United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siitä taas, että tällainen mielle minussa on eli että minä moisen mielteen kera olen olemassa, syntyy niin ilmiselvä johtopäätös Jumalan olemassa-olosta, samoinkuin siitäkin että oma olemassaoloni joka hetki riippuu hänestä, etten ylipäänsä voi luulla että selkeämpi ja varmempi tieto mistään asiasta olisi ihmisjärjelle mahdollinen.
Sillä jos päätän että vaha on olemassa, koska minä sen näen, niin varmaan seuraa juuri siitä, että minä näen vahan, vielä paljoa varmemmin ja selvemmin minun oma olemassaoloni. Voihan kyllä olla ettei se, minkä näen, todellisuudessa olekaan vahaa, voipa olla niinkin, ettei minulla ole silmiäkään millä mitään voisi nähdä.
Mutta jos sitävastoin lakkaisin ajattelemasta, lakkaisi myös olemassaoloni vaikka ruumiini ja kaikki muut seikat olisivat olemassa. Koko olemukseni on siis ajattelemista, ja minä, s. o. sielu, joka tekee ihmisen siksi kuin hän on, on kokonaan erilainen kuin ruumis, jopa helpompikin ymmärtää kuin se.
Lisäksi minä, jossa on täydellisyyden aate, ja joka kuitenkin olen epätäydellinen, en ole itse voinut antaa itselleni olemassaoloa; sillä jos olisin voinut itse antaa itselleni olemassaolon, olisin samalla antanut itselleni täydellisyyden. Siis olen toiselta olennolta saanut sekä epätäydellisen olemassaoloni, että täydellisyyden aatteen, ja tämä olento on Jumala.
He ovat asettuneet jo mukaviin matka-asentoihin eikä käsiraudoista näy merkkiäkään. Eivätkä he koko matkan kestäessä ota niitä kertaakaan esille, joten satraappi af Enehjelmin viimeinen toimenpide minun olemassaoloni sulostuttamiseksi jää kokonaan vaikutustaan vaille. Tästä painajaisesta päästyäni pulpahtaa mielialani iloiseksi ja keveäksi.
Minulla joka riemu ja joka tuskan tunne vain puristuu kovaksi paakiksi rintaan kuin lumipallo suojailmalla. Mutta sitä paakkia en voi sanoilla toiselle heittää, vaan se jää sisimpääni, siellä kasvaen kuin lumivyöry, joka alleen on tukehuttaa. Siksi minä hädässäni huudan. Mutta huudanko minä sitte toivomatta vastausta keltään. Onko huutamisenikin yhtä toivotonta kuin koko olemassaoloni? Ehkäpä on.
Minä en hävennyt hänen edessään, etten voinut voittaa minulle melkein ylivoimaista kiusausta. Häpeäksi asia vasta muuttui, kun sitä ajattelin häpeällä ihmisten edessä. Jo semmoisella se minua painoi ja löi leimansa koko olentooni. Salaisuuteni oli niin suuri, että, jos ajattelin jonkun pääsevän sen perille, minusta tuntui, että samassa olisi olemassaoloni käynyt mahdottomaksi.
Sitten tutkin tarkasti omaa olemustani ja huomasin voivani kuvitella, ett'ei minulla ollenkaan ollut ruumista ja ett'ei ollut mitään maailmaa eikä mitään paikkaa, jossa olin, mutta en voinut kuvitella omaa olemattomuuttani. Päinvastoin juuri se, että epäilin muiden seikkojen olemassaoloa, todisti selvästi ja vallan varmasti oman olemassaoloni.