United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukko maistoi tuota haisevaa sikunavettä ja sitä tehdessään seurasi tarkasti edellä kertomiani temppuja. Ryypyn tyhjettyä kääntyi keskustelu äkkiä toiselle tolalle. "Vai rupeatte te nyt metsäherraksi, insinööriksi; siishän teistäkin tuli mies, mutta sitä ei, lempo soi, kukaan olisi uskonut." Tapa, jolla tuo lausuttiin, osoitti puhujan ei laisinkaan tahtovan satuttaa arkaan paikkaan.
Jos tahdot ryypyn, niin tulee luhtiini hetken perästä! Jahah! ROOPE. Onkohan tuo liian matala? Koetetaanpas lautaa. Hyvähän tämä! Ihan peijakkaan hyvä sittenkin. Eipä taida olla karsokaan. ROOPE. Tuohon sietää pienen paittilaan. KALLE. Taitaa kyllä ... pannaanpas vaan ... noin! Nyt hyvä sanoi Mäkelä. Koetellaankos? ROOPE. No, sinä et olekaan enää suutuksissa? Enhän minä ... olenkos ollut sitten?
Halu haikia palaapi Viinan luona viipymähän, Kesken ruoan keittämisen Meneepi mielitekoonsa Kaapistansa katsomahan, Ottaa sieltä oiva ryypyn, Kannustansa kallistaapi. Kaatuu kohta kammariinsa, Kellariinsa kellistyypi. Mitä tästä mies sanoopi Kun onpi vaimo kumossa, Talon vanhin vaipununna? Löytää lapsen lattialta, Joka itkeepi isosti, Eikä äiti ääntä kuule.
Varmaa on, etten toivottanut Yrjö kuninkaalle mitään pahaa, ja jos hän itse omassa persoonassaan olisi ollut saapuvilla, olisi hän kai tehnyt samoin kuin minäkin. Heti ryypyn otettuani tunsin itseni paljon paremmaksi, ja kykenin seuraamaan toisten hommia ja kuuntelemaan puhelua. Järkeni taisi kyllä vielä olla vähän hämärä, mutta minua ei enää vaivannut entinen aiheeton pelko ja synkkämielisyys.
Mutta eihän hän ole vielä todella aikonutkaan. No, no ... se on hyvä se ... nyt mennään syömään, koska kuuluu jo illallinenkin olevan valmis. Illallisen aikana tuli pastori ryypyn otettuaan ja olutta juodessaan yhä puheliaammaksi ja hellemmäksi. Hän koetti sanoa sukkeluuksia ja nauroi niille vedet silmissä. Mutta Elli oli joka hetki vähällä purskahtaa itkuun.
Joivathan ne, osasivat, osasivat ottaa ryypyn ne pojat, klasin kallistaa mutta mistä tuli kaikki tuo tavara, joka moisen holvin täytti? Vastaukseksi vei meidät nykyinen isäntä linnan vartija ja vieraiden opas linnan korkeimpaan torniin ja käski katsoa ympärillemme.
Antakaa minulle lohta. GRANSKOG: Olkaa hyvä. Ja sitte me otamme ryypyn. KERTTU: Tietysti. Mutta osaatteko te laulaa »helan går»? GRANSKOG: Laulakaa te. KERTTU: Ei, ei, parasta että me emme laula kumpikaan. GRANSKOG: Siitä on kauvan, kun me näin olemme vastakkain istuneet. KERTTU: On. GRANSKOG: Missä me silloin istuimme? KERTTU: Oletteko unhoittanut sen? GRANSKOG: En. KERTTU: Sanokaa se sitten.
"Milloinkas viipurilaisiin on ollut luottamista!" huomautti Birger ivallisesti. "Toista on Hämeen miehen sana." "Noh, kenties he vaan tahtoivat puhua mielikseni eli kuten sanotaan ryypyn puoleen. Mutta mahdollisesti oli heidän erehdyksensä kuitenkin hyvin luonnollinen ja anteeksi annettava.
Ison-Tiinan täytyi itsensä tulla lasta "piästämään" ja hän mittailikin monta kertaa pojan pituuden vasemmasta pikkuvarpaasta oikean käden peukaloon, ottaen aina aika ryypyn joka vaaksan päästä. Sillä retkellänsä näki Tiina, joka oli niin kehakka ihmisiä siunattuun maahan saattamaan, miten vaihdokas, vaikka turhaan, koetteli opetella varpaidensa makua tuntemaan.
»Totta puhut, Vennu», hän virkahti varmasti. »Mutta minä olen saanut, mitä olen kaivannut ja lähden.» Hän otti nyt vasta hattunsa, joka oli pudonnut lattiaan. »Ota sitten edes piiskaryyppy, eihän meillä ole riitelemisen syytä, naapuri», sanoi Vennu ja kaatoi lasiin. »No, jos tahdot antaa, niin ... mitäpä se riitelemälläkään paranee.» Tommi astui pöydän luo, kallisti ryypyn ja kiitti.