United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun vastatullut heitti pois turkin päältänsä, lakkasi Stenfors mörisemästä ja karjumasta. Juopumuksesta veltostuneille kasvoille nousi pelon ja hämmingin tapainen ilme ja suu sopersi hyväksi-tekevän näköisenä: »Anteeksi.» Tulija oli Grönberg.
Mutta olin sinun poikasi ja minun velvollisuuteni oli sinua auttaa ja sinut vapauttaa. Pitikö minun kuunnella sinun huokailujasi sinun kamottavan pelon aiheuttamaa valitustasi, ja itse pysyä toimetonna? Ei! Kuolemattomien jumalten nimessä! Ajatus välähti minuun kuin salama Olympoosta. Minulla ei ollut rahaa, mutta oli voimaa ja nuoruutta sinun lahjojasi ne saatoin uhrata sinun hyväksesi.
Jos vähävaraiseen elatukseenne jotakin tarvitsette, niin kääntykää minun puoleeni... Samassa aukeni ovi ja lapsi, jonka Drake oli metsän laidassa nähnyt, ilmautui uudelleen näkyviin. Nuori Elli, nähtyään uljaan ratsumiehen menevän äidin torppaan, oli lapsellisen pelon valtaamana juossut metsään ja siellä yksinäisyydessä jonkun aikaa leikitellyt, kunnes arveli harvinaisen vieraan menneen.
Kesken leijonan ärjynää kuului tiikerin ulvina ja hyenan räykynä; mutta kaikki näitten äänien julmuus oli lieventynyt tänä pelon ja hirmun hetkenä ja näitten parkujen jylinässä oli jotakin sydäntä särkevää, joka saatti ihmiset vapisemaan ja pakoitti heidän hetkeksi kääntymään pois omista suruistaan ja kauhuistaan petojen tuskan puoleen.
Olkoon, että syy on hänessä itsessään. Katkeralta ja kovalta kuitenkin tuntuu meistä ihmisistä, kun lupaava elämänjuoksu katkaistaan ennenaikaisesti. Niin meistä tuntuu: »se oli loppu». Mutta elämä ei olekaan niin katkera ja kova. Jälleensyntymisaate haihduttaa kuoleman pelon. Ihminen ei ikuisiksi ajoiksi siirry pois tästä kokemuksien, kärsimysten, töitten ja tehtävien maailmasta.
Tuskallisen pelon vallassa ritari loi silmänsä aukkoon päin, ja yhä edelleen pysyen polvillaan siinä hartaassa asemassa, jonka paikka ja tilaisuus vaativat, odotti näitten valmistusten päätöstä. Juhlakulku näytti nyt olevan tulossa ovesta sisään.
Ensimäisen kerran Kirsti Craig tunsi jotain pelon tapaista, ei itsensä vaan lapsensa puolesta. Sysäten Mirandan tuimasti taakseen hän tarttui kirveeseen ja seisoi liikkumattomana, suorana ja peljättäväna hyökkäystä odottaen. Hänen suuret mustat silmänsä leimusivat pahaa ennustavina rauhanhäiritsijää vastaan.
"Ei", sanoi vanha lääkäri, joka ymmärsi tytön pelon, "hän ei ollut mitään tehnyt, mutta tietämättömäksi itsemurhaksi sen kuitenkin voisi kutsua, siitä syystä, että hän niin kauvan kärsimistänsä salasi." "Ja nyt, nyt? Onko hän siis vieläkin hädässä?" "En voi sitä kieltää, ehkä hän nyt on tullut niin pitkälle, kuin hänen, taiteen avulla olen saanut. Kireässä se oli.
Hänen silmänsä olivat rehelliset, hyvät, ja koko tuo sekä päättäväisyyden että pelon ilme oli niin liikuttava, että Nehljudof, kuten hänen usein kävi, yhtäkkiä asettui hänen asemaansa, ymmärsi hänet ja sääli häntä. Mitäs minä voisin tehdä? Minä olen opettajatar, tahtoisin jatkaa opintojani, mutta minua ei päästetä, tai eihän ne kiellä, kyllä ne päästävät, mutta puuttuu varoja.
»Suurimman pelon siitä, ettei hän saavuttaisi kotiseutua, hänessä näytti aikaansaavan lämmin halu olla perin tärkeiden uutisten tuojana ja osoittaa, että kaikki, mitä hän oli sanonut aikaisemmin, oli käynyt toteen, ja että kaikki, mitä hän oli lähtenyt etsimään, tosiaan oli löydetty. Hän myöntää itse, että joka ainoa ohi lentänyt kärpänen riitti tuskaannuttamaan hänet ja tekemään rauhattomaksi.