United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuskin Oskari ollenkaan äkkäsikään mitä leski teki, sillä hän oli kun hullu myllyssä tätinsä sanoista, ja päällisen päätteeksi sokaistu kauneudestansa. Hän oli surkutellut hänen onnettomuuttansakin ja ymmärsi siis pitää hänen tuntojansa täydessä arvossansa. "Vaunut odottavat!" sanoi leski. "Toivon saavani sinua seuraajakseni paaliin?"
Violasta piti tulemaan n:o ensimmäinen; sillä hän tunsi niin hyvin ja oli sitä paitsi sydämestä mieltynyt tanssiin, että hän välistä leikillään sanoikin: Olisin minä köyhä tyttö, tulisi minusta varmaan tanssiatar. Oli muutama päivä ennen kemua. Stenman'in salissa istui Oskari. Viola tuli saliin likimmäisestä huoneesta, puettuna valmiiksi polkkavaatetuksella, jota hän oli koettanut.
Me olisimme olleet kaunis pari; mutta sinä olit niin itsekkäinen, ettet tahtonut oppia polkkaa, sen vuoksi olen nyt itselleni valinnut kreivi E . Hänen onnensa, vastasi Oskari kylmästi, ja jos olisin oppinutkin polkkaa, niin ei se olisi paljon hyödyttänyt, koska minun huomen aamulla täytyy lähteä Upsalaan. Jaa, se oli tosi. Olin vallan unohtamaisillani reissusi.
Viimeisessä kertoi hän kuinka lystiä hänelle oli H:n kaupunnissa, että Oskari oli alin-omaa luonansa ja sanoi hänen olevan järki nuorukaisen, joka tulevaisuuttansa valvoi, eikä tahtonut saattaa Josefinaa onnettomuuteen, vaan kehoitti häntä kiitollisuudella vastaan-ottamaan majorin tarjousta.
Kymmenkunta vuotta oli kulunut viimeisestä tapauksesta, kun hän eräänä päivänä sai kirjeen, sisältäen nämät sanat: Kuolevainen Viola toivoisi sanoa viimeiset jäähyväiset Oskarille. Seuraa lähettilästä. Minun tiimani ovat luetut. Heti heitti Oskari takin päälleen ja seurasi pikkuista, kehnoin vaatteisin puettua tyttöä Sibyllakadulle, josta hän vietiin matalaan ja onnettomaan mökkiin.
Wihdoin kun hän kyynelsilmissä rukoili äitiään, että tämä noutaisi Oskarin, taipui tämä, ikäänkuin tuntien, että pyyntö oli kuolewan poikansa wiimeinen tahto. Kun Oskari tuli, pyysi Antti heti, että äiti poistuisi... Kun tämä oli tapahtunut, kiersi hän laihat ja näiwettyneet kätensä ystäwänsä kaulaan, ja kyyneleet waluiwat hänen kuihtuneita kaswojansa myöden.
Oskari kirjoitti myös yöllä Josefinalle; hän ei voinut uskoa mahdolliseksi mitä täti oli sanonut; hän lähetti kirjansa tulevana päivänä, mutta tädin kirjeet tulivat ennen perille, eikä Josefina saanutkaan sitä.
Sitten lähtiwät Oskari ja Lotta pois. Waltamaantien wieressä on pieni, punaiseksi maalattu tupa. Muita huoneita ei ole ensinkään. Tupa on yksinäisellä, aukealla paikalla, erään niityn laidassa, yhtään ihmisasuntoa ei ole pitkää wirstaa lähempänä ja kirkolle on kolme wertaa matkaa.
Hän heitti kaikilla voimillansa ulos akkunasta laukun, joka putosi lumikinokseen. "Hiljaan! ota laukkuni!" Oskari kiiruhti täyttämään käskyänsä, ja samassa, kun hän kääntiikse jällen häntä kohden, hyppäsi Josefina rohkeasti alas akkunasta, joka oli jotensakin korkealla maasta.
Ensimmäisenä iltana lukee hän kaupungin sanomalehdistä että kulkeva näyttelyseura, joka siellä näytteli, piti näyttämän sen kuusi vuotta takaperin muodikkaan polkan. Minun tekee mieleni mennä katselemaan sitä, ajatteli Oskari surullisesti hymyillen. Mutta muistot nuoruudestani nämät turhuudet sentään sisältävät.