United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan lähteissänsä vielä Käy luo hän tietäjän: "Kuink', ukko, sodan tiellä Sä näät mun kestävän?" Ja vanhus kohoaapi Ja häneen katsahtaa: "Verissäns valittaapi Koht' armas Suomenmaa." "Ja vainon valta vankka Se maassa vallitsee; Mut sua, Hannu Krankka, Ain' onnes suojelee." "Vaan mieleesi sä paina Tää neuvo totinen: Sä karhu tapa aina, Ennenkuin nyljet sen."
Pitääkö siis hänen sydämmensä käymän Väkivalloin meistä pois ja vierauman? He mun kalleutein veisit? Kilianko Häntä kiemailisi hänen sydämmensä Hempuna ja kateheena valtijaana? Mene hiiteen maalinkeines, töhertäjä! CONON. Mitä hulluttelet, sinä ukko? KASPER. Vaiti sinä! Mutta kas jos häntä lemmit, Tyttäreni, ja hän tehdä voi sun onnes, Niin ei mailman aarteet käykööt siinä tielles.
Aatos, että joutuu se kohta jonkun toisen omaksi, vie minulta usein öitten unen.» Niin lausui nuori, uljas isäntä Eerikki vanhalle isällensä. »Näenpä ettes vielä voi arvata rauhallisen onnes kalleutta. Mutta enpä sitä ihmettele.
Herra Niilo Sua ankarasti lempii, jumaloitsee; Hän sydämmensä tunteet polttavat Sua kohtaan isällesi ilmoitti, Ja silmänsä kuin kaksi tulta leimus. Suo sydämmes ja onnes hänen huomaans Ja naimakontrahtihin nimes piirrä, Niin pelastettu ompi isäs vanha; Niin, kohta, paikalla, Kun nimes liittokirjassa vaan löytyy. ELMA. Mun isäni, Mä häntä koskaan lempiä en taida. MAUNO. Miks' et?
MAUNO. Mun armas tyttäreni, vanhan isäs Sä pelastat. ELMA. Ja siitä iloitsen. MAUNO. Mut voi, jos minun tähteni Sä oman onnes ijankaikkiseksi uhraat! ELMA. Mua, Jumal', auta. MAUNO. Tuskass' olet, haa! ELMA. Mun isäin, miksi tämä epäilys? Mi teille onneks on, se mulle myös. Mi uhraus on meiltä suuri hälle, Ken antoi meille elon kipenän? MAUNO. Sua Herra suojelkoon, mun hyvä lapsein!
Et aavista sinä leyhkien leikiten, Kuiskeessa perhon, kastehen suudellen, Kuink' ystäväin sulo suosio kohta haihtuu, Ja murhekyyneliin ilo vielä vaihtuu. Oi, miks' tuo "tulkohon" Kaikkivaltiaan Ei suonut onnes kukkia ainiaan? Miks' ei ole päivä kaunis niinkuin aamu? Miks' aina ei sua hurmaa onnen haamu? Hymyile vaan, sinä pikku viaton!
Ja vanhus kohoaupi Ja häneen katsahtaa: "Verissäns valittaapi Koht' armas Suomenmaa. "Ja vainon valta vankka Se maassa vallitsee; Mut sua, Hannu Krankka, Ain' onnes suojelee. "Vaan mieleesi sä paina Tää neuvo totinen: Sä karhu tapa aina, Ennenkuin nyljet sen." Ja joukko reipas lähti Lakeilta Limingan, Ja joutuisasti ehti Se luoksi Kokkolan.
Mi rikas, mikä köyhä taas! Mi heikko, mikä väkevä! Onk' aarre rikas piilossaan? Säilyssä miekka mahtava? Sa peitteet poista hellästi: Jo kohoo onnes hymysuin! Sa miekkaan tartu, voimakas, Ja voitto, kunnia palkkasi! Huokaus. Oi, paljon säästöä ois, Ja pikemmin perille päästä vois, Jos hitaus, halu ei vaivais meitä. Mit' onnea päällä maan, Jos ei ois viiniä vaan Eikä naisen kyyneleitä!
Ja katsos kuinka niityt ovat mehuisat ja mikä muhkea oras tänäkin kesänä lainehtii pellollas. Poikani, huomaitse onnes». »Siihen tyydyn, isäni; mutta huikeammin, suruttomammin tässä elettäis, jos tuo naapuritalo tuolla, Raiskio, joka kohta myydään, joutuisi alleni myös, liittyisi yhteen kototaloni kanssa.
Nyt on sinulda sanottu Suulla omalla surulla, Että onnes omaisuudes Suomen kjeltä kartuttaaxes Olet uhrannut uroosti; Eipä kauppakaan kovinkaan Painettujen paperien Kulu kulkevan jalosti. Kadonneet siis ovat kaikki Tästä kynnet kateuuden. Eikä kuulu kunniata Suurta tulevan teoistas. Harvoinpa se horjahtaapi Palkaks kirjoille pahoille.