United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos tämä tapaus olis sattunut juuri laivaa käännettäissä, sanoi Pitferge, niin empä oikein tiedä mitä olisi voinut tapahtua, sillä meri hyökkäsi virtoina laivaan, ja höyrykattilat ovat jo alkaneet vettä purkaa. Mutta ei vielä olla lopussa. Entäs se matruusi-raukka? kysyin minä tohtorilta. Hänellä on paha haava päässä. Poika-parka! Se on eräs nuori kalastaja, nainut ja kahden lapsen isä.
"Voi, poika-parka!" sanoi äiti. "Niin, niin, mamma-kulta!" "Taitais olla paras, että ottaisit itselles akan, joka sinua kykenisi hoitelemaan". "Kyllä kai; mutta kun en ole vielä sellaista tavannut, johon olisin mielistynyt". "Jokos olet Liikalan pikku-Liisaa koittanut?" kysyi äiti. "En vielä". "Hän on kaikkein kiitoksen ja ylistyksen esineenä; koita häntä".
Vai ei hän tiennyt. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl, housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut, vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja, kyllä sinun opetan. TIMO. Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka.
Hän ei ole jaksanut sitä tyhjentää, pöydällä nähdään pari leipää, voita välissä; mutta viina-himossaan on eukko syömisen unohtanut. Poika-parka nukkuu uunilla. Hän on niin ryysyihin kääriynyt, ettei häntä näy ollenkaan. Semmoinen on asema mökissä kun kaksi miestä astuu Leenan asumaan. Toisen näistä me jo tunnemme. Hänellä on kaksi tukkoa kädessä.
Poika-parka ei tuskin tiennyt, mitä lauloi; ainakin Taavetista ja muista murheen-sauvoista oli hän kokematon kakara, joka näkyi siitä, ett'ei murheensa suinkaan ollut aivan raskasta laatua, koska hän ehtoolla koulusta palatessaan lauleskeli vallan toisia lauluja. Hän lauloi, näetten näin: "Minä se olen mamman poika, Mamman oma Olli; Hei, kun pääsis piankin Jo mamman velliä kolliin!"
"Hänellä on vaan se vika, että hän on liiaksi tottelevainen, ja että hän aina poostavin mukaan tekee mitä hänelle tehtäväksi uskotaan". Kauppias oli kerran vihapäissään hänelle huutanut: "Mene helvettiin", ja poika-parka oli itkussa silmin kysynyt, mistä sinne tie kävisi.
Minä olin pieni, varsin yksinäinen poika-parka, kuuluva noiden onnettomien lapsien joukkoon, jotka syntyvät sellaisella ajalla, jolloin niitä ei tarvita eikä kaivata. Isäni oli köyhä maapappi New Hampshires'sä, noin kuudensadan dollarin palkalla ja yhdeksällä lapsella; minä olin kymmenes.
"Risti-isä!" lausui hän, "minä en ole totellut sinua, minä en voinut minä olen suuri syntinen, tyttö-parka." "Poika-parka", ojensi pappi ankarasti. "Te hourailette! "Entä minä?" kysyi serkku hämillään. "Enkö minä saakaan takaisin nimeäni?" "Te pysytte Laubfingerina", tuomitsi pappi. "Te olette pelastaneet paraimman omaisuutenne, rakkaan henkenne, ja saatte tyytyä siihen!"
Se nyt oli kuitenkin hyvä, että Lauri tuli sieltä pois. Poika-parka! Mikä pettymys hänelle! Heidän äänessään ei tuntunut olevan mitään sääliä onnetonta tyttöä kohtaan. Tuolta kannaltako he ottavatkin asian? Eivätkö ehkä tiedä kaikkea? Mutta onko nyt kuitenkaan aika sääliä Lauria ja tuomita ihmistä, joka ehkä on kuolemaisillaan? Ka, täällähän on vieraita!
Hyvästi! Antaa kättä, menee. Poika-parka! Käy itkemään. Menee talon taakse. III:s KOHTAUS. Juho, hänen vaimonsa. Hoipertelee pullo kädessä tuolla puolen aitaa, laulaa. Mitä minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Tulee perässä. Juho, tule nyt kotiin! Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä? Etkö sinä häpee tuolla tavoin ja vielä keskellä päivää.