United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuulehan, Erik, sanoi neiti Hanna pakollisesti ja katsoi veljeänsä suoraan silmiin, varo sitä Helena Nikolajevnaa. Mikä antaa sinulle aihetta sellaiseen varoitukseen? virkahti Erik, rypistäen kulmakarvojaan. Veturi vihelsi, höyry ja savu painuivat junan päälle, neiti Hanna oli kadonnut. Savu- ja höyrypilvestä kuuli hän vielä kerran sisarensa suloisen alttoäänen: Ole varoillasi, Erik.
Illan aurinko sammui, varjot kiipesivät yhä ylemmäksi linnan seinille ja punakajastus vaaleni pois muureista, ensin keltaiseksi, sitte vaaleankeltaiseksi ja viimein sammui se kokonaan. Pieniä, kalpeita tähtiä syttyi taivaalle. Tuli aika lähteä. Mutta Helena Nikolajevnaa ei näkynyt tulevaksi alas puutarhaan. Hän on hermostunut eilisestä ratsastuksesta, selitti Darja Mihailovna.
No niin, minä vastaan sinulle. Sen tähden, että minä olen onneton, että minä olen jo kaksi vuotta toivottomasti rakastanut Helena Nikolajevnaa, rakastanut sillä tavoin, kuin rakastetaan päästyä minun ikääni, jolloin ei ole aikaa enää päivääkään kadottaa turhaan, enkä kuitenkaan voi voittaa, tunnen voimattomuuteni kaiken sen nuoruuden rinnalla, joka ympäröitsee häntä.
Pitkä harso kohosi taakse ja näytti metsän kevätvihreyttä vasten ainoastaan selväväriseltä siniviirulta. Hyvänen aika, eihän hänellä vain käyne pahoin, sanoi Horn levottomasti, varjosti kädellään silmiänsä ja hätäillen katsoi pois lentävää neitoa. Kirotut polkupyörät. Oh, ei vaaraa; jos oikein tunnen Helena Nikolajevnaa, niin hän kohta kyllä masentaa Almandinensa. Se on hänen mielikkiratsunsa.
Vielä kauan sen jälkeen, kuin laulu ja kätten paukutukset jo olivat vaienneet, istui hän paikallaan sen voiman lumoamana. Yht'äkkiä nousi hän ja läksi etsimään Helena Nikolajevnaa. Hän seisoi avonaisen ikkunan edessä, joka oli pienen puutarhan puolella ja katseli pimeään yöhön. Martinov seisoi hänen vieressään ja puhui kiihkeästi, mutta Helena ei näyttänyt kuulevan hänen sanojansa.
Hän oli kuulevinaan sisarensa äänen, joka valkoisesta höyrypilvestä huusi hänelle jäähyväsiksi: "varo sitä Helena Nikolajevnaa". Ja nyt, nyt oli hän täällä pyytämässä häntä vaimoksensa. Häntä alkoi tulevaisuus pelottaa ja vähällä oli hän jo kääntyä pois, vaan äkisti heräsi hän jälleen tajuunsa ja malttoi mielensä. Darja Mihailovna seisoi hänen edessään.
Hänen tuonnoiset sanansa "varo sitä Helena Nikolajevnaa" kaikuivat yhä hänen korvissansa. Sisarukset, jotka olivat ennen olleet niin hyvät ystävät, oli nyt ikään kuin jokin kiila kiskonut irti toisistaan, ja se kiila oli käly. Syvällä Hannan sydämmessä vallitsi epäluulo tätä uutta tulokasta kohtaan.
Martinov sanoi hymyillen hiljaa: Erik Aleksandrovitsh, istu paikallasi; nuori Petrov kiusaa Helena Nikolajevnaa suurella, sietämättömällä, kiihkoisella rakkaudellaan. Helena Nikolajevna oli niitä onnellisia, joille luonto on tuhlaamalla antanut kaikkein kauneimpia lahjojaan. Hän oli kaunis ja nuori ja hänen sydämmensä lämpö johtui hänen hyvyydestään.
Rakastatko sinä Helena Nikolajevnaa! sanoi Horn liikutettuna. Ja senkö tähden ... minä en ymmärrä sinua Dimitri Semenovitsh. Voi, pitäisihän olla varsin helppo ymmärtää tällaista asiaa. Sano sitä mustasukkaisuudeksi, niin kyllä ymmärrät. Seitsemän vuotta olen minä vieraillut siinä talossa. Kuin Helena palasi kotiinsa kaksi vuotta sitte, olen siitä asti käynyt siellä hyvin uutteraan.