United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sano tuonne tultuasi pimeähän Pohjolahan: 'Kova on kokko kourin saa'a, kynälintu kynsin syöä." Jo kohta kotihin joutui luoksi ehtoisen emonsa suulla surkeannäöllä, syämellä synkeällä. Emo vastahan tulevi kulkiessansa kujoa, aitoviertä astuessa. Ennätti emo kysyä: "Poikueni, nuorempani, lapseni, vakavampani! Mit' olet pahoilla mielin Pohjolasta tullessasi?
Hyvä siell' on ollaksesi, Armas aikaellaksesi, Huonehessa honkaisessa, Petäjäisessä pesässä: Kukut kullaisna käkenä, Hopeaisna kyyhkyläisnä, Ko'issasi korkeassa, Kaunihissa kartanossa. Loitsurunot. Miten silloin lauletahan Ja kuten kujerretahan, Kun vesi venettä viepi, Tuuli purtta tutjuttavi, Kovin viskovi venettä, Ompi kaata puisen purren, Saa'a sormet soutimiksi, Kämmenet käsimeloiksi?
Ihminen pelästyy niinkuin Ilmarinen nähdessään sen mammonan hirviön, jonka edessä ihmiskunta on polvillaan, mutta hän ei enää epäröi: Ankaran vakavana hän tiedustelee itsekkyyden hirviöltä, kuinka se on uskaltanut näyttäytyä jumalanpojalle, ja pelon valtaamana Iku-Turso tunnustaa, että hänellä oli mielessä »surmata suku Kalevan, saa'a sampo Pohjolahan», luvaten samalla, ettei hän sitä enää ajattele, jos hengissä saa palata takaisin meren syvyyteen.
Ruma Ruotuksen emäntä sanan virkkoi, noin nimesi: 'Ei kylyt kylähän joua, ei saunat Sarajan suulta. On kyly kytömäellä, hepohuone hongikossa tuliporton poiat saa'a, lautan lapsensa latoa: kun hevonen hengännevi, niin on siinä kylpeköhön! Niinp' on, niin sanoi mokomin, niinpä vainen vastaeli." Marjatta, matala neiti, tuosta täytyi itkemähän.
"Sain tuosta sanelemahan, itse virkin, vierettelin: 'Osasi minun emoni, osasi omenan saa'a, taisi taimen kasvatella, ei osannut istutella: istutti ihanan taimen ilke'ille istumille, pani paikoille pahoille, koivun juurille koville, iäksensä itkemähän, kuuksensa kujertamahan.
Käyös ulkona use'in, käyös kuuta katsomassa, otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä! "Konsa oike'in otava, sarvet suorahan suvehen, pursto perin pohjasehen, silloin aikasi sinulla nousta luota nuoren sulhon, saa'a viereltä verevän, saa'a tulta tuhkasista, valkeata vakkasesta, tuli puikkohon puhua lienosti levittämättä.
Tuuti, tuuti tuomen marja, Liiku, liiku lempilehti, Nuku nurmilintuseni, Väsy västäräkkiseni; Nuku, kun minä nukutan, Väsy, kun minä väsytän, Vaan eipä minussa liene Lapseni nukuttajata, Ei taia emo poloinen Saa'a lasta nukkumahan.
Kun ei täytyne tupoa, lainattane lattiata, jo puran sanat salolle, kaa'an virret viiakkohon." Saaren impyet sanovat, niemen neiet arvelevat: "On meillä tupia tulla, kalhot kartanot asua, vieä virtesi vilusta, sanat saa'a ulkoisesta."
Katsoin aamun, katsoin illan, en tiennyt, mihin katosi, tokko pientä kasvatteli vaiko laihoa lihoitti, kun ei tullut kuitenkana, vaikka varsinki lupasi tulla jälen tuntuessa, saa'a jälen jäähtymättä. "Aina katsoin aamusilla, päivät päässäni pitelin, kun ei vieri veijon saani, ei kolaja veijon korja, näille pienille pihoille, kape'ille kartanoille.
Pura pois punaiset paikat, sivalluta silkkiverhot! Näytä tuota näätäistäsi, viisin vuosin käytyäsi, kaheksin katseltuasi! "Tokko toit, kenen käkesit? Käkesit käkösen tuoa, maalta valkean valita, vesiltä verevän saa'a.