United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mitähän se merkitsee?" arveli Anna kummastellen. "Kas sitä en ymmärrä", vastasi Risto. "Vastedes saamme tietää enemmän. Odotamme siis, ole nyt iloinen Ristoni!" viserteli Anna. "Iloinen kyllä olen, iloisempi kuin voit arvatakaan Annaseni! Saati vaan saamme rauhaa viholliselta, niin on onnemme täydellinen, eikö niin, kultaseni?" lausui Risto ihastellen. "Niin Ristoni, oma Ristoni!"
Anna hyppeli riemuissansa huudahdellen: "Oi, Ristoni! nyt emme koskaan eroa, nyt et sinä enää lähde pois talosta, ethän?" "No en!" vastasi Risto hajamielisesti tirkistellen sormustansa. "Miksi näytät niin alakuloiselta, Ristoni, etkö ole iloinen?" kysyi Anna allapäin. "Olen kyllä iloisempi, kun olisin voinut toivoakaan, rakkain Annani, mutta". "Mutta?"
"En eroa sinusta, rakkaani, anna minun seurata sinua, käyköön sitten miten hyvänsä!" huusi Anna katkerasti itkien. "Ei, rakas Annani, sitä en voi tehdä, se ei olisi viisaasti tehty, rukoilen sinua että teet kun olen sanonut, älä vaivu epätoivoon kultaseni!" "Teen niinkuin tahdot, Ristoni", huokasi Anna yhä itkien.
"Elääkö Risto vielä?" huusi Anna riemuiten. "Elää", vastasi välskäri. "Oi, Ristoni", kuiskasi Anna. Samalla aukeni Riston silmät. Hän kuiskasi heikosti: "Anna". Anna riemuissansa oli juuri tarttumassa sylin sairaasen, kun välskäri tempasi hänen niskasta ja kiljasi: "Tyttö, et saa koskea sairaaseen!"
Anna ja Risto tirkistelivät toisiansa hetken äänettöminä punastuneilla kasvoilla. Vihdoin sai Risto äänen, tarttui Annan molempiin käsiin ja huusi ihastuneena: "Anna!" "Ristoni!" vastasi Anna. "Noo, asia on selvä. Mene ja käske vanhempasi tänne!" sanoi majuri Annalle. Anna kernaammin lensi kun juoksi ulos ja vähän hetken perästä veti hän vanhempiansa vierashuoneesen sanaakaan heille puhumatta.
"Et tuota rumaa konttia saa ottaa, minulla on hyvin nätti pieni laukku, jonka itse kudoin sedän luona ollessani Kuopiossa, odota vähän, niin minä noudan sen!" Heti tulikin Anna takaisin laukkuineen, johon oli tukkinut evästä mitä parasta talosta löytyi. "Kas tässä, Ristoni ... Risto, eväslaukkusi". Risto ripusti laukun kannattimesta kaulaansa, ihastellen vuorotellen Annaa ja laukkua.
"Anna anteeksi, Annani, hajamielisyyteni, tulin näet ajattelemaan majurin sanoja, jotka hän kuiskasi minulle sormuksen annettuansa". "Mitä hän sanoi, sano, sano, Ristoni?" Majuri sanoi: 'sormuksen sormessasi sain äidiltäsi, se on kallis kappale sekä sinulle että minulle'. Kun näki, että hämmästyin, jatkoi hän: 'Vaiti, vastedes saat ehkä tietää enemmän'".
"Sitä vastaan on kunniani, ei vähemmän kuin suuri iloni lausua Teille sulimmat kiitokseni Ristoni pelastuksesta, hän on nyt kotona ja siunaten muistelee Teidän verratonta itseuhraavaa jalomielisyyttänne. "Suuret lahjanne, joita Riston myötä lähetitte, on paisuttanut kiitollisuus-velkani Teille äärettömäksi.
Anna kääntyi huutajaan päin ja huusi vuorollaan: "Risto! mitä kummitusta tämä on?" ja juoksi Riston syliin. Samalla astuivat poistuneet lähettiläät sisälle naurain täydestä kurkusta: "Jopa löytyi Risto!" "Häijy Risto, hyi kun narraat omaa Annaasi; olin vähällä juosta karkuun koko talosta". Nyi seurasi kaikkia tyydyttävä selitys asiaan. "Miksi pukeusit virsuin, Ristoni?" kysyi Anna.