United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näissä synkissä mietteissä saapuessani rautatieaseman edustaiselle torille ja nähdessäni kellon olevan viittä minuuttia vailla kolme, välähti ensi kerran mielessäni ajatus paeta raukkamaisesti koko Vikbergi-joukkoa, luikkia asemalle ja lymyityen jonkun vaunun nurkkaan ajaa karauttaa Tukholmaan.
Ja niin tapahtui, että kantomiehet, jotka rautatieaseman kivisillä portailla seisoivat, näkivät vanhan miehen toisessa päässä toria hoippuvan asemaa kohden, pitkää matkasauvaansa käyttäen askelvuorossa kuin kolmatta jalkaa, tutisevalla hitaudellaan pysäyttäen kaikki hevoset, raitiovaunut ja muut hevosettomat sähköpuskurit. Ja miehet naurahtelivat: Onkohan sillä ikää jo sata vuotta?
Lämpimään kiitollisuuden velkaan saattoi meidät vankilasta päässeet Suomen rautatieaseman henkilökunta. Suomalaiseen sivistyneistöön kuuluvain suhtautuessa meihin hieman kuin ruton saastuttamiin, varustautui mainittu henkilökunta heti maanantaina rohkeasti ja auliisti ottamaan meidät huostaansa.
Ja voi sitä riemua mikä meissä syttyi, kun valkoinen lippu ilmestyi rautatieaseman viiriin ja ampuma-aseet vaikenivat, hieno illan tuuli vain yhtenä lauttana vei sotasavua syrjään ja valkea lippu nousi kansakoulunkin lipputankoon. Tuhatkunta ryssää ja monta sataa punikkia saatiin vangiksi. Me emme kauan riemuinneet, lähdimme juoksemaan, auttamaan haavoittuneita ja korjaamaan kuolleita.
Erityistä mainitsemista ansaitsee ehkä kolmen soittotaiteilijan käynti keskusasemalla perjantai-illalla. He toivat mukanaan Viipurista saapuneen sähkösanoman, joka kertoi, että venäläiset sotaväen osastot olivat siellä anastaneet haltuunsa rautatieaseman ja muutamia muita yleisiä laitoksia.
Ne olivat naulatut erään puutarhan lauta-aitaan, jonka yli kaareutui kirsikka- ja omenapuita, oksat hedelmistä notkuen. Kaikki ovat mukana. Koko maailma palaa. Erakko parka rauhanmadonnineen... Minä narri uusine uskoineni! Tieni vei erään rautatieaseman ohitse. Se oli pieni paikallisasema keskellä vihertävää niittyä, rakennettu matkailijaliikettä varten, somaa tyyliä, kuin huvimaja.
He olivat jo sivuuttaneet rautatieaseman ja päässeet kaupungin alapuolella olevalle sillalle juuri samassa kuin iltajuna puhkuen jo vihelsi kaaren alla. Kevyt kudelma sumua tai savua leijaili hiljaa ilmassa yli kummun, jolla kaupunki sijaitsi. Nuoren miehen ajatukset kiitivät sinne, missä nyt Alette häntä odotteli. »E ei, kuulepa, älä sinne, tuossa se on meidän tiemme!»
Illalla en ollut vielä saanut oikeaa käsitystä siitä, minne olin tullut. Rautatieaseman puolipimeässä rannassa oli ollut rivi soikeita korkeakokkaisia venheitä, mustia kuin ruumiskirstuja. Tietämättä oikein, kuinka se oli tapahtunut, tapasimme itsemme istumasta yhdessä niistä, puoleksi makaavassa asennossa katoksen alla eteen vedettyjen uutimien takana.