United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänellä näytti olevan huoli vain rakkaudestaan. Sitä kantoi hän kuin lasta sydämensä alla, ollen itse oman rakkautensa pyhä lipas. Johannes ei ollut vielä milloinkaan nähnyt sellaista naista. Niin neitseellistä ja samalla niin äidillistä. Ja kuitenkin sanottiin, että hän oli ollut kapakkanainen ja monelle miehelle ennen Johannesta antautunut. Kuinka se oli mahdollista?
Nurkassa seisoo lavea makuusija, alusta ja tyynyt silkistä. Silkistä ovat pienet tuolit ja sohvat. Ahnain silmin ahmivat sen neitseellistä, mutta samalla hiukan hekumallista tuoksua pienet suloiset pariisittaret, huulet puoleksi auki ihmetyksestä.
Hän alkoi katsella Lygiaa, ikäänkuin hänen nukkuvilta kasvoiltaan löytääkseen vastauksen. Hän katseli hänen puhdasta otsaansa, kulmakarvojen kaunista kaarevuutta, tummia palmikkoja, huulia, jotka olivat hiukan auki, ja neitseellistä povea, joka nousi ja laski tyynen hengityksen mukaan. Ja taasen hänen täytyi vaipua ajatuksiin. "Kuinka toisenlainen Lygia on kuin minä!"
Samaako lapsikin rukoili kuin hän itse? Ensin oli pikku olento tuntunut jääkylmältä. Nyt se poltti veti henkeä käheästi, yski ja koki piiloutua hänen syliinsä. Vähitellen tyttö rauhottui. Kuumuus alkoi jäähtyä Adelsvärd tunsi vain lämmintä neitseellistä ruumista.
Parempaa tuumaa mielessäsi puno, Tuhoas vastaan eikö tehompaa Lie asetta kuin tämä tylsä runo? Nyt sulla onnes hedeaika ois, Ja mont' on neitseellistä uudismaata, Jost' elon virkku kukka nousta vois, Jot' ei sun tekokuvas voittaa saata. Näin maailmaan jäis kuvas säilymään, Sill' ajan eikä runon nuori kynä, Ei ulko= eikä sisäpiirteillään, Kuvata vois sua ilmi=ilmettynä.
Hänen hoikka ja korkea vartalonsa ilmeni selvästi ruumiinmukaisen liivin alta, ja hänen vaalea tukkansa ympäröi kahteen palmikkoon kierrettynä ihmeteltävän kauniisti hänen neitseellistä päätänsä.
Sydämensä laki vaatii, ettei hän mene miehelle, jota hän ei rakasta. Se laki vaatii, että hän puolustaisi sydämensä neitseellistä puhtautta kaikkea pakoitusta vastaan. Tämä velvollisuus on yhtä pyhä kuin kuuliaisuus äidin tahdolle. Näin ovat nämät molemmat velvollisuudet tragillisessa ristiriidassa.
Ma lujuudella vyötin mieleni, heit' yhteisonneensa ma siunasin julkiseen, ma siunasin heitä ja läksin. Maja matala mäellä vilpoisella, siell' asuu ainut hyvyys nyt. Kun riensi jo syysaurinko varhain vaipumaan, nyt siunaan kapeaa ja neitseellistä vuodetta vain. Kylät tuoksui.. Kylät tuoksui, välkehti kaupungit, minä matkasin pois. Ne kaikki mun omani olleet ois, kylät kukkivat, helkkyvät kaupungit.
Aino on Joukahaissielun paras ja hienoin puoli, sitä lapsellista avuttomuutta, sitä neitseellistä tuoksua, mikä piilee syvällä joka ihmissielun pinnan alla... Nyt taiteellisesti herkkä lukija pudistaa päätään: »kuinka Kalevalan Ainoa ruvetaan vertauskuvallisesti selittämään tuota ihmeen luonnollista, runollisen viehättävää Aino-tarua!
Olihan Irenekin vielä lapsi ja yhtä huoletoin, kuin hänen lemmikkinsäkin, jonka kanssa hän oli leikkinyt isänsä huoneessa, ja samoin kuin hänen sisarensa oli hänelle parastansa tarjonnut, samoin tämäkin sen uskoi tuolle kevytmieliselle Lysiaalle, jota kainostellen Korinthon kunnialliset naiset loivat silmänsä maahan ja jonka tähden isät varoittivat kasvaville pojillensa heidän neitseellistä, jopa hänen mielestään pyhääkin omaa itseänsä.