United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minun uskollisuuteni, minun vilpittömän intoni ja rehellisyyteni kautta voisitte saada suuria aikaan." "Hiukan nuori, vaikka kohta hyvinkin terve ja voimakas," sanoi herra Rankendorf hiljemmällä äänellä asian-ajajalle. "No hyvä, saadaan nähdä. Hm, Liborius, mahtaa olla joku keskinäinen suhde teidän ja tämän nuorukaisen välillä, muutoin te tuskin olisitte ottaneet häntä mukaanne.
Mutta Bremen'iin tultuansa oli hän kohta antanut laivan isännälle täydellisen kertomuksen onnettomasta tapauksesta, niinkuin myös sanonut itsensä olevan vakuutetun siitä, että sekä Martti että Leo ja Konrad vielä elivät. Herra Melchior Rankendorf oli silloin heti luvannut, että hän tulevana vuonna, kun vaan merenliike oli alkanut, lähettäisi laivan heitä Huippuvuorilta noutamaan.
Minä saatan sinua herra Rankendorf'in tykö. Sinä olet vielä sangen nuori, ja se on mahdollista, ett'eivät suostu sinun pyyntöösi, jollei sinulla ole ketään puolustajaa muassasi. Tule nyt, poikaseni! Herra Melchior Rankendorf on minun hyvä ystäväni, ja minä toivon, että he pitävät arvossa, mitä minä sanon sinun jalosta käytöksestäsi."
"Minun naapurini, Steffens Rohrteich, on kertonut minulle," sanoi hän, "että erän rikas kauppias, nimeltä herra Melchior Rankendorf, on varustanut suuren laivan, jonka hän tänä kesänä lähettää valaskalan pyynnille.
Häneltä puuttuu vielä merimiehiä, jotka ovat halukkaita ryhtymään niin vaaralliseen yritykseen, kuin purjehtimiseen pohjois-navalle, vaikka kyllä herra Rankendorf on luvannut melkoiset palkat. Nyt tahdon minä ruveta merimieheksi ja lähteä matkaan, jos siinä on perää, että jokainen, joka onnellisesti palaa jäämereltä, saapi palkinnoksi kolme sataa taaleria."
Hän tahtoo nimittäin lähteä mukaan pohjois-navalle, ollaksensa avullisena valaskalan pyynnissä." "Hm! hm!" sanoi herra Rankendorf, kerran vielä häntä kiireesti kantapäihin asti tarkastaen. Leo ei hämmästynyt ensinkään tästä tutkimuksesta, vaan katseli rohkeasti, ja samalla kuitenkin kainosti kauppiasta silmiin, aivan niinkuin hän olisi tahtonut sanoa: "Koettakaat vaan kerran minua, hyvä herra!
Minä tahdon ilmoittaa sen teille, ja minä katson parhaaksi, että me nyt kohta lähdemme vesille, vaikk'emme enää tuota kuudetta miestä saisikaan. Aika on jo käsissä, ja mitä varemmin me lähdemme, sitä suuremman saaliin saamme. Jokainen päivä, jonka me lisäksi saamme, on pyynti-päivä." "Olkoon menneeksi, katteini Bertram!" vastasi herra Rankendorf.
Tahdotteko mainita sitä, vanha ystävä?" Liborius pudisti päätänsä, vei rikkaan kauppiaan nurkkaan, ja puhui hetken hiljaisella äänellä hänen kanssansa. Herra Rankendorf nyykähytteli, pani tavan takaa "hm," muutti silmä-lasejansa edestakaisin, katsahti välistä Leoon päin, ja likisti viimeiseltä sydämellisesti asian-ajajan kättä. "Hm! hm! Kaiketi saa hän lähteä matkaan," sanoi hän.
Mutta herra Liborius avasi ripeästi itselleen tien koko tämän hälisevän joukon välitse, tarttui holholaistansa käteen, ja pääsi erääsen jotensakin tilavaan suojaan, jossa herra Rankendorf istui muutamien kirjurein kanssa suuren pöydän äärellä, vuorotellen katsoen asiakirjoihinsa, taikka kauppa-toveriaan puhutellen, taikka maksaen ulos ja ottaen vastaan rahoja sanalla sanoen, kovasti toimiinsa kiintyneenä.
Herra Rankendorf loi pikimmältään silmänsä Leoon, ja nyykäytti myöntyen päätänsä. "Mikä siis hänen asiansa on? Tuskin te suotta olette tuoneet hänen tänne. Haetaanko kenties minun apuani? Sanokaat vaan asia suoraan, Liborius." "Te erehdytte kovin, ystävä," vastasi asian-ajaja. "Tämä minun nuori ystäväni on päinvastoin se, joka tarjoo apuansa.