United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikä mitään suurta kirjallista elämäntyötä, ilman suurta kirjailijapersonallisuutta. Mutta eihän hän ole luonut mitään itsenäistä? Eihän hän ole mitään omintakeista kirjoittanut? Taikka jos onkin, on se niin vähäpätöistä hänen muun elämäntyönsä rinnalla tiedemiehenä, kielimiehenä, keräilijänä, sommittelijana ja jumala ties minä, ettei siitä juuri maksa vaivaa puhuakaan?
Samalla kuin väitän koko nykyaikaisen draaman kehityksen siihen kärjistyvän, tietysti vain vakavimmissa eduslajissaan, väitän että meillä suomalaisilla ei ole olemassa vielä mitään omintakeista draamallista muotoa, mutta että pyrkimykset sen etsinnässä sattuvat merkillisesti yhteen niiden taiteellisten virtausten kanssa, joilla muualla maailmassa koetetaan korjata teatterin nykyistä eittämätöntä rappiotilaa.
Niin tyyni ja rauhallinen hän oli. Minä olen tämän, totuuden puolesta aina kiivaan luontoni perinyt nähtävästi toisaalta, tai on se minussa aivan perimätöntä, omintakeista. Tämän asian ratkaiskoot tiedemiehet. Kun siis nyt isä oli jo pöydässä ja minua ei kuulunut, kutsui äiti: "Maiju... Ruoka on pöydässä!" Suhahdin yksinäisessä huoneessani kiukusta ja syvennyin lukemaan.
Jos joku ennen ehkä olisikin kuvitellut ihannettaan toisenlaiseksi, vaikeni hän ja taipui yleisen mielipiteen alle, niinkuin järkevän ihmisen aina tulee tehdä. Yksi sentään oli hiukan yksinkertainen, ja yritteli lausua jotain omintakeista.
Uhma alkoi nousta. Martti ei ollut vielä milloinkaan elämässään ottanut havaittavampaa omintakeista askelta. Sellaista oli kyllä uneksinut, nyt vasta tarjoutui siihen ajava pakko työntämään liikkeelle. Mitä tässä pelkää...? Todellakin...! Luottamus omiin voimiin alkaa nousta, elinkyky etsiä toimintaa. Maanhalu hämärtyy, suuri intohimo täyttää mielen, kädet puristuvat nyrkkiin: En kerjää!
Hän olisi pitänyt tuollaista omintakeista toimintaa hänen asiainsa sivussa suorastaan konnamaisena. Jokaisen hänen miehensä täytyi kuulua hänelle, yksinomaan hänelle. Kaikki muu oli liikkeen pettämistä ja varastamista. Vielä ei Johannes voinut seisoa omilla jaloillaan. Vielä täytyi hänen totella ja kumartaa tuota miestä, joka näytti pitävän häntäkin jo varmana, tavallisena työjuhtanaan.
Nyt hän saa järjestää kaikki kokoamansa ainekset ja ruveta luomaan jotakin omintakeista. Tuntui aivan, kuin olisivat hänen aivonsa kauan seisseen ratsun tavoin tahtoneet ryöstäytyä täyttä karkuaan menemään. Ei ollut elämä hänelle hänen ensimmäisenä ylioppilaskesänäänkään näyttänyt niin valoisalta kuin nyt. Hän hyppäsi ylös vuoteestaan, sysäsi ikkunan auki eikä huolinut kiinnittää sitä hakaankaan.
Elias Lönnrot oli valittu Väinämöisen työaseeksi ja hänen Kalevalansa ynnä kaikki muut runot, loitsut, sananlaskut j.n.e., joita on keräilty ja yhä keräillään, muodostavat sen uuden Sammon, jonka Väinämöinen on meille saattanut. Tämä aika alkoi viime vuosisadalla Kalevalan ilmestyttyä, ja sen perästä on Suomen kansa todella luonut omintakeista useilla sivistysaloilla.
Hänen olennossaan oli jotakin sekä talonpoikaista että herrasmaista; jokapäiväiset tavat eivät olleet voineet kokonaan kuluttaa pois jonkinlaista omintakeista käytöstavan sievyyttä, joka oli siihen aikaan opittu, kun tämä rikas porvari valtiopäivämiehenä ja kansanjohtajana näki ylhäisten ja alhaisten valtakunnan pääkaupungissa ympärillään hyörivän.
Trusteilla puolestaan ei ollut kilpailijoita, joten niiden oli turha ilmoittaakaan. Koko keskiluokka ei ollut vielä hävinnyt. Sen roteva luuranko oli vielä jäljellä, mutta se oli vailla voimaa. Ne pikkutehtailijat ja kauppiaat, joita vielä oli jäljellä, olivat täydellisesti plutokratian armoilla. Heillä ei ollut omintakeista taloudellista tai poliittista kantaa.