United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tietysti oli tuossa kaikessa jonkun verran naisellista keimailua. Mutta kuinka naivia, kuinka viehättävää keimailua! Hän oli harvinaisuus. Hän oli ilmiönä paljon mieltäkiinnittävämpi kuin hänen serkkunsa. Mutta ääneen sanoi Johannes: Ja mitä te silloin teette, neiti Irene, kun me muut, tavalliset kuolevaiset, ajattelemme? Irene katsoi häneen lepäävällä, hyväilevällä silmäparillaan.
Tässä on jo palanen Baudelaire-tunnelmaa: jäisen järjen kritiikki astuu räikeänä ja kirkaisevana keskelle naivia elämän nautintoa. Koettaa Kramsu myös muita keveämpiä, epigrammaattisia säveliä koskettaa, kuten runoissa Hyljätty, Jos ois, Sua lemmin, Rauhaton, Sydämeni ja jossakin muussa. Aina edelleen yhtä huonolla menestyksellä.
»Kuningas tulee!» huudahti Elysée nähdessänsä salongin akkunasta, jossa hän jo kauvan oli tähystellyt, että Kristianin vaunujen lyhtyvalot nuolen nopeudella hävisivät palatsin pihaan. Kuningatar, joka muuten oli niin rauhallinen ja tasainen, oikein huudahti ilosta. Hän oli jo epäillyt pahinta ja otaksunut Kristianin joutuneen tuon naikkosen verkkoihin, jonka vuoksi hän siis pettäisi ystävänsä ja ijäksi häpäisisi itsensä ja maineensa. Koko St. Mandén pientä hoviseuraa oli vaivannut samanlainen kiusallinen pelko näiden raskaiden odotuksen hetkien kuluessa. Itse pikku Zarakin, joka vastoin tapaansa vielä oli valveilla, oli joutunut saman levottomuuden valtaan ja ymmärsi, että talossa vallitseva hiljaisuus merkitsi jotakin erityistä. Vaistomaisesti karttoi hän tekemästä naivia ja samalla joskus julmiakin kysymyksiänsä, joilla lapset toisinaan vallan paljastavat onnettoman asiaintilan.
Näiden takia ei kuitenkaan pidä ikävällä tavalla typistää sanoja tai yleensä kieltä eikä jättää »naivia» lausetta käyttämättä loppusoinnun takia; tämä koskee etenkin runoa, jonka säkeissä on pieni määrä tavuja. Ja jos käyttää alkusointua myöskin muullaisessa runoudessa kuin suomalaisessa runossa, niin voi loppusointua mielin määrin olla käyttämättä, niinkuin muissakin kielissä.
Ruotsinkielisessä sivistyksessämme ja sivistyneistössämme huomaakin leikkaavan henkisen terävyyden ja älyllisen valppauden ohella omituista löyhää, haihattelevaa pintapuolisuutta, melkein naivia muodon ja näön palvontaa: pelkkään näköön, pinnalliseen, muodolliseen näkösiloisuuteen takertuvaa ja tyytyvää elämänilmiöiden ja -arvojen tajuamista.
Keneltä sait kirjeen? Mieheltäsi. Vai niin. Poskiani kuumotti. Hän ei enää voikaan olla oppaanani. On saanut odottamattomia esteitä. Tietäisitkö mahdollisesti, mitä laatua nuo esteet ovat? Ei hän ole sanonut Koetin saada ääntäni niin tyyneeksi kuin suinkin voin. Eikö ole sanonut? Hän yhä nauroi. Mitä sinä naurat, Agnes? Ilman vaan. Kun te olette niin hirveän naivia.
Kun virastot Ragusassa suljettiin, kulutti hän aikansa tutkien kasveja linnoituksen vallihaudoissa pommisateesta huolimatta; tätä verrattain naivia, intohimoon vajonnutta sielua huoletti maan suuren hämmennyksen aikana ainoastaan se seikka, että hänen rikas kasvistonsa oli jäänyt vapaamielisten käsiin.
Se oli haihtunut kuin pilveen, kuin yleiseen, aisteja huumaavaan juopumukseen, jossa ei kukaan ajatellut eikä tuntenut mitään ja jossa olisi ollut naivia yrittääkään ottaa ketään tai mitään syvällisemmin. Myöskin luonnottomista sukupuoli-vieteistä kuuli Antti puhuttavan, jotka näyttivät tässä yleisen hävityksen ja kadotuksen ilmakehässä hirvittävän laajalle levinneen.