United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sivukulkevat kertoivat toisilleen hallan viimeyöllisistä töistä, kertoivat sen siellä ja sielläkin panneen potaatin maata myöten, pilanneen rukiin ja viottaneen ohran. Sukulaistalon rouva ja pormestarin rouva kulkivat siitä ja he valittivat toisilleen surullisella äänellä kylmän tuhoja kukkatarhoissaan. Sukulaistalon rouva kertoi oikein itkeneensä nähdessään kukkansa kuolleeksi.
Rauha maassa? Rauha. Eikö hallaakaan ole näkynyt? Pohjan puolella on halla rapsinut potaatin varsia. Nimismiehen tapasit? Tapasin. Ei ole tullut, sanoi. Miten nyt on Venäjän rahan kurssi? 304 ja 299 näkyy olevan merkittynä. Kas niin! Kurssi pysytteleikse kolmen markan vaiheella. Enemmän olisi pitänyt olla uskallusta tuonnoin takavuosina.
Potaatin viljelyksestä, mistä se on alkujaan ja miten se on kulkeutunut Suomeen ja kunkin kotipitäjään, nyt puheltiin. Jussi tiesi kertoa potaateita kasvatetuksi Amerikassa ja sieltä tulleen Englantiin. Siellä Englannissa muuan herra, joka niitä ensinnä kylvi, oli syksyllä pitänyt suuret kestit, ilosta kun oli saanut potaatinsiemeniä. Kesteissä oli ruuaksi potaattejakin.
Mutta kun herrat rupesivat niitä syömään, niin irvolleenpa suunsa vääntyi. Talon herra, ollen äkkinäinen, oli keittänytkin potaatin nuppuja. »No, herroilta jäi syönti sikseen?» »Paljon voin ja sokerin uhalla koettivat nieleskellä niitä.» »Liekö tuo totta?» arveli Erkki. »En tiedä, se meidän papin poikahan se haasteli tuota erään kerran.»
"Miksi et aistejasi usko?" "Siksi", sanoi Scrooge, "että vähäinen asia vaikuttaa niihin. Pikkuinen epäjärjestys vatsassa saa ne valehtelemaan. Sinä olet ehkä sulaamaton lihapalanen, sinapin tilkka, juuston murunen, puoli-raa'an potaatin puolisko. Sinussa on enemmän verta, kuin mainetta, olet mikä olet."
Leipää, kylmiä potaatteja ja silliä oli ruuaksi. Vaan sillit eivät maistuneet Elsalle, ne olivat kesäytyneitä ja haisivat. Hän jykersi leipää ja söi muutaman potaatin. Mutta mielensä oli iloinen ja tyytyväinen, sitä enemmän kun äiti oli suostunut hänen nauhankutomispuuhaansa, josta hän oli heti kertonut. »Hyvähän se on, että jotakin koettaa. Saahan tuota sitäkin koettaa», sanoi äiti.
Varsinkin oli hupainen aamupäivällä, ennen kuin lapset nousivat ja kadulle ja kartanolle räyhäämään kerääntyivät. Varhain aamulla, kun aurinko paistoi vasta rakennusten katoille ja maassa varjo oli, oli niin hiljaista, että saattoi ajatella enkelien vielä olevan maassa. Sitten kun paiste maahan laskeutui, niin kastehelmet niin kauniisti kimaltelivat ruohistossa kartanolla ja potaatin lehdillä.
Mestari silmäili joukkoa ja selitti: »Aa on se puustain, joka on etupuolelta pullollaan kuin kauppias Pösön maha ja takapuolelta suoraselkäinen kuin kyynäräkeppi... Niin jotta...» Hän etsi välillä sopivaa kengänpaikkaa, löysi sen ja jatkoi selitystä: »Niin jotta jos sille aalle panisj tikuista jalat ja potaatin hatuksi piähän, niin se ois kauppias Pösö... Se on aa... Nyt ehtimään.»
»Olihan sillä vanhalla kansalla sitä sanan mahtia...» »Liekö se avittanut, vaan kun ovat olleet voimakkaampaa ja uljaampaa väkeä, se tuo lie syynä.» »Mutta mitä hän niillä potaatin siemenillä teki?» »Ka kylvi, ja siitä se levisi potaatinviljelys tämän järven rannoille.» »Vai hän se ensinnä?» »Hän, ja siitä se levisi...» Siitäpä johtui nyt uusi puheaine.
»Minkätähden se ei saattaisi olla totta, erehtyyhän ne herratkin sen verran», arveltiin yleiseen. »Kuka se niin rikas?» kysyi kovalla äänellä joku, joka oli ottanut osaa keskusteluun potaatin viljelyksestä, mutta puuttui nyt muuhun puheeseen, jota oli kuunnellut toisella korvalla. »Meidän entinen herrastuomari.»