United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuo kolme henkilöä ratsastivat siis metsiä myöten ylös tuntureita kohden, Olli, Inka ja vanha Juhon leski, Ollin äiti, joka laihana ja hoikkana istui satulassaan yhtä lujasti kuin muutkin. Muutamia renkiä kuormia kantavine hevosineen, morsiuslahjoja kuljettaen, seurasi jäljessä.
"Ei, pullani, emme narraa Ollia, hän voisi ehkä pelästyä". "Olinko nyt tyhmä, Risto? Anna anteeksi, minä olen niin iloisella mielellä etten voi hillitä itseäni". "Annani, ole sinä iloinen, samoin olen minäkin", vakuutti Risto. Molemmat menivät nyt Ollin luokse. "Tässä saan esitellä kenraali Risto Rytkösen!" huusi Anna Ollille. "Kersanttikin piisaa", nauroi Risto.
Raitis tuulen puuska toi töminän meluavasta markkinapaikasta ylös Ollin luokse tunturille, jossa hän istui katsellen ympärilleen ikäänkuin hän jotain etsisi, jolla hän voisi itseään lohduttaa; sillä sitä alakuloisuutta, jonka hän oli tuonut mukaansa tänne, hän ei tavallisuuden mukaan ollut jättänyt jälkeensä Knapstadin Karin mökkiin, päin vastoin se oli lisääntynyt ja hänen mielensä oli melkein epätoivon partaalla.
"Nyt minulla on halu lähteä kylään", sanoi hän isälle. "Kepolan Kreeta ei lakkaa minua hännittelemästä ennen, kuin se tulee hänelle mahdottomaksi. Minä käsken poikani panna hevoisen eteen ja me lähdemme Liikalaan". "Kyllä minä lähden". "Jumala kanssanne matkalle!" ehätti äiti-muori sanomaan, tullessa juuri parahiksi kuulemaan Ollin viimeistä sanaa.
Ne monet matkat, jotka Ollin täytyi tehdä kauppansa takia, paaduttivat sekä sielua että ruumista; sillä talvi oli kylmä, täytyi panna paha pahaa vastaan, kova kovaa vastaan, jos mieli aikaan tulla.
"Helvetin piki-koura!" sanoi pitkä poika ja vetäysi penkille istumaan. Ja siihen loppui se leikki, ja samoin muutkin leikit sille illalle. Mutta mikä parasta ilossa oli, oli se, että Ollin isä sattui juuri silloin tulemaan sisälle, kuin Olli löi. Isä ei sanonut mitään, vaan tarttui Ollia kädestä kiini ja talutti honto-pojan luokse.
Hän kyllä tiesi miten ne oli saadut, mutta yhtä hyvin se häntä iloitti sillä niin tavoin toivoi halventaneensa Ollin arvoa ja jopa sekin rasvasi mieltänsä. Tavallista iloisempana matkusti hän ystävänsä Kelan luo, vieden muassansa nuo tärkeät paperit. Valitus oli jo valmis, anomus liitettiin siihen ja posti vei ne määränsä perille.
"Voi, vähät elämästä, kun täytyy elää ainoastaan saadaksensa siitä loppua," lisäsi nainen hiljaa, sitten hän nyökäytti päätään Ollille ja käänsi hänelle selän. "Oi Herra Jumala!" pääsi ikäänkuin hätähuuto miehen suusta samassa. Mutta Kari ei siitä ollut millänsäkään, vaan meni sisään. Hän oli niin monta kertaa nähnyt Ollin sydämen sortumusta, hän ei tahtonut sitä jälleen nähdä.
Eräänä päivänä sanoi Risto isällensä: "Minulla tekee mieli lähteä hakemaan jäneksen polkuja, saanhan minä lankoja, isä?" "Saat, mene vaan". Risto otti taas isänsä sukset ja lähti hiihtämään muka metsään, vaan hiihtikin Ollin luo niinkuin viime kerrallakin.
"Pääs on liian pitkässä varressa", vastasi Olli. "No, minun sitten?" sanoi joku toinen, vähän pienempi. "Ei vielä juuri sinunkaan mittas täytä; mutta koska näytätte pitävän minua pilkkananne, niin tule sinä pisin poika tänne! Koippes ovat hoikat, ja luulen heikot pysymään pystyssä. Vaihetas vain suutarin Ollin kanssa, koska siihen ensin tarjousitkin!"