United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itseänsä tutkiessaan ihminen voi todella itsessään tuntea elämänhalua siihen suuntaan, jota hänen täytyy hengessään kutsua hyväksi, ja hän tuntee nyt, että sitä suuntaa pitkin hänen on etsittävä Jumalaa. Ennen sanottiin: »palvele Jumalaa!» ja määriteltiin, minkälainen Jumala on.
CORIOLANUS. En; minä en palvele sinun herraasi. 3 PALVELIJA. Mitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä? CORIOLANUS. He, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa. Pois, lörppä! Mene matkaas lautaisines! AUFIDIUS. Miss' on se mies? 2 PALVELIJA. Tuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut häiritä herroja siellä sisällä. AUFIDIUS. Mist' olet?
Huippu tuossa, se ei mihinkään maalliseen eikä inhimilliseen puutu, ei tunne iloa eikä sääliä eikä osanottoa, on kuva ikuisten lakien laatijasta, joka ne kerran säädettyään ei itsekään enää voi niitä muuttaa, jota ei kukaan tunne eikä palvele, mutta jonka kerran peruuttamattomasti lausuma aate johtaa ja määrää iankaikkisesta iankaikkiseen.
Sanottiin: »tuollainen ja tuollainen on Jumala, häntä sinun tulee palvella, hänen edessään kumartua». Mutta uusi elämänymmärrys sanoo: »palvele sitä Jumalaa, jonka yksin sinä voit omalla tiedollasi löytää». Ihminen tulee yhtäkkiä vastuunalaiseksi olennoksi. Ennen hän oli lapsi, hänelle selitettiin, mitä on Jumala ja mitä hänen piti tekemän.
"Ei se ole mitään," sanoi hän; "minulla on haava," ja ojensi Abdallahille verta vuotavan käsivartensa. Luoti oli hiipaissut olkaa ja reväissyt lihaa. Abdallah tutki haavan, pesi ja sitoi sen. Kafur katseli häntä hämmästyksellä. Minkätähden hoidat minua kun en kumminkaan ole sinun omasi? kysyi hän. Vaiti, pakana, sinä et tiedä sanoja totuuden kirjassa: "Palvele Jumalata eikä ketään paitse häntä.
Anna ainoinen Jumala Miehelle anelevalle, Anna kynttä kymmenistä, Karvoa monennäöistä; En sua kiviltä kiitä, Enkä kannoilta kumarra, Tok en palvele pajuilta, Havun oksilta halaja Kynsiä minä kysyisin, Aina jalkoja anoisin, Kysyn kynnen kantajata, Jalan jalon juoksijata, En parasta, en pahinta, Kysyn keskikertahista. Anna ainoinen Jumala.
Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on, Kun sinä, hänen piika-neitsyensä, Hänt' olet monta vertaa ihanampi! Hänt' älä palvele, hän kade on. Vestaali-pukunsa vain kalvetuttaa, Vain narrit sitä käyttää; pois se heila! Mun tyttöni se on, mun armahani! Oi, jospa hän sen tietäisi! Hän puhuu, Vaikk'ei hän sanaa virka. Mitä siitä?
Auta häntä, palvele häntä, niinkuin hänkin sinua on auttava ja palveleva ... mutta älä milloinkaan aivan paljo tuumiasi paljasta. En voi kyllin sinulle tätä muistuttaa: ole varovainen. Vainua ja aistia kaikissa. Ei mitään ajattelematta. Olethan sanonut minua rakastavasi ... ja Ranskan maata myöskin?" "Niin, sire, sanon sen vieläkin, ja kaikesta sielustani."
Nyt saan olla omana herranani. En palvele ketään, en kumarra ketään, enkä pelkää ketään. Mutta järvet ne rämähtää ja vuoret ne rämähtää, kun tämä poika liikkuu. Ja naiset väistykööt syrjään, sillä niitä tästä lähtein vihaan ja inhoon pahemmin kuin käärmeitä. Elä vaan unhota mitään kamsuistasi jälkeesi, vähissä naiset ottaisi ne takavarikkoon. Pois tieltä, talonpoika!
Heit' ei mikään kaupunki Niin hartaasti kuin Siidon palvele; Mut missä kantaa toimi hedelmät Sen runsaammat, kuin siellä kantavi, Ja kuka taitaa seudun mainita Sen rikkaamman ja onnellisemman?