United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
TYKO. Haa! hyppäisinkö luoksensa, sanoen: tässä olen, älä hylkää vanhaa kosijaas, vaan pidä häntä lämpöisenä vielä ja anna Niilolle rukkaset? PAULI. Nyt korskea mieles sun eksyttää; ei ole sulla kylliksi syytä tainkaltaiseen tekoon, tahi etsit tekosyitä hänestä päästäkses, ja siis et lemmi häntä enään. TYKO. Pauli, Pauli! tätä herjausta en juuri kärsis muilta. Mutta kuule syyni.
Paavokin oli kovin ilomielinen, sillä vielä hän sai nähdä Hiljan viatonna, suloisena semmoisena, jona hän toivoi Suomen neidon olevan, ja hän kuiskasi Niilolle: »Niilo, katso sisartasi, kuinka hän on hempeä, vaatimaton, ja kuitenkin noita loistavia neitosia paljon kauniimpi.» »Niin», vastasi Niilo, »sepä juuri onkin hänen suurin kauneutensa, ettei hän vielä itse pidä siitä mitään.
Kymmenen vuotta kului tämän päivän jälkeen. Se oli kova aika Niilolle ja hänen uskolliselle vaimolleen; sillä epäluulo väijyi kauan aikaa hänen tiellään niinkuin tulenkipinät heinäpieleksen ympärillä, hän oli aina levoton, eikä milloinkaan oikein turvallinen.
Tässä on vähä viiniä", sanoi hän pannen pöydälle pullon, "se tekee teille hyvää, matami... Ja tässä on vähä vaatteita ... kengät Niilolle ... kuten sanoin, unhotetaan nyt pois koko asia, matami... Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut, sen kyllä käsitätte... Miia on kelpo tyttö... Hän saa tulla auttamaan vähän kyökissä ja syödä siellä päivällistä ... ei hänelle muuten näinäkään päivinä ole mitään pahaa tapahtunut, sen saatan sanoa ... kruunun sai hän ja poika kaksi, ja ne he saavat pitää, sen nyt arvaatte..."
Vihaisesti silmäsi Anna-Maija pikku Niiloa rantaan astuessaan, mutta äiti sanoi Niilosta tulevan "suoran miehen", ja hänen silmänsä oikein kiilsivät sitä sanoessaan. Anna-Maija siihen sijaan ylpeästi mutisi: "mokomakin vierasmies", vaan Riitalan Matti sanoi Niilon hyvin teräväksi miehenaluksi ja lupasi tulevaisuudessa ruveta Niilolle puhemieheksi.
Paavo, joka seisoi Niilon vieressä vähän matkaa noista onnentoivottajista, kuunteli heitä pahoilla mielin ja kuiskasi Niilolle: »Minua inhottaa noitten makeat kielet; jos hän tuommoisia päiväkaudet kuuntelee tästälähin, niin ken takaa, ettei hänkin vielä tule niitten monien naisten kaltaiseksi, jotka kasvavat suuressa seuraelämässä, ja joiden onni katoo silloin, kun heidän poskiensa ruusut lakastuvat.»
Ei suinkaan Niilon rukkasia tarvitse peljätä, pyytäköön ketä tyttöä hyvänsä paikkakunnalta. PELTOLA. Niinkö luulette, naapuri? Entä jos hän pyytäisi Loviisaa? Antaisitteko hänelle tyttärenne? UKONNIEMI. Miks'ei, parempaa vävyä en voisi toivoakaan. PELTOLA. Oikeinko todella? Annatte siis Loviisan Niilolle emännäksi? Vielä tänä iltana täytyy meidän saada asia selville.
ELMA. Hän on mua kohtaan ankara. HANNA. Niin, ankara, ankara! Kuinka on mielensä näin muuttunut? ELMA. Hän vimmoissansa etsii kuolemaa ja veriseen taisteloon kiirehtii, jos en kättäni ja sydäntäni anna Niilolle. HANNA. Mutta malta: et tarvitse kuin kirjoittaa nimes naimaliittoon, ja isäs on pelastettu. ELMA. Mutta mitä luvannut olen, täytyyhän mun viimein täyttää, jos en häntä tahdo pettää?
Katrin silmissä välkkyi kyynel, ei enään murheen eikä huolien tuottama, vaan ilon ja kiitollisuuden. Kun Koiviston talo seuraavana päivänä myytiin huutokaupalla, lankesi se Niilon omaksi. Niilolle onnistui vielä lunastaa tou'ot ja karjankin, jotka hän kaikki ynnä talon kanssa lahjoitti entisille omistajilleen takaisin.
Kymmenkunnalta makaa tälläkin haavaa kihlat kirstuni pohjalla. PELTOLA. Sitä en ollenkaan epäile. Mutta koska niitä ette kumminkaan voi kaikkia ottaa, vaan yhteen tyytyä täytyy, niin päätetään, että tulette Niilolle ja jätätte kaikki muut. LOVIISA. No, olkoon menneeksi. PELTOLA. Ja se on niin sanalla sanottu, kuin tinalla tinattu. Tuossa, poika, syleile morsiantasi äläkä yhtään epäile.