hevosensa olivat syömässä niityillä ja valoisana kesäyönä oli niitä helppo pyydellä heittosilmukalla. Otettuani kiinni muutamia sain koko seitsemän yht'aikaa metsään, kun näet joitakuita tuli itsestäänkin toisten jäljestä, jos meitä olisi ollut useampia, olisivat ne kaikki nyt suomalaisten leirissä.» »Saitko sinä siis hevosia?» »Sainpa kuin sainkin ja olisin voinut saada vielä enemmänkin.»
Suomalaisten suuressa huudossa oleva ja paljon puhuttu noituus oikeastaan perustuu uskonnolliselle pohjalle ja sitä harjoitettiin rukouksilla. Tämän huomion olen itse tehnyt ja olen sen voinut vahvistaa monivuotisen seurusteluni ja oleskeluni aikana suomalaisten parissa. Metsästäjänä minun onnistui saavuttaa suomalaisten eränkävijöiden luottamus, sainpa myöskin oppia heidän ns. taikakeinonsa.
Yhdeksän vuoden ikäisenä poikana tulin minä tänne kotiseudustani Nevan tuolta puolen, isättömänä ja ilman muuta rikkautta kuin kaksi tyhjää kättä. Täällä minä sain leipää ja palkkaa», kertoi hän hymyillen, »sainpa hevosenkin ja ennen kaikkea luottamuksen omaan itseeni.
Se mun karkotti, katalan, ajoi lapsen armottoman tuulipuolelle tupoa, pohjaispuolelle kotia, vieä tuulen turvatointa, ahavaisen armotointa. Sainpa, kiuru, kiertämähän, lintu kurja, kulkemahan, vieno, maita vieremähän, vaivainen, vaeltamahan, joka tuulen tuntemahan, ärjynnän älyämähän, vilussa värisemähän, pakkasessa parkumahan.
Mutta minä sain hänet sitten kokonaan leppymään". "Millä keinoin, sanopas se, ole niin hyvä?" kysyi seppä. "Sainpa mar' tällä keinolla: Simo vaari, sanoin ma, te olette vanha mies, ettekä enää käsitä meitä, joiden suonissa nuoruus virtaa elohopean tavalla. Te luulette, sanoin mä, hänen pitävän tuosta tyttösestä ja sen olevan hänellä piilossa jossain nurkassa täällä Perth'issä?
Hyvästi, te kaikki. Minua ette enää näe. Parempi olla järven pohjassa siikojen sisarena, kuin tuommoisten kovasydämisten sukulaisten parissa. No, hei! Sainpa kuin sainkin sinut käsiini. Jo minä arvasin, ettei sinua muualta ollut etsiminen kuin Niittylän heinäladosta. HOMSANTUU. Kuinka on silmiesi laita, Risto? Tuletko tottakin sokeaksi? RISTO. Pahaa pelkään.
"Minä kiitin häntä ja keräsin yhä edelleen pähkinöitä, joista osan sain myödyksikin. Eräänä päivänä saapui laiva rantaan. Minä menin hyväntekijäni luo ja sanoin aikovani lähteä tuossa laivassa kotiini. Hän antoi minulle lahjoja jäähyväisiksi ja saattoi minut laivaan. Otin mukanani kaikki jäljellä olevat pähkinäni, ja sainpa niitä tovereiltanikin lahjaksi, ja läksin sitten matkaan.