United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kaikkein viimeksi näin hänen kun hän vei opetuslapsensa Bethaniaan ja sitte, kun oli kehoittanut ja vahvistanut heitä lupauksella ainasesta läsnäolostansa, nosti hän kätensä ja siunasi heitä. Kun kaikkien silmät olivat kiintyneet häneen, kohotti hän itsensä hiljaa ilmaan ja nousi siksi kunnes pilvi otti hänen näkyvistämme.
Minä neuvoin sentähden kumppaniani, ettemme vielä puhuttelisi häntä, vaan seuraisimme häntä, samalla tässä totellen jotakin epäselvää halua nähdä, mihin hän aikoi. Kun Mr. Peggotty suostui tähän, seurasimme tyttöä kappaleen matkan päässä. Me emme koskaan päästäneet häntä näkyvistämme, mutta emme myöskään huolineet tulla aivan likelle, koska hän usein katsoi ympärillensä.
Mutta sen sijaan, että he, yksi kerrallaan hypäten, olisivat kentiesi kaikki pelastuneet, niin pääsi heistä nyt vaan kuusi luuppiin, ja toiset, jotka eivät olleet jaksaneet odottaa sopivata hetkeä hypätäkseen, joutuivat mereen luupin ja laivan välille ja joutuivat veden kuohussa laivan alle, jossa saivat kuolemansa. He katosivat näkyvistämme yht'äkkiä kuin höyhen tuuleen.
Nuotio oli jo palanut loppuun, ja suojelijani puhalsi lampun sammuksiin, niin että tuskin olimme kulkeneet kymmentä askelta, kun näkyvistämme oli kadonnut kurja hökkeli, jossa minut oli niin omituisella tavalla otettu vastaan kotimaahani. Tuuli oli asettunut, vaan mereltä päin tuli kylmä tihusade.
Aluksi ei meille mitäkään mainitsemista ansaitsevata tapahtunut, mutta me olimme tuskin kadottaneet maan näkyvistämme, ennenkun näimme kamalia näkyjä nousevan synkästä merensyvyydestä. Ne olivat Sireeniä eli merenimpiä taikka aallottaria, jotka, kun tuuli hälveni ja aallot asettuivat, uivat laivan luo ja pyysivät almuja.
Palatkaamme mylady'yn, jonka kadotimme näkyvistämme, luodessamme silmäyksen Ranskanmaan rannikolle. Me tapaamme hänet siinä epätoivon tilassa, mihin hänet jätimme, vaipuneena synkkien mietteittensä syvyyteen, helvettiin, jonka portin edustalla hän kadotti melkein kaiken toivonsa; sillä ensimäisen kerran epäilee hän, ensimäisen kerran pelkää hän.
Kun vahinko oli palkittu, sanoi isäntä Jaakollensa: Poikani, se on semmoinen asia nyt, että sinun on lähteminen tänä päivänä minun kanssani Raaheen ja sieltä merelle. Olkoon se mieleesi taikka ei, nyt sitä lähdetään, poika. Samassa otti isäntä Jaakkoa kiinni kädestä ja talutti hänen ulos ja pian olivat he poissa näkyvistämme.
Taas katosi laiva näkyvistämme ja taas se nousi ilmaan. Kaksi miestä oli mennyt. Tuska rannalla kasvoi. Miehet voihkivat ja pusersivat käsiänsä ristiin, naiset parkuivat ja käänsivät pois kasvonsa. Muutamat juoksivat hurjasti edestakaisin rannalla, huutaen apua, missä ei mitään apua löytynyt.
Seuraavana päivänä seurasimme Fede, rouva Moes ja minä Koria rautatien-pysäyspaikalle ja näimme hänen vaunun-ikkunasta vilkuttavan viimeisiä jäähyväisiä siksi kuin juna vei hänet näkyvistämme. Korin matkattua vietin lupaukseni mukaan suurimman osan kuumista kesäpäivistä puistoissa, puiden siimeksessä.
Vaimo oli niin pieni ja yö vielä niin pimeä, että me pian kadotimme hänet näkyvistämme. Kuulimme vain, kuinka hänen askeleittensa ja keppinsä kopina eteni etenemistään. »Nyt hän on päässyt yli», kuiskasin. »Ei ole», vastasi Alan, »hänen ontoilta kajahtavista askeleistaan kuulee että hän on vielä sillalla.»