United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
LIISA. Nyt vaiti, tuossa tulee vaari! Kolmas kohtaus. Entiset. AINA. No hyvää huoment', armas vaarisein! KILPI. Päivää, päivää, sinisirkkusein! Täss aika lysti leikki syntynee, Ja vaari vallan mustaks muuttunee! Vaan onhan kärjen silmä neitosella, Jos variksen on silmä vanhuksella. KILPI. No Liisa, kai jo kahvea me saamme? LIISA. Te suvaitsetteko? KILPI. Siis istukaamme! LIISA. Tulitte myöhään.
Varjot synkät lankeaa jo, tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo syttyy taivahalle jo, leimuelee pohjanpalo, huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa öinen jylhyys häviää Vaan, ken tuolla kinoksessa kalvenneena lepäjää?
Lemmen voima on voittamaton. Kun aavehet mieltäsi ahdistaa, niin lemmi! ja aavehet haihtuu. Kun murheet sun sielusi mustaks saa, niin lemmi! ja iloks ne vaihtuu. Ja jos sua häpäisee vihamies, niin lemmellä katko sen kaunan ies ja katso, hän kasvonsa kääntää pois kuin itse hän hävennyt ois. Kuka taitavi lempeä vastustaa? Ketä voita ei lemmen kieli?
Siitä asti tepastellut Olen mieron tietä ain'... Jopa sulle kertoellut Olen, metsä, muistelmain. Hopsis, jalat, joutukaa jo Muuten yövyn korpehen. Varjot synkät lankeaa jo, Tuolla päivä laskeiksen.» Yhä kiitää, vaan ei vielä Ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä Uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo Syttyy taivahalle jo, Leimuelee pohjanpalo, Huokaa jynkkä hongisto.
HAMLET. Nyt käy se päinsä, nyt hän rukoilee; Nyt työhön! Ja näin taivaaseen pääsee. Ja kostanut ma olenko? Kuin onkaan: Isäni murhas konna, ja nyt minä, Isäni ainoo poika, saman konnan Lähetän taivaaseen? Ei, palkkaa ois se, vaan ei kostoa. Hekuman helmaan isäni hän tappoi, Kun synti täydess' oli heilimässään, Ja kuin lie tilin laita, tiesi Herra, Mut, ihmissuhteiden ja järjen mukaan, On laita huono. Kostanutko olen, Jos tuon nyt murhaan kesken katumustaan, Kun puhdas sieluns' on ja valmis lähtöön? Ei! Seis, miekka! Kolkompata tilaa vartoo, Kun päissään on hän, nukkuu taikka raivoo Tai rutsaisessa vuotehessaan telmää Tai kiroo, mässää taikka muuta tekee, Jost' autuus kaukan' on, hänt' iske silloin, Ett' ilmaan lentää kantapäät, ja sielu Kirotun mustaks käy kuin helvetti, Jonk' oma on se.
"Häntä multaan saatoin, itkin Haudallaan ma hetkisen. Kyynel poskipäätä pitkin Vieri, jääksi hyytyen. "Siitä asti tepastellut Olen mieron tietä ain' Jopa sulle kertoellut Olen, metsä, muistelmain. "Hopsis, jalat, joutukaa jo Muuten yövyn korpehen. Varjot synkät lankeaa jo, Tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä Ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä Uhkaa, mustaks yö jo käy.
Näin kiusausta karkoittaa hän koitti, Jonk' korvaan hälle laski kieli kyyn. Ol' Evan lapsi hänkin käärme voitti, Ja Lotta ryhtyi puuhun kiellettyyn. Hän silakkaa nyt seitsemäisen söikin Het' ahnehesti päineen, pyrstöineen. Sydämen kirkkaan lähteen tunto löikin Sekaisin mustaks pohja-ruupuineen. Hän pöydälle nyt peilin asetteli, Kaks lamppua sen eteen loistavaa.
Yhä kiitää, vaan ei vielä ihmisasuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo syttyy taivahalle jo, leimuelee pohjanpalo, huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa öinen jylhyys häviää vaan, ken tuolla kinoksessa kalvenneena lepäjää? Pieni mierolainen siellä lepoon vaipui viimeiseen, jäätyneenä kiiltää vielä kyynel silmän sammuneen.