United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Valmukin punastuu Parsifalissa, jonka hän kerran oli nähnyt metsässä, ja joka oli värähtänyt vereen hänelle kuin verhottu himmeyden silmä.
Kyllä olen huomannut, miten kukkani punastuu joka kerta, kun Manni lähestyy mutta toiselle kukalle on se aurinko luotu loistamaan. Hm, nyt on se päätös varma minussa, että lähden täältä Pöyhkeälään.» Nyt hän huusi: »Maissi, muistatko, että eversti Pöyhkönen sanomalehdissä ilmoitti tahtovansa puutarhuria.
En ole koskaan uskaltanut pyrkiä niin suureen kunniaan, vastasi hän, mutta hänen hehkuvat poskensa osoittivat, että tuon arvon saavuttaminen oli ollut hänen salaisimpain toiveittensa esineenä. Minäkö ... talonpojan poika! lisäsi hän vitkalleen. Stålhandske naurahti. Tuhat tulimmaista, poikahan punastuu kuin vihille vietävä neitonen. Talonpojan poika? Mitäs me muut sitten olemme olleet?
Rehtori tuli keskustelun kuumuudessa lausuneeksi, että sen, joka luonnollisena ja jokapäiväisenä puolustaa törkeyttä pienemmissä asioissa, hänen siveelliseen kantaansa ei ole suuremmissakaan paljon luottamista, hänen käsityksensä sopivaisuudesta ja kainoudesta ovat sekaisin. Tuosta suuttui vihdoinkin tohtori. Ja se siveellisyys, joka punastuu vasikan häntää, on hyvin epäiltävää laatua.
Kuinka hän punastuu ja kuinka hän katsoo, ja kuinka hän on niin iloissaan, kun saa asiansa toimitetuksi, ettei muista edes kiittääkkään, vaan juoksee kuin sen ilonsa kanssa kilpaa takaisin. Ja kuinka hän pihalle päästyään katsoo joka taholle ympärilleen, ettei vaan kukaan olisi nähnyt, ja menee sitte karjankeittiöön... Nuorukainen avaa käärön hiljaa, riemuisin tuntein.
Hän ikäänkuin kuuluu paraiten meidän joukkoomme, minä ymmärrän mitä hän puhuu ja että hän rakastaa teitä niin hiljaisesti, niin kainosti kuin hurskas lapsi, että hän tuskin uskaltaa katsoa teihin, että hän punastuu, kun te sanotte sanankaan hänelle, sitä minä juuri hänessä pidän parahimpana avuna". Kyynel kohosi Roosan silmään Martta rouvan lausuessa näitä viimeisiä sanojansa.
"Noh, vieläkö Tuomelan tyttäret ompeluseuraan ennättävät?" virkkoi Rantala. "Mitenkä niin?" kysyi Helena. "Huhu kertoo, että molemmat olette kihloissa, ja sittehän pitäisi oleman kiire kopioita valmistamaan." "Ei siinä huhussa perää ole", sanoi Anna, "ja jos oikein arvaan, on se juttu lautamiehen oma keksimä vain." "Mitä vielä! ja kyllä siinä perää on, koska Anna noin punastuu.
Mutta Elli hiihtää ja hiihtää, vitilumi lähtee edellä juoksemaan, hän kiertää niemen nenitse, nousee metsään, liukuilee heinäteitä ja läpi avattujen veräjien eikä palaja kotiin, ennenkuin on aivan väsynyt. Hän on innostunut kertoessaan ja punastuu vähän omaa innostustaan. Jotakinhan sitä tulee tehneeksi täällä yksinäisyydessään, kun ei ole muutakaan.
Näin syntyy vangittu, sidottu ihminen, joka punastuu ja hämmentyy, kun häntä vain puhutteleekin tyhmänrohkean nousukkaan vastakohta, joka puolestaan saattaa jokaisen hienotunteisen ihmisen hämilleen. Tätä arkuutta on vaikea parantaa, sillä se on tunteen asia, jota ei voida nuhteilla eikä perustelmilla korjata. Vain toiset tunteet voivat sen voittaa.
Mut jos suvaitsette, Niin koko rakkauteni juoksun kerron Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä Joill' immen tuon ma voitin. BRABANTIO. Tyttö kaino, Niin tyynen siivo, että tunnettaankin Jo punastuu hän; hänkö luonnon, ijän Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!