United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli aivan pakahtumaisillaan kiukusta, ettei turkkilaisia oltu suin päin karkoitettu Euroopasta, vaikka tilaisuus siihen olisi ollut niin mainio; hän raivosi kaikkia Euroopan valtioviisaita vastaan, hän sadatteli Englantia, joka kateellisena vielä kerran rupesi tukemaan Ottomaanien portin mädänneitä pihtipieliä.
Silti ei hän voinut olla sanomatta Margaretalle, kun he kohtasivat toisensa seuraavalla kerralla, ettei lapsi muka ollut hänen. Tyttö katsoi häneen kummastuneena, kauhuissaan. Hän ei vastannut Laurille muuten kuin poistumalla kohta hänen luotansa. Kun häntä ei kuulunut moneen päivään, meni Lauri tapaamaan häntä. Viimein sanoi Margareta itkuunsa pakahtumaisillaan: »Se oli sinun...»
Niin, tässähän sitä ollaan... Seistiin ja katsottiin... Minnekä sinä, Naimi, sait minun kenkäni? Naimi uskalsi nauraa vain lyhyen naurun, vaikka oli sen pidätyksestä pakahtumaisillaan. Musti hyökkäsi samalla sisään ovesta, jonka kyytimies avasi kantaessaan sisään tavaroita.
Nyt minun täytyy välttää Tuomaan seuraa.... Minä en tahdo houkutella häntä tähän taloon! Minä en tahdo saattaa häntä majurin kanssa tekemisiin. Ja Inkeri itki, niin että sydän oli pakahtumaisillaan.... Seuraava päivä oli sunnuntai. Tuomas käveli metsässä suunnaten kulkunsa sairaan asuntoa kohti. Kun hän läheni pirttiä, kuuli hän sieltä laulua. Hän kiiruhti käyntiään. Pirtin ovi oli auki.
Se oli jo liiaksi. Allin rohkeus horjui ja hän sanoi, sydän surusta pakahtumaisillaan: »
Mutta sitten muistui hänen mieleensä, että se, mitä hän aikoi tehdä, tapahtui vain heidän yhteiseksi hyväkseen. Hänhän teki vain velvollisuutensa. Ja sellaisessahan ei saanut olla heikko, ei horjua, vaikka kyyneleet pyrkivät väkisinkin silmiin kihoamaan ja povi oli tuskasta pakahtumaisillaan... Hyvästi. Hyvää yötä. Minä tulen takaisin... Ei. Et sinä tule ikinä. Hyvästi.
Nyt olisi hän voinut katsella sitä kuinka kauan tahansa, nyt ei hän enää pelännyt, että se tuo hänelle muistoja pettyneistä toiveista tai herättää kaipausta milloinkaan toteutumattomista, niinkuin niin monta kertaa ennen, kun hänen itku kurkussa ja sydän pakahtumaisillaan täytyi yht'äkkiä paeta pois tässä istumasta.
Vanha äiti otti Leenan syliinsä, antoi hänelle suuta ja sanoi: "Terve tulemasta, tyttäreni; Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Leena painui vanhan äidin rintaan ja itki kuin lapsi. Ei eläessään olisi hän voinut uneksiakaan tänään tulevansa morsiameksi ja vieläkin vapaan miehen morsiameksi. Hänen sydämensä oli riemua täynnään ja ilosta pakahtumaisillaan, niinkuin Ristonkin.
Mutta hänen täytyi saada itkeä, tyhjentää pakahtumaisillaan oleva mielensä, siihen paikkaan menehtyä... Olavi istuutui hänen viereensä, kumartui häntä lähelle, vakuutti, ettei hän ollut mitään pahaa tarkoittanut, että Elli oli käsittänyt hänet väärin. Te halveksitte minua ... ja te olette oikeassa ... minä olen kurja olento, heikko, raukka... Enhän minä ... minä päinvastoin...
Hän meni kotiin, polvistui vuoteensa viereen ja tahtoi rukoilla, mutta kaipasi sanoja. Hän tahtoi itkeä, mutta ei voinut. Hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan surusta ja hänen kurkkunsa melkein puristui kokoon. Hänellä ei ollut lepoa eikä rauhaa; hän heittäytyi tuolille noustakseen heti kävelemään levotonna edestakaisin lattialla. Niin painoi häntä häväistys.