United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tartuin niihin ja pusersin niitä yhtä vaistomaisesti, kuin hukkunut tarttuu kiinni ja puristaa köyttä, joka hänelle heitetään viime hetkessä. Nähdessäni hänen surulliset kasvonsa ja säälin kostuttamat silmänsä, poistui pyörryttävä tunne aivoistani. Toisen henkilön hellä myötätuntoisuus, joka väreili hänen sormiensa hiljaisesta puserruksesta, antoi minulle tarvitsemani tuen.
Sen vuoksi tänä iltana vannoin, että, jollei hän menisi, minä panisin maata kello kuusi. Ja sillä tapaa", Mr. Omer nauroi oman tuumansa menestymistä niin, että hän pudistutti itseänsä ja tuoliansa, "hän ja Joram ovat pidoissa". Minä pusersin hänen kättänsä ja toivotin hänelle hyvää yötä. "Puoli minutia, Sir", sanoi Mr. Omer.
Voitko sinä antaa minulle anteeksi, Thore?... Minä tahdon palkita rikokseni niin hyvin kuin voin... Tästälähin ei sinun tarvitse murehtia mistä saat jokapäiväisen leivän itsellesi ja omaisillesi, jos minä sitten elän taikka kuolen." Minä en voinnut sanoa sanaakaan. Tykyttävällä sydämellä otin minä hänen tarjotun kätensä, jota minä syvästi liikutettuna pusersin.
Minä oikein ylpeilin itsestäni; se olisi Ilsen pitänyt näkemän. Isäni hymyili epäileväisesti, mutta se oli kuitenkin ainoa oljenkorsi, johon hän voi tarttua. Hän katseli kysyväisesti vierasta herraa; hän nyykäytti myöntyväisesti päätään, kääri rahan paperiin ja antoi sen minulle. Minä pusersin sitä suonenvedontapaisesti taskussani ja juoksin katurakennukseen.
Minä hypähdin ylös, tartuin Charlyn käteen kiinni, pusersin sitä niin, että hän huudahti, ja paremmin huusin kuin puhuin: "Charly, sinä pidät minua pilkkanasi, taikka jos et puhu pilaa, niin puhut liiaksi selvää kieltä! Oi Charly! Minä tulen mielettömäksi täällä. Auta minua, rakas Charly, että jo tänäpäivänä pääsen Martha Brokerilla pois.
Ja lujasti päätin, että jos tästä onnettomuudesta pelastuisin, en koskaan enää lähestyisi ketään ihmistä enkä kellekään antaisi apuani. "Siten kului useita päiviä. Eräänä aamuna huomasin maassa kuivuneita kurpitsoja. Otin yhden käteeni ja koversin siitä sisuksen ulos. Sitten pusersin siihen viinirypäleistä mehua ja kun kurpitsa oli täynnä, tukkesin aukon ja asetin sen auringonpaahteeseen.
Oven edessä viivyin hetken aikaa ja pusersin kädet sydäntäni vasten minä luulin sen kovan tykyttämisen minua tukahduttavan. Sitte astuin hiljaa sisälle. Huone ei ollut niin hämärä, kuin minä luulin. Ikkunoita peitti viheriät uutimet, jotka levittivät lempeän, viehättävän valon huoneesen.
Minä pusersin hänen miehuullista kättänsä jälleen ja sanoin hänelle, että sitouduin tekemään tätä niin hyvin, kuin minun oli mahdollinen. "Minä kiitän teitä, Sir", vastasi hän. "Siinä teitte ystävällisesti, että kohtasitte minua. Siinäkin teitte ystävällisesti, että seurasitte setääni tänne.
Oi, kyyneleet tahtoivat tulla silmiini, olin niin onnellinen; mutta minä pusersin iloni tavallisella hymylläni, muuan niitä sievistyksiä, jotka ovat usein viekoitelleet hyvät keikarit kertomaan minulle, että ainoastaan jalo ihminen taitaa nauraa jalosti arvattavasti ei minulle tarkoitettu, vaan ainoastaan miete, kuin kaikki toisetkin". Hetken äänettömyys. "Mitä hän mahtoi minusta ajatella?
»Sillä välin meni taivas pilveen. Alkoi hiljalleen sataa. Niin tulimme perille siihen paikkaan, missä meidän oli määrä syödä päivällistä, me molemmat alakuloisina, sillä en minäkään kauan jaksanut ylläpitää keinotekoista iloani. Muut eivät sentään aavistaneet, miltä meidän sieluissamme näytti. Näin hyvin, kuinka pahoillaan hän oli. Tunsin jo tuon katseen, tuon ilmeen, ja levottomana kuulin hänen hiljaiset, lyhyet, hajamieliset vastauksensa. Hän lähti huoneesta, ja minussa heräsi kiihkeä sydämen tarve saada hyvittää se, mitä olin rikkonut. Jäin vaiti ja mietteissäni hetkiseksi istumaan, sitten nousin nopeasti ja lähdin hänen jälkeensä. Hän seisoi yksin portailla, noilla portailla, joihin myöskin liittyi muuan muisto huimapäisimmältä, iloisimmalta nuoruudenajaltani. Mutta kuinka olisi ollut mahdollista ajatella mitään sellaista nyt, kun hän seisoi siinä, hän, joka oli ottanut minulta kaikki, jokaisen ajatuksen, jokaisen muiston menneiltä päiviltä. Tartuin hänen käteensä, jonka pusersin omieni väliin ja pyysin hartaasti: