United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Likeltä kuului valittava ääni. Se oli pienen kyytipojan. Vauhti, jolla hevonen juoksi kun kääsit kaatuivat, oli heittänyt hänen useita syliä nummelle. Hän ei ollut loukkaantunut, mutta pelästys sai hänen isoksi aikaa liikkumattomaksi, jotta hän ei kuullut kapteenin huutoa. Kapteeni oli turhaan koettanut irroittaa itseään.
Mut marjat elein rauhaisin hän pistää hihansa poimuihin. Ulos toisesta portista astuttiin ja tultiin aavalle nummelle niin, miss' ei varjoa puu, ei pensas suo, mut aurinko paahtava hellettä luo, ja missä vesitilkkanen ois ollut aartehen arvoinen. Meidän Herramme edellä vaeltaa, salavihkaa kirsikan pudottaa.
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla. Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget.
Eivät mitkään koreat vauvat ja paijut, joita hänen isänsä tuopi hänelle Nürnbergistä taikka on lähettänyt Venetiasta, ilahuta häntä puoleksikaan niin paljon, kuin jos isä ottaa hänet mukaansa nummelle, ja hän palajaa, pikkuinen esiliina täynnä kuivia risuja, ja kädet yhtä ruskeina ja likaisina, kuin vähäisen puunhakkaajan, luullen, että hän tekee, mitä eno Fritz ja minä teimme, kun olimme lapset, ja että hän on kovasti hyödyllinen.
Ensiksikin Baskerville Hallin entisen omistajan äkillinen kuolema, joka niin täydellisesti vastasi tarun sisältöä, ja sitten kansan kertomukset jonkun kummallisen olennon ilmestymisestä nummelle. Kaksi kertaa olen omin korvin kuullut tuon äänen, joka muistutti kaukaa kuuluvaa koiran ulvontaa. On uskomatonta, mahdotonta, ettei sitä voitaisi luonnollisella tavalla selittää.
Iloisesta, onnellisesta ja vieraanvaraisesta kodistaan Mälkilässä, marssi hän kesäkuun alussa vuonna 1788 Turkulaistensa etunenässä Helsingin nummelle, jonne kaikki muutkin suomalaiset rykmentit vähitellen olivat kokoontuneet alkaakseen hyökkäyksen Haminan linnoitusta vastaan.
Arvelin mahdolliseksi vielä saavuttaa hänet, ja niin lähdin heti kulkemaan sille suunnalle, jossa Merripit House sijaitsee. Kiiruhdin eteenpäin kaikin voimin näkemättä vilahdustakaan sir Henrystä, ennenkuin tulin sille paikalle, missä nummelle vievä polku eroaa maantiestä.
Tuo sukutarina, jonka juuri luin teille, oli siihen määrin vallannut hänen mielensä, ettei mikään olisi saanut häntä lähtemään nummelle pimeän tultua, vaikkakin hän kyllä usein käveli omassa puistossaan.
Silloin tällöin pilkisti kuu esiin muutamiksi silmänräpäyksiksi, mutta pilvet kiitivät taivaan laella, ja juuri kääntyessämme nummelle alkoi rankasti sataa. Tuli paloi yhä edessämme. "Onhan teillä aseita?" kysyin minä. "Minulla on metsästysruoska mukanani." "Meidän täytyy koettaa äkkiä yllättää hänet, sillä häntä väitetään hyvin rajuksi.
Hän oli ollut hyvin huomaavainen, ja tuskin oli päivääkään mennyt, ilman että hän olisi itse käynyt tiedustamassa meidän vointiamme. Nyt tahtoi hän välttämättä minua ajamaan hänen seurassaan. Hän oli hyvin huolissaan pienen koiransa katoamisesta. Se oli luultavasti eksynyt nummelle.