United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suuresti kaivattiin patruunaa kartanon alueella, vaan vielä enemmän itse kartanossa; mutta Mannilla ja Tyynellä oli paitsi kaipausta vielä toinenkin murhe, joka rasitti heitä, ja tämän murheen tuotti heille patruunan viimeinen pyyntö. He tiesivät nyt hänen hartaimman toivonsa olleen, että he olisivat rakastaneet toisiansa, ja tämä hänen viimeinen toivonsa oli pyhänä pidettävä.
Soma, armas toimi, Tulithan sä elämäni aatteheeksi, Tuoden uutta elaketta sielulleni Murheen päiväl, kuolon niittäessä tässä. Mut nyt onni kova ehkä toisin tahtoo, Pyhän pyrkimisein tyhjäks tehdä tahtoo. ALMA. Minä tiedän sydämmenne murheen syyn. ELINA. Sinun sydämmesi ikävöitsemys, Salasuudes olentoas polttava. ALMA. Olkaat rauhas, äiti!
«Isä!« huutaa Maria äänellä, jota turhaan koettaisimme selittää. Hän ei vielä tiedä, että se, jolle hän tämän nimen antaa, on muuttanut pois murheen laaksosta. Majurin viimeiset sanat olivat: «Sammuta tahi vie pois kynttilä, minä en siedä sen valoa«. Vaan aina lähemmäksi tulee valkea, aina enemmän enenee savu huoneessa. Maria ja Anna eivät näy siitä huolivan.
Minun sydäntäni särki, kuin minä näin Margareetan surun ja murheen siitä mitä ne pedot olivat mahtaneet hänen äidillensä ja sisarellensa tehdä, koska itsellensä tekivät vaivaa myös häntäkin etsiä. Vaikeroitsi hän myös siitäkin, ettei hänellä mitään suojelusta ollut.
"Toivoisin melkein, että lauluni tietäisi teidän kuolemaanne, sillä koskaan ette ole saapunut luokseni tuomatta jotakin murheen sanomaa. Merikotkan tai huuhkajan tavoin olette huhuilleet pahaa Tristanista. Mikä huono uutinen on teillä tänään minulle kerrottavana?" Kariado vastasi: "Kuningatar, olette suuttunut, en tiedä, mistä, mutta hullu olisin, jos siitä välittäisin.
Mutta he ovat malttaneet ajatella sekä tuntevat kieltä. Sekä virheistä, että niistä lukemattomista ominaisuuksista, jotka tältä teokselta puuttuvat, pitänevät kirjallisuutemme ystävät kyllä aikanaan murheen.
Hänen oli jättäminen kaikki, mitä maailmassa rakasti, isän ja äidin hauta, veli, setä sekä orpana ja katkerinta kaikesta hänen täytyi jättää kotimaansa. »Isä ja äiti unohtuu», ajatteli hän, »aika vie murheen muassansa, jättäen suloisen muiston sydämmeen.
Toiset jalkaisin, suurimmassa kurjuudessa ryömivät eteenpäin, monet paljain jaloin lumisella, jäisellä maantiellä, surun ja murheen alaisina. Pieniä lapsia oli asetettu härkäin ja aasien selkään, joita sitte lapsien isä eli joku muu henkilö talutti eli ajoi perässä, lykäten aina väliin elukkaa takapuoliin, samalla huutaen: "aitii, aitii!"
Kotiin en minä tahdo tulla: kyllä Jumala minustakin murheen pitää!" sanoi Anni isälleen. "Niin, koeta nyt!" sanoi isä ja lähti pois vihapäissään. "Mihin minä poloinen nyt joudun?" sanoi Anni isänsä pois lähdettyä.
"Sinä olet vanhemmitta, Naomi, mutta minun isäni tulee olemaan sinunkin isäsi, ja Jumalan avulla on kirkas aamu seuraava tätä murheen yötä, jonka sinun on täytynyt elää. Tulkaat nyt, käykäämme huoneeseen. Meidän on pitäminen huolta teidän turvallisuudestanne ja minä haluan kuulla sinun merkillisiä onnen vaiheitasi, Theophilo.