United States or Seychelles ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tupa oli koristettu lehvillä ja kukkaisilla, ja aurinko paistoi pikkuisten ikkunaruutujen lävitse, ja kaikki olivat sisällä iloisia. "Näetkös, Anna," sanoi Antti nauraen, "tässä on jotain, jonka Sakari on tehnyt sinulle." "Puulusikka, Antti! Kiitoksia, Sakari! Ethän ole vaan lyijyä varteen pannut?" "En, se on todellinen puulusikka, juomut heloittavat joka paikassa."
"Mahdotonta muutoin kuin valamalla lyijyä varteen", sanoi mestari. "Ahaa", mietti puulusikka, "sitten täytyy lävistää sydämeni ... kaikkia täytyy kärsiä kunnian tähden; hän kaivakoon läven sydämeeni ja valakoon sen lyijyä täyteen ... kun minä vaan tulen todellisen hopealusikan arvoiseksi".
"Niin, kuuleppas Anna, oli kerran puulusikka..." "Minä en kuuntele sitä". "Se ei haittaa asiaa; mutta kerran oli puulusikka, joka oli niin sievä ja soma ja kaunis, kuin hienosta katajasta tehty voi olla, kauniiksi somistetulla varrella.
"Niin muodoin vaan puulusikka..." "Niin", sanoi puulusikka, joka lyijysydämmestä päästyä tunsi itsensä oikein keveäksi ja iloiseksi; "niin, minä olen vaan puulusikka ja tahdon olla nyt ainoastaan puulusikka. Ota pois, rakas mestari, hopeoitus, liimaa kokoon minä ja pane kyökkiin, yhteen toisten puulusikkain kanssa, niin sanon minä heille miten tyhmästi on puulusikalle tahtoa ollakseen hopeainen".
Mutta puulusikka sanoi emännällensä: "rakas rouva, minä pidän itseni liian hyvänä olemaan alhainen puulusikka, minä tunnen itsessäni, etten sovi olemaan kyökissä, vaan että minun tulee olin suurella pöydällä ... en voi oleskella piikain ja renkien kanssa, niillä ovat huonot tavat ja menettelevät pahasti kanssani... Rakas rouva, laita niin että minä pääsen hopealusikaksi!"
"Kyllä, tietysti se on kaunis, mutta papin neitsyellä oli punainen". "No, mitä se sinua liikuttaa?" "Eipä juuri, mutta hänen oli punainen ja..." "Ja puulusikka tahtoo olla hopealusikka", lisäsi Antti, nauraen.
Se melkeen ilahutti puulusikkata, sillä emäntä oli ainoa, joka tiesi että se oli hopeakuorinen ja lyijysydäminen puulusikka. "Nyt ei kukaan tiedä muuta kuin että minä olen hopealusikka", mietti se; "nyt on kunniani vahvistettu". Mutta kaikki hopeakin täytyy tehdä uudestaan.
Ei koskaan voitu nähdä siistimpää puulusikkaa juomuinensa, jotka vivahtivat valkoisen, keltaisen ja punaisen väreillä, ja kaikki kehuivat puulusikkaa ja sanoivat: oi, miten kaunis sinä olet! Niin tuli puulusikka ylpeäksi, sillä ylpeys tarttuu kaikkiin luotuihin kappaleisin; ja sentähden taitavat puulusikat kopeilla sydämessänsä, kun heidän sydämensä on keskellä kaitaa elämää varressa.
Tiedätkös, hän sanoo että sinä olet puulusikka, joka tahdot olla hopealusikka ja täydyt sentähden kantaa lyijyä sydämessäsi... Tunnetkos lyijyn painavan sydäntäsi?" Annette vapisi. "Ei, sinä et sitä tunne, lapsi; Antti on erehtynyt." Tyttö tunsi kuitenkin syvästi veljensä sanain totuuden.
Mutta puulusikka oli lohduttamaton, ja kun aiottiin heittää sulattimeen, sanoi se vapisevalla äänellä: "Rakas mestari! kyllä minä olen hopealusikka, se on tietty, joka nähdään päältä ja tunnetaan painoltakin; mutta kuitenkaan en minä ole samaa lajia hopeata kuin toiset; minä olen hienompaa lajia, joka ei siedä valkeata, vaan lentää pois samassa". "Oletkos sitten elohopeasta?"