United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Odotas vaan, ajattelin minä, kyllä minä sen asian selvitän; sillä minä tiedän esineen; olinhan itse koettanut mitä voin, tehdäkseni sinulle vähän harmia. Totisesti, veli Hjalmar, minä nuhtelin omaatuntoani ja ajattelin: oletkos nyt, ajattelematon ihminen tunkeutunut puun ja kuoren väliin sillä taisihan olla mahdollista että tyttö rakastui minuun sen mahdat sinä kernaasti tunnustaa?
Kuitenkaan ei minun punainen kirjani siitä mitään kerro. Suruilleni en löytänyt kylliksi sanoja ja valitusvirsiä, ne täytyi säilyttää jälkimaailmalle. Mutta minun uhkuvan nuoruuteni raitis onni ei saanut sijaa päiväkirjani punaisien kansien sisällä. Se paikka jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. Mutta odotas: täällähän löydän kuitenkin iloisen muistoonpanon.
TIITUS: Odotas, sano minulle Lysimaakos, tunnetko ketään kristittyä täällä Roomassa, niitä, joita Neero vainosi? LYSIMAAKOS: Herra, ne elävät salaisuudessa, niitä on paljon, niitä voi olla sinun ympärilläsi sinun omien orjiesikin joukossa. Sittenhän voit kohta saattaa jonkun heistä tänne. LYSIMAAKOS: Sen voin. TIITUS: Katso siis, ettei kukaan täällä häiritse minua ja tuo kristitty puheilleni.
Ajatteles Kirsti, Albert, tuo orpo poika raukka, jonka hyvän hyvyydestä otin luokseni, kun äitinsä kuoli ja jota sitten koetin hoitaa ja kasvattaa siksi kuin hän meistä erosi ja läksi teaatteriin. Odotas, kuinka monta vuotta siitä nyt onkaan? Kahdeksan... Niinpä niin, kahdeksan vuotta siitä mahtaa olla. Kyllä hän on oikea onnen lapsi, se täytyy sanoa. Kirsti ei virkkanut mitään.
Oikeenko todella! Kiitos Malakias! Oi kuinka sydämmeni nyt ilosta sykkää. Sinä olet niin sanomattoman hyvä. Saanko luvan tarjota, itse sen äsken keitin ja rohkenen vakuuttaa, että se on hyvää! ILLI. No niin! Nythän sinä taas olet entiselläsi. SUSANNA. Minäpä tuon sulle niitä rinkeliä, joista sinä niin paljon pidät. Odotas hieman! Tähystelee ja koettelee kaikkia esineitä. ILLI. Kuka sinä olet?
Mitä sinä Johannes sanoitkaan siitä tasapainosta, muistatko siellä vinnillä? Tasapainosta? Odotas. Niin, katsoppas tämmöinen talous vie kauheasti aikaa. Siihen voi innostua aivan liian paljon eikä siinä koskaan työt lopu. Taikka sitten ihan päinvastoin: voi jättäytyä huolimattomaksi ja vapautua siitä.
Annas kun kerron sinulle mitä olet oppinut: sinä olet oppinut istumaan uunin nurkassa kuin vanha ämmä ja riippumaan naisten hameista kiinni, antaen kulettaa itsesi rukouskokouksiin, Jumala paratkoon, niinkuin munkkien aasit Espanjassa sen hän on sinulle opettanut!" "Odotas Tuomas!" vastasi Worse ja nyykkäsi päätään vakavan näköisenä, "tulet vielä kokemaan että minä olen oikeassa.
"Niin, sen päivän täytyy kenties tulla, jolloin minä lähden talosta rengin kanssa, jolla ei ole taloa eikä kotia!" keskeytti Sylvi häntä ja nauroi pilkallisesti. "Mutta jos hän sinua rakastaisi niinkuin omaa henkeänsä, ja jos hänellä olisi rohkeutta tietä raivaamaan?" "Ei, kiitoksia," sanoi Sylvi, nyykäytti päätään ja lähti pois. "Odotas!" huusi nuorukainen hänen jälkeensä.
Ja odotas jahka katson" hän kumartui eteenpäin "ah, herranen aika, onko se mullo, joka verkossasi on? No, mutta kas vaan, mullo! Niin, niin, maatilalla tiedetään, mikä maistuu hyvältä!" "Kala on sairasta varten". "Niin, niin sairasta varten se tuodaan, ja herra amtmanni syö sen, tuo vanha herkkusuu, hän juuri.
Tulin sitte, veikkoseni, kaupunkiin, sidoin tammani pihaan, otin paperin ja menin linnaan. »Mitä asiaa?» »niin ja niin», sanoin, »emäntäni on täällä, teillä suljettuna». »Onkos sinulla mitä paperia?» Tuppasin hänelle paperin. Hän katsahti siihen: »odotas», sanoi hän. Minä istahdin penkille. Aurinko meni jo yli puolen päivän. Esimies tuli ulos: »sinäkö», sanoo, »olet Vargushof?» Minä olen. »No ota vaimosi», sanoo. Paikalla avasivat portin. Hän tuotiin esille omissa vaatteissaan niinkuin pitikin. No lähtään, nyt sitten. »Oletkos tullut jalkasin?» »Ei, kyllä minulla, on hevonen». Tulimme pihalle, maksoin seisotushyyryä ja valjastin tamman, panin mitä oli heiniä istuimen alle. Fedosja istuutui, kietoi vaipan ympärillensä ja niin sitä lähdettiin. Hän, on vaiti ja minä olen vaiti. Vasta kun olemme tulemassa kotitaloon hän sanoo: »vieläkös äiti on elossa?» Minä vastaan: jo toki. »Entä isäukko?» Elää hänkin. »Anna anteeksi minulle, Taras, tuhmuuteni». Mutta minä sanoin: »mitäpä niistä entisistä, jo kauvan sitten olen antanut». Enempää ei hän sitten puhunut. Tultiin kotiin, hän paikalla lankee äidin jalkain juureen.