United States or Cyprus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän puhalsi tuh'an sikaristansa ja antoi sen kohteliasti vanhalle herralle, joka viritti omansa, näyttäessään olevan tottuneen polttamaan hyviä sikaria. Valkeata vaihetettuansa kielet keveästi liikuntoon tulivat. Vanhalla herralla oli oikein kunnon-miehen käytös, ja hän puheli vapaasti kaikesta. Kuta enemmin nuorukainen katseli suuriin ruskeihin silmiinsä, sitä enemmin luotti mieheen.
Hän oli varteva, voimakas, kahden- tahi kolmentoista vuotias poika, kurjiin repaleisiin puettuna. Pää kohosi vapaasti ja rohkeasti olkapäitten välissä, tumman ruskeihin suortuviin oli sotkeutunut sammalia ja lehtiä, päivettyneistä kasvoista tirkisteli kaksi eloisaa silmää vilkkaasti ympärilleen.
Siellä esiintyy mitä kummallisin vaihtelevaisuus, joka usein, kun silmä siirtyy mantereelle päin, loppuu aaltoileviin viljapeltoihin ja alastomiin vuoren harjanteihin, jossa ohut lentohiekka pöllyää ja antaa ilmalle raskaan harmaan karvaisen värin, taikka ruskeihin, laajoihin kanervakankaihin, joiden lävitse pienet purot hiljalleen etsivät tietä yhdestä järvestä toiseen.
Minäkin menen suotta aikojani metsälle ilman pyssyä, joka iltapäivä, jokainoa sunnuntai ja lupapäivä, kaupungin ulkopuolelle, jossa käyskentelen, ja saanhan edes nähdä harakan, kuulla variksen, ja jos orava kurahtaa puuhun ja saan katsoa sen pieniin, ruskeihin silmiin ja sitä haastatella ja sille kirskautella niinkuin se minulle, niin on pitkäksi aikaa helpompi ollakseni.
Rouva Koll istui sill'aikaa eräällä puun kannolla ja kutoi sukkaa ja katsoi milloin valkeaan, joka loi punaista valoa ruskeihin puiden runkoihin ja Jeppe kuskin leveään, yksinkertaiseen naamaan, milloin iloisiin lapsiin, jotka viskelivät rengasta; isä otti osaa leikkiin, mutta hän ei ollut oikein kätevä; sitä paitsi hän vaipui ajatuksiin juuri kun tuli rengasta vastaan ottaa.
Nainenkin nousi ja nojasi hänkin balkongin yli ja hänen mustat hiuksensa miltei koskeneet miehen ruskeihin kutriin. Kenelm huokasi. Oliko se kateudesta, sääliväisyydestä, pelvosta? En tiedä; mutta hän huokasi. Hetken aikaa vaiti oltuansa sanoi nainen, hiljaisella, mutta tällä kertaa ei niin matalalla äänellä, ettei Kenelm sitä kuullut: "Lausukaa nuo värssyt minulle vielä kerta.
Maailman suurest' ansast' ehjänäkö Hymyillen tulet? ANTONIUS. Armas satakieli, Makuulle heidät pieksimme. Haa, tyttö! Ruskeihin harmait' eksyy; mut viel' aivo Ravitsee hennoja ja nuoruudelta Voi viedä voiton. Katso tuota miestä! Huulilleen armon kättä tarjoo! Uros, Suutele tuota! Taistellut hän niin on, Kuin vihast' ihmiskuntaan joku jumal' Ois surmaa tehnyt hänen hahmossansa.
Minä en voinut käsittää, mistä Ilse ylipään sai rohkeutta katsella niin itsetyisesti, melkein huolimattomasti noihin ruskeihin silmiin, juurikuin olisivat ne luudansitojapojan, jolle hän Dierkhofissa lahjoitti aina leipäpalasen, ja laittoi hänet sitte matkaansa.
Tässä kahtalaisessa valaistuksessa liikkui hitaasti pienoinen, käyrävartinen mies, ulkonäöltään noin 50- tai 60-vuotias, puettuna ajan tavan mukaiseen tekotukkaan ja kankipalmikkoon, ruskeaan leveäliepeiseen ja suurinappiseen hännystakkiin, lyhyihin ruskeihin housuihin, pitkiin silkkisukkiin ja leveillä hopeasoljilla koristettuihin kenkiin.
»Tässä hän nyt on, Letta», kuului Jakobin ääni ovelta, ja sisään astui, kasvoissaan vielä äskeinen iloisuus, tummaihoinen, jotenkin pitkä, kapea herrasmies. Aletten huomio kiintyi heti ruskeihin, veitikkamaisesti tutkiviin silmiin; hänen nauraessaan loistivat hampaat valkoisina lyhyen, mustan parran alta.