United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Tämä oli valkeus, joka povestani paistoi ylös pyhille kulmilleni, paistoi kiharieni iloseen yöhön, että kimeltävässä loisteessa uiskenteli nuoren immen pää, ja hän lauloi aamulaulun. MARIAMNE. Rachel, annas tännen tämä pääs. Minä olen impi, puhdas impi. Mutta kuulitko mitä hän sanoi? MARIAMNE. En kuullut. RACHEL. Hyvä! MARIAMNE. Mitä sanoi hän? RACHEL. Kysyitkö? MARIAMNE. Kysyin.

Eräänä iltana, oltuamme jo 6 viikkoa merellä, istuin kajutan katolla sohvalla. Maryä ikävöidessäni otin povestani kultamedaljongin, jonka häneltä olin saanut, nähdessäni hänet ensikerran onnettomuuden tapauksen jälkeen. Katselin siitä hänen suloisia, viattomia lapsenkasvojaan, muistellen liikutettuna niitä suloisia hetkiä, joita olin hänen seurassaan viettänyt.

Minä tempasin povestani revolverin toiseen käteeni ja tikarin toiseen ja uhkasin heidät surmata, jos eivät heti laskisi minua ulos, sillä minä tunsin pääni nopeasti käyvän yhä raskaammaksi, ja jalkanikin jo alkoivat horjua.

CLAUDIO. Kunniani nimessä sen lupaan; ja mitä kerran lupaan, siitä en poikkee vaihka katoisi tämä mailma. Mutta huomakaat toki: Te olette tottunut katsomaan ihmishenkeä kovin turhaksi, ja taitaisitte nyt, koska niin soveltuis, jollain keinolla temmasta mun povestani sen, jonka kerran annoitte mun pitää, nyt koska kohtalonne on mun vallassani.

mut sulovirressä kun kuulin tuossa mua kohtaan sääliä, se enemp' oli kuin sanat: »Nainen, miks niin häntä kiusaatJää sydämeni ympäriltä muuttui vedeksi, tuuleksi ja tuskan kera suun, silmän kautta pursui povestani.

Minua väristytti kuunnellessani näitten kanuunain kamalata hiljaisuutta. Vähitellen, lukemattomilla varovaisuuden keinoilla onnistuin asettua vatsalleni. Nojasin pääni suurta, verellä tahrattua kiveä vastaan ja vedin povestani esille Lazare sedän kirjeen. Asetin sen silmieni eteen; kyyneleet estivät minua lukemasta. Aurinko poltti selkääni, kirpeä veren haju tarttui kurkkuuni.

Minä otin povestani tikarin ja annoin sen lähinnä istuvalle; sillä minä olin eräänä yönä toverieni nukkuessa salaa viskonut heidän veitsensä mereen, ett'eivät olisi voineet toisiansa tahi itseänsä niillä vahingoittaa. Neuvoin myös häntä tähtäämään iskunsa niin, että se heti hengen veisi. Mutta ei kukaan näkynyt rohkenevan työhön ryhtyä. Odotin, mutta turhaan.

Näet, otin povestani sen onnettoman kukkaroni ja jonkinlaisella raivolla, joka, kuin mikähän tulipalo, itsestään kasvamistaan kasvaa, nykäsin siitä ulos kultakolikoita, kultaa, kultaa, yhä vain kultaa, heitin sitä kiiltävää hyvää pitkin lattiaa, kävelin sen helisevän kullan päällä ja yhäti lisää siihen heitin kunnes väsyin, jotta täytyi minun heittäytyä pitkälleni sen kultakasan päälle, siinä vyöryin ja olin mielissäni, hyvilläni, ihastuksissani siitä, että oli minusta tullut näin rikas, näin tavattoman rikas mies.

Sun kauneutes mun hempeäks on tehnyt Ja miehen tarmon povestani vienyt. BENVOLIO. Oi, Romeo! Mercutio on kuollut! Ylevä henkens' ylös pilviin nousi, Ja liian varhain halvaks katsoi maan. ROMEO. Tuo yksi turma muita mukanaan: Viel' uutta tulee; tää ol' alku vaan. BENVOLIO. Tuoss' on hän taas, se raivopäinen Tybalt. ROMEO. Elossako? ja voiton-riemukkaana? Ja surmattuna on Mercutio!

Viittauksestani asettuivat mieheni riviin pitkin vasenta laivan parrasta ja virittivät muskettien hanat. Itse tempasin povestani pistoolin, astuin ällistyneen kapteenin eteen ja ilmoitin olevani luutnantti hänen majesteettinsa Kaarle XII:n armeijassa sekä ottavani haltuuni tämän laivan, koska se purjehti vihollisvaltion lipulla.