United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taivaahan taatto taitti hänen meiltä täysin tuleentuneena tähkäpäänä; täytyyhän vihdoin ihmisen näiltä murheen mustilta teiltä, aavikoilta avaroilta manalaan mennä. IS
Pieni Heikki siksi oli tuo ilkeä akka, joka pojan Peltolaan jätti, häntä nimittänyt, jäi siis ottolapsena Varpusten luo. Loviisa, Laurin vanhin tytär, piti hänestä äidillisen murheen, Laurin yhä odottaessa, että pienonen tautiinsa kuolisi. Mutta pieni Heikki ei kuollut. Hän tointui Loviisan hoidolla; hän parani vähitellen.
Mutta uskonpa, jos lakkaamatta olisimme oljennelleet etelässä tuolla, vainon ja närkästyksen katkerassa ilmassa, että käyskelisimme murheen poikina nyt. Onneksemme siis heitimme kylän ja kylänmiehet; sillä nyt on tapahtunut miehissä muutos. Tässähän nyt seisomme, katsellen sovinnon suopealla silmällä tuonne kohden Toukolan kylää, ja täällä takana on meillä jalo seljänvastus.
Runoileminen on luonnollisesti ollut laimeata tämän surkeuden ja murheen aikana, mutta toivon vielä pääseväni uuteen vauhtiin, "du kommer däk", kuten norjalaisen isäntäni on tapana sanoa tyynellä talonpoikaismurteellaan". Gustaf Fröding oleskelee nim. tätä nykyä Norjassa, Lillehammerin pienessä kaupungissa terveyttänsä hoitamassa.
Juoseppi havaitsi kohta, ettei äidenisän ääni kuulunut tavalliselta; kuitenki meni hän edes ja äidenisä lausui nyt: "Vasten minun käskyäni ja luvattomasti menit sinä pois eilen illalla, ja jos ei Herra olisi ollut armollinen, olisit sinä surkeasti hukkunut, ja saattanut meille kaikille sydämellisen murheen; senkaltaisesta tottelemattomuudesta pitää sinun saaman kuria," tätä puhuessansa oli hän ulos ottanut vitsan paikaltansa peilin takaa, ja pieksi auttavaisesti kyllä sillä sitte itkevän Juosepin.
"Jumala armahtakoon minua viheliäistä ihmisparkaa, kurja olen ja kurjemmaksi käyn, kun kaikkia hirmuja saa kokea tässä murheen laaksossa", päivitteli Horosen Sopo Sota-Matin vaimolle, joka tuli vastaan tien-risteyksessä, juuri kun Sopo oli menossa hänen pakeillensa.
Vaikk' alla vuorten ja maan perustusten Hän ois, ne murtaisin ja hengelläin Sydämen kuolleen henkiin virkistäisin! Vait! ettei voimat viimeisetkin haihdu, Jotk' alta hulluuden ja murheen olen Täks hetkeks säästänyt. Siis jatka, lausu Isäni nimi, että sointu sen Mua virvoittaisi! Ethän valhettele! Ei piru tekis niin! Mun näköiseni Jos valhe on, niin valhetta on totuus.
En lähde, mull' on oma kärsimyksein, minä Murheen morsiuskruunun jo tein. Ja Kuolema jatkoi kulkuaan, maan päältä etsien armastaan. Mut ajasta aikaan ikuiseen ei saanut hän Sydäntä omakseen. SYD
Taisteltiin, ja meni voitto meiltä, harvat lähteneistä surman vältti, hajonneet kuin lehdet tuuleen nekin. Kosto nyt kuin kevättulva kuohui seudun yli; kaikki, miehet, naiset, aseeton kuin aseellinen, lyötiin. Aamulla jo tänne virta vyöryi, kirkkoon ensi kertaa soitettaissa, meillekin yks osui turman laine. Mutt' en viivy murheen muisteloissa.
Siellä, niin kuin sanotaan, sen lemmentuoksuvassa ilmassa on kaikki unohtuva pois kuin Lethen virrassa autuitten entiset muistot murheen maasta. Siellä keskisuven kukkasniituilla karkellaan ja niittujen liepeillä leikittelee hopeahelmeilevä laine. CANZIO. Kavahda, sä hävytön, tekemästä pilkkaa vimmatusta miehestä, kavahda! MARCIA. Pilkkaa? Niinkohan?