United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kautt' ylvään määränpääni vannon, että vähennyt heimonne ei kunniasta lie kiitos miekan eikä kukkaronkaan. Sit' tottumus ja luonto suosii, tietä se suoraa käy ja väärää välttää, vaikka maailman kuinka pahan Päämies kääntää.» Ja hän: »No niin, ei käypä seitsemästi Aurinko ole vuotehelle, jonka pääll' Oinas neljin hajasorkin seisoo,
Hänestä kuitenkin Gregorius poikkes; mut koska aukes taivahassa tässä katseensa, itse itselleen hän hymyi. Ja jos niin suuret salat julkituonut maan pääll' on ihminen, äl' ihmettele! Tuon täällä kertoi hälle se, ken näki, ja paljon muuta taivahista näistä.» Yhdeksäskolmatta laulu Niin kauan kuin Latonan lapsill' Oinas on yllään ynnä Vaaka, uumenillaan taas yhteisvyönä horisontin piiri,
Hänellä oli vielä äänenmurros ja siitä sai hän kuulla: "Mikä oinas siellä määkii?" jotka sanat umpimähkään heitettiin hänelle pimeään. "Stiina ei ole oikein armias tänä iltana," jatkoi kauppapalvelija suututtamistaan "hän tietää perämiehen istuvan tuolla ylhäällä ja odottavan."
Kautt' ylvään määränpääni vannon, että vähennyt heimonne ei kunniasta lie kiitos miekan eikä kukkaronkaan. Sit' tottumus ja luonto suosii, tietä se suoraa käy ja väärää välttää, vaikka maailman kuinka pahan Päämies kääntää.» Ja hän: »No niin, ei käypä seitsemästi Aurinko ole vuotehelle, jonka pääll' Oinas neljin hajasorkin seisoo,
Kesät kontuja keräsin, Talvet väännin taikon vartta, Piti käyä piilosassa, Metsän korvessa kovassa; Pässit päätäni puneli, Oinas otsakierojani, Minun päätäni piloisen, Otsoani onnettoman. Pah' oli orjana eleä.
Pari vuosisataa sen jälkeen, kun Olaus Magnus uutena Pliniona kirjoitti merkilliset juttunsa "Arx nova'n" ihmeistä, on Säämingin pappi kaikessa hiljaisuudessa piirtänyt kirkonkirjaansa seuraavan muistelman: Hamasta linnan rakentamisesta asti on siinä aina elätetty musta oinas, niin että toisen perästä aina toinen uusi on hankittu, ja kun Venäläiset Ison-Vihan aikana pitivät linnan hallussansa, hekin samoin hoitivat linnan mustaa oinasta.
ANTON. Mitä tahdot, mies? Mitä käyskelet ja kyräilet sinä, itsepäinen oinas? ELIAS. Eihän ihme, että vähän käyn ja kyräilenkin tällä hetkellä. Herra, oletteko jo kuullut tulivaunujen ensimäistä vihellystä? ANTON. Hiiteen kaikki vaunut ja heidän pillisuorat tiensä! Minä en kärsi heitä. ELIAS. En juuri minäkään tänään. Ah, viehän rautainen tie meidän kalliin ystävämme kauas pois!
Tuo oivallinen, onneton Athos oli haavoittunut juuri siihen olkapäähän, johon minä menen paiskaamaan pääni kuin oinas. Ainoa asia mikä minua kummastuttaa, on ettei hän tappanut minua sill'-kertaa; siihen olisi hänellä ollut täysi oikeus, sillä tuska, jonka minä saatoin hänelle, oli varmaan julma.
Ylös parsille, lyhty kourassa, astui emäntä, löysi Timon, joka, unipöyryisenä kohottaen itseänsä istumaan kahisevalta sijalta, pöllisteli häntä vastaan kuin aholla susilta riivattu, pyöräpäiseksi saatettu vanha oinas.
Se on joku hevonen, joka kutsuu isäntäänsä. Minä näen sen. Rohkeutta, Miriam! se ei ole mikään vihollinen, vaan varsin altis ystävä hädän aikana. Se on Alschirokin ratsu. Hän ajoi sillä minun sivuitseni hautakammion luona ennen päivänlaskua. Minä katselin sitä tarkkaan hyvin upea hevonen." "Katso, katso, oinas on takertunut pensaasen sarvistansa." "Meidän Jumalamme ei ole unhottanut meitä!
Päivän Sana