United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väestön mieliala oli, niinkuin Ligelius oli huomauttanut, myrtynyt ja alakuloinen. Draken katse osui sattumalta mieheen, joka ristissä käsin nojasi varppeisiin ja katseli häntä uhmailevin silmin joka kerta kun hän kulki ohi. Drake pysähtyi äkkiä hänen eteensä. Kisko ylös tuo touvi, käski hän. Mies ei hievahtanut paikaltaan. Pian!
Vaan kun se oli kuullut, että on muualta tahdottu, niin sitäkö oli myrtynyt: 'Pirunako sinä, Lattu, minua pidät, kun vasta viimeksi minun luo tulet. Häh? Siltähän siltä viimeksi apua haetaan', oli heti äystämään ruvennut ja pitänyt semmoisen myräkän, ettei ollut isä saanut selityksen vuoroa. Niin se olisi suuttunut nytkin, jos muualta olisi lainattu.
Itkunsa seasta valitti silloin myrtynyt poika: »Niin kuin ensin käsketään sanomaan aa ja sittä ii... Enkä sano iitä!» itkeä pillitteli hän lopuksi. Se uppiniskaisuus nosti isän luontoa. Poika siis ei tottele häntä, kirkkoneuvoston jäsentä! Hän tarttui sen tukkaan ja vannoi: »Vain et sie sano iitä kun mie käsken»! Mutta silloin nousi Manassen luonto.
Jussi Partanen oli siitä aivan myrtynyt ja uhannut suorastaan: »Annahan huominen päivä tulee, niin näyttää se Partanenkin!... Tämä Partanen näyttää sinulle vielä, että sinä olet vanginnut viattomia ihmisiä, ja nähdäänhän, eikö sinusta vielä tule virkaheitto, niin jotta jutkahtaa!» Toinen oli menettänyt lopunkin malttinsa ja suorastaan potkinut Jussi Partasen ulos.
Etkö tiedä, jalo nuorukainen, että etupolitiikka vallitsee mailman asujainten mieliä. Hallituksen miehillä oli vielä niin paljon saaliin jakoa keskenään, että yleistä saaliin lähdettä, Venäjän taantumusta, ei tahdottu kumota. Ja venäläinen sotilas ei ollut vielä kyllin myrtynyt, ryhtyäkseen nopeaan upseerimurhaan. Kahden tunnin aselevon jälkeen oli taantumus vallannut mielet.
Tukasta vuan sai isä, mutta mie juoksin pakoon!» Ne asiathan ne olivatkin heillä yhteisiä elämän vastuksia. Manasse murisi nyt synkkänä: »Mutta vaikka miten löisivät, niin en vuan mää kouluun enkä sano iitä!» Sehän nyt oli Hikustakin aivan luonnollista. Hän vahvisti: »Ennen mäntäsj vaikka minne, mutta ei vuan kouluun... Eihän männä Manasse!» »Eikä männä!» tuli myrtynyt murahdus vastaukseksi.
Hän pysyi näin aina kuolemaansa asti, niinkuin J. Krohn sanoo, »itsepintaisesti vanhentuneen kirjotustavan ainoana viimeisenä mohikaanina». Tietysti Juteinin mielen lopulta täytyi olla jonkun verran myrtynyt tästä, vaikkakin vain osittaisesta, epäonnistumisesta oikeinkirjotustapaa määräiltäissä ja siinä, että tässä yleinen käytäntö vähitellen yhä enemmän ja enemmän muuttui hänen edustamastaan kannasta, kunnes hän siinä oli yksin.