United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kuules, Niila", virkkoi Pekka seuraavana päivänä, "Matti ja minä lähdemme nyt Pekkalaisen luo. Tule meitä saattamaan vähän matkaa, niin saamme jutella. Meidän täytyy ottaa mukaamme molemmat pyssyt. Saata sinä siis meitä Kateenharjulle ja koeta saada ostaa yksi niistä pyssyistä, jotka suomalaiset siellä ottivat norjalaisilta, sillä teitä ei käy jättäminen tänne ilman ampuma-aseita.
Minun tekee mieleni nähdä sinun talosi ja ehkä vähän enemmänkin", sanoi hän; "johan onkin pitkä aika kulunut siitä kun olin pohjoispuolen metsissä." "Olkoon menneeksi; Niila kyllä hoitaa kotityöt; minun tekee mieleni katsella ympärilleni täällä päin." Kun kevättyöt olivat tehdyt, päättivät Pekka ja Antti lähteä käymään Grillsin luona.
Nyt he ovat syöneet, niin että parasta on, Pekka, kun menet sisälle ja katsot, mitä he aikovat tehdä." "Niin", virkkoi Pekka nousten samassa; "kerro, Niila, veljellesi, miten asia on, ja menkää sitten työhön." Pekan tullessa tupaan istuivat Vappu ja Matti vaiteliaina. Vappu lopetti äänettömyyden sanoen Pekalle: "Kiitoksia nyt, ja hyvästi tällä kertaa!
Niila oli ilosta haltioissaan nähdessään isäntänsä ja ystävänsä, mutta toinen veli veteli äänettömänä luudalla lunta ja kuuraa Pekan vaatteista. "No pojat, kuinka jaksatte?" "Hyvin vain, ja olipa hyvä, kun tulit kotiin. Täällä tuli lumi niin aikaisin, että olemme kiertäneet monta karhua. Kyllä niitä on runsaasti tänä vuonna, ja suurta vahinkoa ovat tehneet sekä talollisille että suomalaisille.
"Siitä saat kyllä olla varma", virkkoi Niila innokkaasti. "Ei maar, kyllä Vappu tahtoi ison ruotsalaisen kuolemaa ja yllytti Matti-parkaa, joka ei tiedä mistään muusta äidistä; sen saat kyllä kuulla häneltä itseltään. Selvää on sekin, ettei hän sinulle suo hyvää, mutta Matin puolesta hän nyt on toiminut viisaasti, viisaammin kuin moni muu.
Niila Makkarainen sanoikin kerran: "Kuulehan Pekka, meidän täytyy rakentaa toinen tupa lisäksi; eihän tässä tuvassa ehdi saada lihoja kuivatuiksi ja savustetuiksi." "Niinpä kyllä, olen minäkin sitä ajatellut. Sen tuvan rakennamme lähemmäksi vuorta tuonne lammen rannalle, jossa sinä keihästit sen suuren mustan karhun, ja se tupa olkoon sinun ja sinne sinun pitää asettua asumaan.
Sitten hän tarttui rautakankeen ja väänsi kiviä niin rajusti ja kiivaasti, että Niila oikein hämmästyi. Jonkin ajan kuluttua tämä sanoi: "Kuule, Pekka, miten nyt ovat asiat? Ovatko vieraat sinut noituneet?" "Eipä ihan niinkään, mutta toivoisinpa, että ukko Pekkalainen olisi täällä neuvoja antamassa. Ei ole helppo ymmärtää, mitä on tehtävä."
"Niin", sanoi Niila, "tiedäthän, että minulla oli useita nahkoja; ne jätin Vetalaiselle ja hän hankki meille elukoita ja rahojakin lisäksi. Mutta nyt olemme Kaarinan kanssa sopineet menevämme yhteen; muutamme Makkaraislammelle, sillä tiedän, että sinä tahdot olla yksin. Mitäs sinä, Antti, joka olet Kaarinan lankomies, siitä sanot?"
"Katso vain, että saat virheettömän", muistutti Pekka, "ja jos saat kaksi, niin sitä parempi. Tässä on rahaa, odotamme sinua täällä." Niila ei palannut sinä päivänä eikä seuraavanakaan ennenkuin illalla myöhään. Hänellä oli mukanaan pyssy, mutta kovalle oli ottanut sen saaminen Kateenharjun suomalaiselta, ja melkein kaikki rahat olivat menneet. Pyssy oli kallis, mutta hyvä.
Jonkin päivän kuluttua miehet olivat valmiit karhunajoon, ja heillä olikin onni mukanaan. Karhunkallo toisensa jälkeen nostettiin Pekan Karhuhonkaan, ja Niila oli lähetettävä Wiggeniin ja muihin suomalaistaloihin viemään terveisiä, että jos tahtovat tulla hakemaan karhun lihaa, niin ovat tervetulleita Bjurbergiin.