United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lumi narisi heidän jalkainsa alla, varisia olivat juuri tultua kauppaneuvoksen rouvan lämpimistä suojista, eivätkä tunteneet pakkasta, suloista viileyttä vain. Ruumiillisen hyvinvoinnin, keveyden ja voiman tunne yhtyi iloisiin ajatuksiin, jotka täyttivät heidän mielensä. Lovisa painautui hyväillen mieheensä, hänet täytti äkkinäinen elämänilon tunne. Oli sanomattoman hauskaa elää, olla olemassa!
Lumi narisi hauskasti hänen jalkainsa alla, talvi-ilma ei enää ollut purevan kylmä, vaan raitis ja eloisa kuin Doran nauru, ja tähdet taivaalla välkkyivät niin majesteetillisen kirkkaina ja tyyninä, että kaikki pieni ja häiritsevä haihtui pois ja sijalle tuli suuri, melkein pyhä rauha.
Ylös hän ei noussut, vaan painui vielä alemmaksi, pallilta lattialle yhteen kiemuraan. Sängyn jalkaa väänteli molemmin käsin, väänteli niin, että sormet rutisivat ja puu narisi. Kieli oli jäänyt hampaiden väliin, sen puri hän rikki; kipu siinä tuntui melkein hyvältä ja sielun veristä tuskaa lieventävältä. Ei ollut silloin ketään huoneesta; sen hän tiesikin, vaikkei juuri muuta mitään tiennyt.
Jo vain hän oli mahtanut olla tyhmän näköinen siinä tuolilla tirppoessaan, kumma kun ei tyttö nauranut ... mutta olikin sillä pila silmässä. Niin hän oli ollut juuri kuin koulupoika hitto kun hävetti. Pakkanen porahteli, rasahteli nurkissa, ja puut puistossa paukahtivat, lumi narisi kalossien alla.
Hän katseli varovasti ympärilleen jota haaralle ennenkuin kääntyi sille syrjäkadulle, joka vei L:n kaupungin vankilaan; sanaakaan lausumatta noudatti hän kaikkia vaadittuja temppuja, kunnes vihdoin viimeinen lukko narisi ja vangittu seisoi hänen edessään.
Sakris käski säästämään... Ja ruokapöydässä hän puhui, että oli kuullut porvarillisten väittävän nykyaikaisten työmiesten halveksivan silakoita: parempia kaloja heille piti muka olla ... aina vain herkkuja... Hm, pienet herkkupäivät olivat Sakrikselta pian menneet... Nyt hän koetti kerätä omaa tupaa varten ... ja narisi alinomaa. Niin meni pari viikkoa.
Hiirien juoksentelu oli päättynyt. Ei käynyt tuuli ja pimeys tuntui olevan paljasta korvaa. Samalla ovi hitaasti ja hiljaa narisi, ikäänkuin olisi joku raskas ruumis pehmeästi sitä työntänyt linkkua koetellakseen. Tukkimies ojensi hiljaa kätensä tapaillen kirveensä vartta, joka nojasi vuoteen päänalaista vastaan. Mutta salpa piti, eikä uhkaava salakähmäinen työntely enää uusiintunut.
Hiekka narisi pyöräin alla, ja Lotta ja Liisa, jotka olivat aivan paksulti hiessä, astuskelivat tyynesti ja hiljakseen askel askeleelta ja nyökäyttivät päätään, hännillään hosuen pois vihaisia kärpäsiä. Juhani istui läiskäyttäen niitä silloin tällöin laimeasti ruoskallaan, ja ukko Witt ähkyi silloin tällöin: »puh, puh!» kunnes piippu vihdoin putosi hänen suustaan ja hän vaipui uneen.
Se nirisi ja narisi niinkuin olisi tahtonut panna vastalauseensa tätä häiriötä vastaan monivuotisessa rauhassa. Ellen katseli kummastellen kaikkia näitä sidotuita ja nidotuita kirjoja, jotka osasivat kertoa niin paljon. Nyt hän oli aivan ylpeä lukemistaidostansa ja otti joukosta tusinan kirjoja, joissa hän huomasi olevan runoja.
Roosan kammarin ikkunaa vastapäätä ladon katolla kirisi ja narisi viiri aina kovemmin ja hirveämmin kuin hurjassa tuskassa. Roosa kuuli sen puoliunessaan, josta hän jo kotvasen oli turhaan koettanut herätä. Hänestä kuului kuin huutaisi lapsi: Roosa, Roosa! ja sitte taas kuin huutaisi isä kumealla äänellä käytävän päästä: Roosa, Roosa!