United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hanna ei tuntenut ruunikkoa, kun oli niin hoikka ja ruumiskin erilainen, niin epätoivoisesti huudahti: »Kaupittuko ruunikko?» Mutta ruunikko kun kuuli äänen, niin pääsi iloinen hirnahdus ja kääntyi koreilla silmillään katsomaan Hannaa. Sitten tunsi Hannakin, mutta kauhistuneena huudahti: »Hyvä Jumala! Mikä Poken on tuommoiseksi pannut?
Mahdoit antaa enemmän juoda. Sen siitä sait.» Tämä lisäsi Hannan tuskaa, tunsi omaksi syykseen, kun ei edes lyönyt jollakin, kun ei muuten saanut keskeyttämään juontiaan. Hanna ei voinut olla enää Poken luona, puristui kahden käden rintaansa, itki huutaen ja voivotellen, meni ulos ja huurakehti tuskissaan kartanolla sinne tänne.
Mutta huoneeseen tultuaankin tuntui syvä säälin tunne Pokkea kohtaan ja se Poken ensimmäinen niin rakkaalta kajahtava hirnahdus tuntui mielessä niin somalta, että vaikka oli jo nukkuma-aika, ei voinut ruveta nukkumaan, ennenkun kävisi vielä ruunikkoa katsomassa. Päätti odotella siksi, kunnes ruunikko söisi appeensa, niin veisi sille leivän ja sitä murentaissaan saisi vielä hyvitellä Pokke parkaa.
Tästä unestaan heräsi Hanna ihan kuni joku olisi nykäissyt ja samalla selvisi mielessä kuni päivä, että Jukke oli syypää Poken kuolemaan. Ja päivän valjettua tulikin tieto, että Lampilan Tahvo on Päsämän selällä ottanut Jukelta hevosen kiini, kun on humalapäissään ollut ajamassa hevosen kuoliaaksi. Tämä helpotti enemmän kuin puolen.
Mutta Jukke muisti Lampilan Tahvon Päsämän selällä sanomat sanat, että »siitä on hevonen mennyt». Muisti, miten se verta päristi koko matkan, niin nyt tunsi mielessään sangen hyvälle, kun sai toisen syyksi ja vieläpä Hannan syyksi Poken kuoleman.
Minä en näy saavan en pennin kyökkää». Jukke muisti taas sitä Antin tuhatta markkaa. Sydän hyppäsi, että äsken tosi kun toinen kerta. Tuntui aivan varmalta Siirin kihlaus, Poken kauppa ja Antin tuhat markkaa.
Sitte hän hiljalleen astua löntsi pöydän päähän, jossa hän tavallisesti asuskeli, ja istahti ikkunan pieleen. Muu väki, joka oli vasta ruispellolta leikkuusta tullut, istuivat iltasta odotellen alakulosina ja väsyneen näkösinä ympäri pirttiä mikä missäkin, sanaakaan haastelematta. Yhä alkoi Poken haukunta kuulua kovemmasti.
Ja kun taas tuntui mielessä, että Pokke seisoo piltossaan, päätään puistellen ja pemautellen apettaan purra rouskuttelee ja siirtelee jalkojaan toisiin sijoihin, meni hän taas talliin, ja silmät menivät yli pilton seinän pilttoon, josta aina Poken leuhuava harja näkyi ja johon aina Pokke työnti koreasilmäisen pilkkaotsaisen päänsä, kun kuuli hänen äänensä tallin ovella.
Eikä huomannutkaan, kun uni vei puoleensa, ja unissaan näki hän Juken yltä päältä verissä, aivan samanlaisessa veressä, jota roiski Poken sieramista, pieksäytyessä kuoleman tuskissaan. Sitä koetti Jukke puhdistella itsestään, mutta se kihosi ikäänkuin vaatteitten alta, että jos sai vähän vähemmäksikin ja välistä melkein puhtaaksikin, niin kohta oli aivan entiseltään ihan yltä päältä veressä.
Se on itse kasvatettu eikä se maksa meille paljoa ja me olemme sen Antin kanssa sanoneet, että sitä ei hävitetä ei äijällä, ei vähällä... Hyi sentään. Meiltäkö Pokke vietäisiin pois.» Oikein inholla puistatti Hanna itseään sanoessaan tuota viimeistä lausetta, näyttääkseen sillä, että hän ei tahdo kuullakseenkaan koko puhetta Poken vaihannasta.