United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi. Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? sanoi Solmia. Kuka se Sakki on? kysyi maisteri. Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika.
Nyt alkoi Saunajärvellä käydä muitakin ihmisiä ja Kentän oma postinkantajakin juosta hilkutteli sitä edestakaisin kolme kertaa viikossa. Postinkantajan täytyi kuitenkin heittää posti toiselle puolen järven sitä varten laitettuun laatikkoon, mutta hän nosti valkean lipun tankoon merkiksi, että tiedettiin tulla hakemaan.
Majuri Leist saa mennä takaukseen... Mutta se peto ei mene; sen on hän minulle suoraan sanonut. No ... nero keinon keksii. Huomenna on myöskin päivä. Ei hätääkään!«... Kreivi loi silmänsä pöydälle päin. Siellä oli kirje, ja sen nähtyään hän taasen rupesi kiroilemaan. Mutta äkkiä hän nousi. «Niin! Huomenna lähtee posti.
Tarvitseekohan siellä aluksi opettaa muuta kuin sisälukua ja kirjoitusta.» Kului taas pitkät päivät ja viikot, ja postin odotus jatkui. Oli tullut talvi, ja nyt saapui posti aikanaan. Tuli taas kirje Laurilta, joka yhteisesti luettiin.
Tahdottiin elää tyynessä rauhassa. »Schlafen Sie wohl!» Nukkukaa hyvin! sanoi kreivi Berg vielä paljon myöhempänä aikana meistä. Samallainen sisällyksettömyys oli vallalla ulkopolitiikkaankin nähden. Ei ollut silloin vielä sähkösanomalaitosta, eikä edes rautateitäkään. Entäs sitten posti!
Sielun ja ruumiin puolesta sairaana oli hänen täytynyt eteenpäin ponnistella. Nyt oli toisin. Lumoava luonto häntä taas ympäröi. Maija ei tullut taloushuolia valittelemaan, ei tuonut posti haukkumakirjeitä Heikille, eikä kohdannut häntä itseään Heikin surullinen, moittiva katse. Hän oli kuin toinen ihminen. Kotona oli hän tuskainen ja kärttyisä, täällä tyyni.
Hän tahtoi velvollisuuksien täyttämisellä karkoittaa turhat kysymykset ja säästyä kuuntelemasta sairaudekseen, mitä soittivat ne suuret kellot. Toini istui tätinsä luona lukien hänelle ääneen, kun posti toi ensimmäisen kirjeen Eilert Olsenilta. Sanoja siinä ei ollut paljo, mutta joka sana sisälsi sitä enemmän. Se oli todella ystävän käden ojennus.
Pian multaan preussiläiset! Seuraavana päivänä kuoli tuo ihmispeto, ja toisen piti astua hänen sijaansa, joka olikin vaivaloisimpia toimia tähän aikaan. Posti toi ainoastaan surullisia tietoja koleran levenemisestä muualla, ja rakkaudenkirjeitä, joihin ei koskaan tulisi vastausta, mitään pahaa aavistamattomalta prinssi Henrikiltä.
Semmoinen aika ja ilta se oli, kun taas tuli posti kylään. Iikan sanomalehdet noudettiin heti ja paikalla oli taas Annin äiti kyselemässä vävyltänsä: "kuuluuko Kasperista mitään?" "Ei kuulu Kasperista entistä enempää; missä hän raukka mahtanee aikaansa viettää.
Kyytipojan pistos tuntui, sillä vaikka isäntä ei ole häntä kuulevinaan, niin hänen muotonsa kuitenkin käypi kovin happameksi, ja hän huomaa, että on paras olla pitemmältä kiistelemättä. Kuka takaa tuon kyytipojan, jos se vielä valehtelee, että posti täällä juomassa viipyy. En minä kiellä vie vain, mutta ei sinun ole pakko. Eihän se pakostakaan lie