United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei ole mikään niin omansa mieltä masentamaan, kuin tuollainen yöllinen venhematka pitkin kaitaisia, matalarantaisia vesiä. Oltiin pitäjän rumimmalla perukalla, poissa kirkonkylän ja keskipitäjän lehtoisista maisemista, soudettiin järviä ja jokia, joissa vain petäjää kasvaa ja tuntuu ympäröivien soiden kylmät henkäykset. Oli sitä paitsi alkanut tuulla ja sadetta vihmoa.
Sen kohdalta kun kääntyy oikeaan käteen ja kulkee suorastaan poikittain tieltä, niin tulee vähän matkan päässä se kangas. Tuli muuan keto, jonka päässä oli metsää. Mutta siinä ei ollut petäjää ladon edessä. Ulla kulki vielä edelleen. Tie teki polven ja lähti ihan toiseen suuntaan eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että enää tulisi ketoja.
Vähäinenkin tuuli on jo paneutunut levolle ja kaikki mitä vaan rannoilla on, kuvastuu tyyneen veteen. Niittyiset rannat, tuuheat lehdot ja jonkun kivikkoniemen nenässä yksinäinen nuottakota ja sen takana pari vanhaa vääntynyttä petäjää.
Ei yksikään lintu livertänyt, ei yksikään lehti kahissut, kaikki oli autiota ja kuollutta, kaikki oli kuin suuri yhteinen hauta. Elävän olennon on kauheata olla yksinään haudassa varsinkin milloin hän, kuten meidän sankarimme, ei löydä sieltä mitään ulospääsyä. Vaivoin hän saattoi eroittaa niiden puiden rungot, jotka olivat lähinnä sitä petäjää, joka äsken oli koetellut hänen otsaluunsa kovuutta.
Miesten saapuessa paikalle Rakki kierteli keskikokoista petäjää, vinkui ja katseli puun latvaan. Pekka, joka oli muutamia askelia toisten edellä, ymmärsi koiran tarkoituksen ja tarkkaili puun latvusta. Samassa hän nosti pyssynsä; ilves loikoi pitkänään hongan oksalla ja katsoa tuijotti koiraan. Seuraavassa silmänräpäyksessä pyssy pamahti ja ilves putosi maahan.
Hänessä ei ollut maailmanmiehen hienoutta, vaan kun näki hänen jättiläismäisen vartalonsa, niin ajatteli ehdottomasti nuorta, hyötyisää petäjää, joka on tunkenut juurensa syvälle kankaan kamaraan, kohottaa rohkeasti latvansa korkeuteen valmiina vastustamaan talvimyrskkyjen ryntäyksiä.
«Pitkittäköön, niin hän tulevana talvena on paras koko seurakunnassa«, vastasi kirkkoherra, joka oli tuskaantunut. Niin kävi Johanneksen kinkereillä. Touko on nääntyä. Vuodet kuluivat. Metsämaassa oli köyhyys, mutta kurjuuden aika oli ohitse mennyt. Johannes oli viidentoista vanha. Hän oli petäjää syönyt elinkautensa.
Kullakin katajalla on oma kääkkyryytensä, ja jokainen kallion reunaan käpristynyt koivu on omalla laillaan rosoinen. Jokaisessa puussa on omat harvinaisuutensa: kääpänsä, visansa tai pahkansa, joita toisella ei ole. Mutta kokonaisuudessaan ei niistä yksikään kaluksi kelpaa. Tasaisilla, hyötyvillä mailla ovat kaikki puut toinen toistensa näköiset. Siellä on vaikea erottaa petäjää petäjästä.
Etkö näe tuota tasaista raivattua mäkeä, missä teltat olivat, ja etkö tunne noita neljää petäjää tuon harjanteen laella?" "Kyllä tunnen kaikki, mutta missä ovat alukset, koko laivasto?" "Niin, sitä en minäkään voi ymmärtää; mutta mitäs väkeä tuolla liikkuu? Eivät he ole suomalaisia; heillä on säkki selässä ja keihäs kädessä. He ovat ruotsalaisia, jotka ovat ajaneet meikäläiset pois."
Osoittaen petäjää, jossa kaarne istui, kysyi hän sitten, miltä tämän korvissa tuon mustan linnun alituinen huuto kuului. Palvelija vastasi: "Omaa nimeänsähän se huutaa: Kaarne! Kaarne! "Eipäs!" vastasi pormestari suuttuneena. "Ellet olisi kuuro aasi, niin kuulisit sen huutavan: paarit, paarit! Niin, paarit, paarit, on tuo lintu jo kaksi tuntia huutanut minun korvaani.