United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut toivot ne seuraa ei eloni myötä: Mä viettänyt ain' olen tähdetönt' yötä. Oi, yöhöni, Luoja, yks tähtönen luo Ja loistaa sen mieleeni kurjahan suo. Sit' iloiten seuraisin eloni tiellä Ja kuollessain siihen mä katsoisin vielä. Kosken partaalla. Illalla kerran mielin murheisin Mä kosken partahalla katselin, Kuink' aallot, yhä uudet, voimakkaina, Toistensa kanssa kilpailivat aina.
Minä soisin ainoastaan," sanoi hän pudistaen päätänsä peloittavalla tavalla, "ettette olisi syntyneet murheisin ja huoliin, sillä täysi tosi on, että Kaikkivaltias on antanut teille ihmeellisen lahjan lohduttaa ja suosia muita, ja Hänen tapanansa ei ole turhaan lahjojansa tuhlata."
Ritari kuuli mielin murheisin ja virkkoi julki: »Tuo laulu multa ovet onnen sulki.» Mut kun hän kääntyi puoleen kumppanin, hän yksin olikin, pois hitain askelin jo puistontietä paimentyttö kulki. Herätkää! Hehkuu koitto auringon! Päin linnaa rientää ratsu puolison. Herätkää hurmastanne! Pois houreet houkkion! Tuon viestin turmastanne: hän asestettu on! Hän teidät surmaa, nauttii surmastanne.
Hän taittoi sen muistoksi nuoruutensa rakkauden ja onnen unelmasta ja läksi raskain askelin ja murheisin mielin pois viimeisen kerran tästä saastutetusta kodista. Samana päivänä iltasella saapui Erik Horn Moskovaan. Hän oli, saatuaan Almin kirjeen, heti lähtenyt matkalle ja matkustanut yötä päivää ja kuitenkin joutui perille liian myöhään.
Nyt nuorten haudalla lehmus nuokkuu, Siell' laulaa linnut, ja tuulet huokuu; Sen suojaan istuvi siimekseen Tuo mylläripoika armaineen. Ja tuulet ne henkivät murheisin mielin, Ja linnut ne laulavat kaihoisin kielin, Käy veikeät nuoret jo miettiviks, He itkevät, eivätkä tiedä, miks. Kaikkoo pois! On päivän lemmikki synkkä yö Ja kevään lemmikki talvi. Elo lempivi kuolemaa Ja, oi, sa lemmit mua!
"Sinä et saa unhottaa", lausui Agnes, tyvenesti muuttaen keskustelu-ainetta, kun minä olin päättänyt, "että sinun täytyy aina ilmoittaa minulle, ei ainoastaan milloin joudut murheisin, vaan myöskin milloin rakastut. Kuka on astunut Miss Larkins'in sijaan, Trotwood?" "Ei kukaan, Agnes". "Joku, Trotwood", sanoi Agnes nauraen ja heristäen sormeansa. "Ei, Agnes, kunniani kautta!
Punanhehkuva aurinko laskee Alas laajalti kuohuvaan Valtamereen hopeiseen; Auerkiehteet, ruusuin kirjotut, Jäljessä seuraa; ja vastapäätä, Syysillan pilvien hämäristä, Surukalpein, murheisin kasvoin, Esiin astuu kuu, Ja sen seurassa valokiteet, Usvana tuikkivat tähdet. Muinoin taivaalla säihkyi Puolisoliitoin Jumala, Sol ja Luna, jumalatar, Ja vilisi ympärillä tähdet, Nuo pienet, puhtahat lapset.
Kyll' lauluni on entinen, Ei muuttuneet oo sanat sen; Mut sydän muutti kai sisimpänsä: Ei tunne entistä itseänsä. Wäinämöisen kantele. Wäinö mielin murheisin Maan hylkäs isiensä, Niin kanteleensa kuitenkin Hän jätti jälkehensä. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Tää kantele, niin kerrotaan, Jäi onnen tuottajaksi: Kun soipi se, se soitollaan Saa Suomen onnelaksi.
Vanha, jalo Martti, vaikkapa olisit jylseä, kuin jääkarhu, eihän se kuitenkaan ole muuta, kuin ulkonaista kuorta! Eiköhän se ole paras todistus sinun sydämesi ylevyydestä, että minä nyt seison täällä? Minun tähteni sinun ei tarvitse milloinkaan joutua minkäänlaisiin murheisin!"