United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hauskaa olisi tietää, onko tämä ihmistulva enemmän niinkuin joki vai niinkuin meri minä tarkoitan, onko se ainoastaan yhä saman virran juoksua alati uusilla pisaroilla, vai eikö se pikemmin ole meren aaltojen tyrskyä rantaa vastaan: aallot yhä erilaiset, mutta vesi alati yhtä, raskasta, kuohuvaa ja eteenpäin pyrkivää, mutta takaisin työnnettyä, uudestaan esiin-tunkevaa, tietä itselleen raivaavaa, yhä uudestaan eteenpäin eteenpäin.
Mutta ihmisenä hän toisinaan vajosi pienuuteen asti; häneltä puuttui kokonaan se, mitä sanotaan ritarillisuudeksi eikä hän voinut ikinä käsittää esim. Kustaa Aadolfia, jota hän ja hänen ystävänsä, osoittaaksensa muka halveksimistaan kaikkea korkealle pyrkivää ja seikkailevaa kohtaan, tavallisesti kutsuivat Teiri-kuninkaaksi.
"Pidä, poika, suusi kiinni ja kiitä, että sinulla on niin hyvät vanhemmat, jotka sinusta pitävät semmoisen huolen, ett'et tarvitse kerjätä. Sinuun on tarttunut ylpeyden synti, Jumala paratkoon, ja jo noin nuorena!" toruskeli äiti, hänen mielestään liian ylös pyrkivää poikaansa. "Kirja käteesi!" lisäsi hän sitten ankarasti. Poika ei vastustanut yhtään vanhempiansa.
"Onni, juokse katsomaan, onko valveilla", sanoi rouva. Hetken perästä palasi poika huutaen: "Isä käski Jaakkoa puheillensa". Jaakko läksi saattamaan palveliaksi pyrkivää Kustua patruunan huoneeseen. "No, sinä aiot minun palveliakseni?" kysyi patruuna. "Niin kyllä, jos kelpaan", vastasi Kustu. "Osaatko totella? se on ensimmäinen ehto". "Kyllä! ja vielä vähän muutakin".
Täällähän niitä jo sanotaan nähtävän. Ja tuolla muutamassa talossa sanottiin, että tässä talossa ei ole palvelijaa. Senvuoksi pistäydyin tähän kysymään saisiko työtä ja leipää. Vai lieneekö se sananlasku yhäkin tosi, että pyrkivää ei oteta ruokapalkallekaan? Meillä on kumpaistakin, on työtä ja on ruokaakin ja vielä palkkaakin kun vain lienee olijassa olijata.
Hänen täytyi kääntyä poispäin salatakseen kasvoihin pyrkivää tuskaa ja sitä, ettei hän nyt ainakaan olisi milleen asialle voinut nauraa.
Kauan hän taisteli ulos pyrkivää itkua vastaan; kiivaudessaan veisti hän puukkonsakin rikki, mutta sydän oli tahtoa lujempi: Mikkokin kätki viimein kasvot käsiinsä. Miksi itkivät muut? En tiedä, ystäväni, en tiedä. Vaan sallipas kysyäni: etkö ole milloinkaan elämässäsi äkkiä tuntenut suloista oloa tai ahdistavaa tuskaa, osaamattasi oikein selittää siihen syytä? Oletko?
Lahoneet ja aidastuneet seinät olivat pullistelleet ja lommistelleet sinne ja tänne, ja vesikatolle oli pantu pieniä kiviä ja turpeita, pitämään kiinni repaleisia tuohi-levyjä. Putoamaan pyrkivää sisäkattoa vastusteli useampi lattiasta kattoon ylöttyvä, kuorimaton pönkkä, rikkinäisiä akkunalaseja palkitsi parvi päre- ja tuohi-paikkoja.
»Onni, juokse katsomaan, onko isä valveilla», sanoi rouva. Hetken perästä poika palasi huutaen: »Isä käski Jaakkoa puheillensa.» Jaakko läksi saattamaan palvelijaksi pyrkivää Kustua patruunan huoneeseen. »No, sinä aiot minun palvelijakseni?» kysyi patruuna. »Niin kyllä, jos kelpaan», vastasi Kustu. »Osaatko totella? Se on ensimmäinen ehto.» »Kyllä! Ja vielä vähän muutakin.»
Mustaverinen poika mielessänsä yhdistäen minun sanani pöydälle ladottuin kokonaisten siankinkkujen ja viinipuolikkoin kanssa, ei voinut hillitä puhkeemaan pyrkivää nauruaan, joka minut sanomattomasti hämille saattoi. Minun poskeni lensivät tulipunaisiksi, kun ajattelin, että hän oli huomannut minun varustaneeni nuot kymmenen leiviskää sianlihaa häntä varten.