United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne veivät multa mun iloni, nyt tahtovat surunkin viedä: »Sull' ei ole oikeutta surra, ei, ja nuori sa oot, se tiedä!» Ne syöksevät puukon sydämeen, ne pistävät silmähän okaan, ja sanovat: »Et sinä sortua saa ja et saa vaipua lokaan!» Ei, elkää peljätkö! Murru ma en. Se onni ois liian suuri. Eikä se lokahan vaivu se, joka loasta nousevi juuri,
Se on maailmanpalo. Mut tää oli ainoa, armahin talo, isän, äidinkin koti, jo sortunut sotiin. Nyt mennään, me menneet, luo Luojan jo kotiin. Ei kannata elää, kun katkee ne hartiat, nuo Atlahan maailman muinaisen vartiat, työ, kunto ja rakkaus ja rauha, ei viha, kun riittää vain aine, ei henki, vaan liha. Siks sorru ja murskau, ja vieläkin murru, kun et Sinä suuresta tuskasta turru!
Ajoit siltoa sinistä sekä harjua haluista; siell' on puista portti tehty, katuvarret kaunistettu. Tämä silta on silloin tehty, kun on kuu kokohon pantu, kun on aurinko alettu, laskettuna maan perustus; viel ei vaivu vuoliaiset, eikä arkut alta murru! Olli Kymäläinen. Lapsuuden muisto.
Ei aika pysähdy kulussaan, Ei maailman laitos murru, Ja henki, vapaa jo luotunaan, Ei kahleiden alle sorru, Jos voitettu järkikin julmistuu, Ja taiston myrsky taas pauhaa, Niin on tappio sen, tuo vaan uudistuu; Kera Luojan ei taisto tuo rauhaa. Hälläpyörä 30/10 1868. Mä kerran lemmin. Silloin kevään koi Ens säteitään loi Pohjan kylmään maahan.
Ketä minä pakenen? Maksaako vaivan? Enkö ole raukka? Siinähän on ruissäkki, niin sitä vartenhan minä. Korven reuna lähenee, veden kulku kiihtyy, joki laajenee matalaksi sahiksi, jossa vesi väräjää kuin tuulen virin alla aina samassa paikassa, ei murru, joskus vain jossain kulahtaa kuin nielevän kurkku. Lähden taas.
Tuosta kärryihin kävivät, Rupesivat rattahille: Ratas vieri tietä myöten, Aatos Luojan töitä myöten. Ajoit siltoa sinistä Sekä harjua haluista, Joss on puista portti tehty, Katuvarret kaunistettu: Tämä silta on silloin tehty, Kuin on kuu kokohan pantu, Kuin on aurinko alettu, Laskettuna maan perustus. Viel' ei vaivu vuoliaiset Eikä arkut alta murru. SUOMESS' EI EL
LEAR. Laps raukkan' hirtetty! Ei henkeä, ei! Miks elää koira, hevonen ja hiiri, Ja sin' et hengi laisin? Sin' et palaa, Et koskaan, koskaan, koskaan, koskaan, koskaan! Tuost' auki nappi! Kiitos, ystäväni! Kah näetkös? Katsos häntä katsos huulet, Kas tuossa, kas! EDGAR. Hän pyörtyy! Herrani! KENTIN KREIVI. Oi, murru, sydän, murru, minä pyydän! EDGAR. Oi, herra, kuulkaa!
Luo itseluottamusta kansahan, Siin' on sen tarmo, siinä BILEAM. Pettymys. Jos vanhat jumalat ei kukistu Ja sorru Baalin synkkä pappeus, Jok' etsii valtaa, nautinnoita, vaan Ei totuutta ja hengen edistystä, Jos murru ei tuo laho pökkelö, Ei elinvoimaa uutta nousta voi, Vaan valheen taika kansaa hervaisee. OMRI. Sinua uskon, jalo mestari.
Mit' ollut on, se saata unheesen nyt. Työt jalot mielessäni hehkuu vaan. Sua pahoitinko? Mua? Ethän vainen! Sit' aikaa muistaa vaan, mi vihdoin koittaa Ja kansaa, joka vapauden voittaa! Pahaako mulle? Ei! Mua kutsuu maine, Ja valmis olen sitä nauttimaan. Kun täys' on vilja, niin se leikataan. Ma toimiin ryhdyn uljaan', uhkamiellä. Viel' en mä murru. Voimaa mull' on vielä.
Mut kansa kaikki koettanut, Nää vaivat nähdessään, Jos harventuikin, murru ei, Rohkeena soi sen ään': «Eloa vaatii kärsimys» «Tää tuhatvuotinen,» «Eloa, taikka kuolemaa!» Niin lausuu mailmallen. Turhaanko syömmet kaikki nuo Vert' oisi vuodelleet, Ja kelpo rinnat tuskiinsa Maans' eestä riutuneet! Ja jäiskö järki, jäntevyys Ja tahto tahraton Kirouksen alle kitumaan? Se mahdotonta on.