United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten hänen mieleensä johtuivat hänen omat pikku tyttönsä, jotka kohta kehittyisivät naisiksi. Minkälaisia heistä tulisi mitä olivat he perineet häneltä ja Doralta miten osaisi hän oikein johtaa noita pieniä, vilkkaita, elämänhaluisia olentoja, joilla oli tuhansia mahdollisuuksia?
Hän ojensi ensin toista säärtä, sitten toista, katseli ensin toista kenkää ja sitten toista. Hän nauroi, eikä oikeastaan tietänyt mitä hän nauroi, vaan yht'äkkiä kaikki oli hänestä niin naurettavaa. Leivonen lensi ylös avaruuteen tien toiselta puolelta. Se, joka osaisi lentää!
Ja jos hän sanoisi maan sijaitsevan maailman keskikohdassa, olisi hänen selvään osoittaminen, miten sen olikin paras keskikohdassa sijaita; ja jos hän osaisi nämä minulle todeksi näyttää, silloin tyytyisinkin, enkä enää kysyisikään minkäänlaista muuta syytä.
Enkä minä tässä suhteessa muuta soisi, kuin että hanurit katoaisivat kerrassaan ja niiden sijalle tulisi vanha kanteleemme joka taloon ja mökkiin. Ajattelen, kuinka esimerkiksi iltapuhteet täällä maakansan keskuudessa kuluisivat rattoisasti ja jalostavasti, jos joka perheessä olisi kantele ja joku, joka osaisi sitä soittaa.
Sen verran pitäisi kuitenkin jokaisen viljellä jumalansanaa, että osaisi Herran rukouksen milloin tahansa.
Sinun täytyy siepata vaimo, kuta pikemmin sen parempi; onko siellä sinun kylässäsi yhtään kelpo tyttöä, ei kovin nuorta eikä kovin vanhaa, joka osaisi hoitaa Perttilän taloa? Penna vastasi, että sitä hän ei ollut joutanut tiedustelemaan; hänellä oli ollut yllin kyllin tekemistä hyviä hevosia ja oivallisia lehmiä hankkiessaan.
Hellunkin alkoi kyynelet tippua pitkin poskia. Ne tulivat aina itsestään, kun hän vaan näki äidin olevan pahoilla mielin. Rouvat kuuntelivat Marin puhetta, katselivat ympärilleen huoneessa ja kiinnittivät viimein silmänsä lapsiin. Mutta Mari oli onneton. Hän pelkäsi, että vielä päällepäätteeksi uskoisivat hänen olevan humalassa. Ja hän koetti taas, eikö jo osaisi selvemmästi ajatuksiaan lausua.
Meni kuitenkin Juken luokse ja kysyi: »Oletko aikeessa työhön?» »Olenpa tietenkin, kuinkas muuten!» vastasi Jukke ylpeästi ja kirveskynällään rupesi tokertelemaan hirttä. »Sinussa ei ole tämän työn tekijätä. On paras, kun et kyhäilekään», jatkoi Antti säyseästi. »Hah, hah, hah. Minäkö en osaa tehdä työtä. Se olikin sana. Minä en osaisi tehdä työtä!
Käyköönpä miten tahansa, niin herättää asia kaikessa tapauksessa suurta huomiota, ja enimmän, jos teille pahoin käy, sillä te olette enimmän kuningattaren suosiossa, ja hän kyllä osaisi urkkia totuuden eikä se olisi juuri vaikeatakaan, sillä ei kukaan meistä mieli valhejuttuja kertoa.
Heikki saattoi olla muille apuna. Ja sentähden hän saattoi nauraa luonnollisesti ja heittää sanan sinne, sanan tänne vapaasti, yhtään ujostelematta. Sanomattoman onnelliset olivat nämä hetket. Ne ennättivät vierittää kuin uuden elämän hänen eteensä. Kun vain nyt osaisi pitää kiinni tästä kaikesta, onnellisesta suhteesta! Aatteet ja tulevaisuus ne ikäänkuin katosivat tämän rinnalla!