United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miks siskot otti miestä, jos teit' yksin He lempivät? Jos minut joskus naidaan, Se mies, jok' ottaa valani, saa puoliks Vaan sydämen, ja lemmen, uskon puoliks. En koskaan, niinkuin siskot, ota miestä, Jott' isällen saan kaiken lempen' antaa. LEAR. Sydämen kieltäkö on tuo? CORDELIA. On, isä. LEAR. Niin nuori ja niin tunnotonko? CORDELIA. Niin nuori, isä, ja niin suora.
TASSO. Nuo sanat voimakkaasti rinnassani jo huolen nostaa puoliks uinuneen. PRINSESSA. Sa mulle vapahasti mieles avaa! TASSO. Oon usein kuullut, näinä päivinäkin, ja jos en kuullut ois, mun arvata ois pitänyt se: jalot ruhtinaat sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo, sit' epätoivoon saakka pelkäämme. On luonnollista, että jätät meidät; mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä.
Lappalaisten lapsellisen, mielinkielin olevan, puoliks neapolitaanisen olennon tekevät usein, lappalaisia halveksivat silmät orjien ryömiväksi nöyryydeksi.
Bakkus, tartu niskaan meitä, pienen pilven päälle heitä! Siellä maaten mahallaan katsoisimme maailmaan. Puoliks hymyisimme tälle muurahaisenelämälle, puoliks kaipaisimmekin pallollemme takaisin. Mut jos oikein onnestaisi ehkä sihtihinsä saisi personan sen pikkuisen Minä Itse nimisen. Siellä pilven paltehella saisi hetken naureskella armahalle itselleen tärkehine puuhineen.
André tunsi hänet jälleen sen puoliks pois-pyyhkiyntyneen valokuvan mukaan, jot' isänsä oli hänelle näyttänyt; osoittihan tämä hänen juuri omia kasvojansa! Ja vaikkapa koko maailma tahtois todistaa, ett'ei se ollut hän, olis ääni hänen sydämessään kuitenkin sanonut: "sinun äitis oli hän!" Oliko tämä veren ääni? Kiirein askelin kiiti André eteenpäin, hän yht'äkkiä rupes pelkäämään omaa luontoansa.
Vähän kumarruksissaan, jokainen hermo kiinnitettynä, jokainen jänne pinnistettynä, sauva kädessä, suu puoliks ammollaan ja poskin punoittavin hiihtää hivutteli hän, ajaen omaa varjoansa, niin että lumi tuprusi hänen ympärillänsä pilkkailevassa pyörretanssissa. Nuorukaisen uhkeudella, ylpeästi vaativin äänin, huudahti hän: "minä menen!"
RISTIRITARI. Sa muutoin tuskinpa se sankar' oisit, jok' oot, jok' ennemmin ois Jumalan puutarhuri. SALADIN. No siis, jos pahempaa et luule minusta, kai puoliks oomme jo yhtä mieltä? RISTIRITARI. Kokonaankin jo. Sanasta ! Enemmän saat näin kuin oisit ottaa voinut. Omas olen! SALADIN. Tää liikaa on jo osaks yhden päivän! Hän eikö tullut myös? RISTIRITARI. Ken? SALADIN. Nathan. Ei. Mä yksin saavuin.
Vuoteen 1825 lepäsi Finmarkenin tunturi vielä lakkaamattoman hengellisen yön peitossa. Vaikka lappalaiset jo aikoja sitten olivat kastetut, eivät he kuitenkaan lakanneet puoliks pakanoina olemasta. Lappalaisten kehutut loitsutaiturit hengittivät vielä täydellä uholla ja sitä voimassa pitivät nämä poppamiehet, jotka samall' olivat heidän pappejansa, neuvonantajiansa ja lääkäreitänsä.
Ne naittakaa, Niin rutommin kuin ruudin ruhjomalla Ja kilvan portit selkiseljälleen Avautuu teille. Vaan jos ette naita, Niin ärjy meri puoliks ei niin kuuro, Rajump' ei leijona, ei vuoret, vaarat Niin järkkymättömät, ei itse kuolo Niin raima ole surmaraivossaan Kuin kaupunkia puoltamassa me.
Nyt sanotte; Juhana Rooman kanssa On rauhan tehnyt. Mitä minun siihen? Mun tämä maa on naimaosana Arthurin jälkeen; puoliks vallannutkin Sen olen. Taantuisinko nyt, siks että Juhana teki Rooman kanssa rauhan? Minäkö Rooman orja? Rahoillako Ja sotureilla, sotavaroillako Mua Rooma auttoi? Eikö ole kaikki Mun niskoillani?