United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja saatuansa myöntävän vastauksen hän puolestaan omasta nimestään ilmoitti: Ja minun nimeni taas on Iivana Ivanovitsh... Ymmärrätkö? Häh?... Niin että kuin en ymmärtäisi, myönsi ukko, suutaroi ja jatkoi: Matvei kuin Matvei, Iivana kuin Iivana. A kaikki me silti olemme syntisiä Herran edessä...
AAPO. Ah! ei ole meillä enään pelastuksen keinoa tästä ahdingosta, ei tämän taivaan alla. JUHANI. Kiikissä olemme, kukissa! Kaikki on mennyt, kaikki onni ja toivo! TUOMAS. Peijakas meidät perii, perii ilman armoa; siis ottakaamme, silmät ummessa, vastaan mitä olemme ansainneet.
Samalla olemme kuitenkin vakuutetut siitä, että nimet alkuaan ovat kuvanneet ei »epäjumalia», kuten Agricola sanoo, eli siis jumalolentoja, vaan jumalallisia voimia, luovia hierarkioita eli »taivaallisia sotajoukkoja». Tämmöinen nimien ja käsitteiden sekaannus on henkisten liikkeiden historiassa tavallinen asia.
Tuuli on tyyntynyt, hiljaa lipatellen hävitään ankkurissa olevien proomujen ohitse ja sivuutetaan höyrylaivat, joissa jo nukutaan, ja ainoastaan yövartia meitä silmät pyöreinä töllistelee. Me olemme molemmat vähän uuvuksissa, mutta siinä uupumuksessa on omituinen sulonsa. Ikäänkuin huoaten hupsahtaa purje syliini ja hyväilee laskeutuessaan poskeani. Ja minä vuorostani häntä.
"Oliko se sinun tyttäresi, tuo kaunis lappalaistyttö, joka meni sisareni luokse?" kysyi kauppias. "Oli, se on tyttäreni Laila, ja hänelle olemme juuri aikeissa ostaa uutta telttivaatetta." "Hän menee siis naimisiin?" "Niin, hän ja sisareni poika Mellet." "Tänä talvena, nyt hetikö?" "Ei, tulevana talvena." "Hänellä on varmaan monta kosijata, niin kaunis ja rikas tyttö kuin hän on?"
"No, rakas enoni", virkkoi Emmerich, "nyt olemme varustetut ensimäistä rynnäkköä vastaan. Mutta vielä on kysymys siitä, taidammeko hankkia kylliksi ampumavaroja ja varsinkin ruoka-aineita, nälän hädästä varjellaksemme nämät sata ihmistä, jotka nyt ovat tänne suljetut".
Innostuksen puna oli kohonnut poskille ja silmät säteilivät syvinä ja kirkkaina. Eerosta hän ei enään ollut »tyttö», ei nuori neiti, hän oli enkeli, joka tarttui häntä käteen ja viittasi eteenpäin kuljettavaa tietä, huulillaan enkelien tavallinen ihmislapsille lausuma tervehdys: älä pelkää. Kas, me olemme jo perillä! Miten pian matka on kulunut. Niin, sopersi Eero.
"Täytyyhän meidän vähän taipua tyttöjen mielen mukaan", sanoi hän. "Onhan luonnollista, että he tahtovat vähän seurata uutta muotia. Ja onhan meidän vierashuoneemme hyvin rappiolla, ajatteleppas, kuinka kauan olemme täällä asuneet ilman minkäänlaista uudistusta." "Vihaan uudistuksia", huomautin koko sieluni katkeruudella. "Vihaan kaikkea uutta".
Te olette tietysti olleet ulkona haljuilemassa, vai onko mamseli taas vetänyt vanhaa Hukefritsiä nenästä?» »Ei, herra», sanoi Kalle, »niin ei ole tapahtunut; me emme vain osanneet löytää tätä kirottua taloa.» »No jo nyt on piru irti», ärjyi olento, »keitä te oikeastaan olette?» »Me olemme Frits Swart ja Kalle Witt.» »Kaksi tolvanaa, saakeli soikoon!
Ihmeen suloista on, kun ihminen, joka rakastaa meitä ylitse kaiken maan päällä, kohottaa kätensä kohti taivasta ja rukoilee meidän puolestamme, kun me olemme joutuneet väärälle tielle! "Katsos", sanoi Swart, "tuossa on se pieni tyttö taasen, kuinka kiire hänellä on! kuinka hän juoksee edestakaisin niinkuin rotta ristiäisissä. Ei, tämäpä todella on lystiä nähdä.