United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vienan rannall' koivun alta Kuului soitto kaunihin, Aurinkoisen taivahalta Vaipuessa aaltoihin. Siellä istui ihanainen Neitsy kanteloinensa, Sulhoansa surevainen, Vieras mailla kaukana. »Pian rientää nuoruutena Niinkuin laine; rakkaus Polttava on rinnassani, Lauluni on valitus. Kukoistus on tärkki liljan, Surkastuva muotoni. Kultaseni! Ah, jos hiljan Tulet, löydät hautani».
Ja jospa ei kukaan tuntisikaan muuttuneen muotoni vuoksi, niin luuletko, että minä voisin välttää puristumista ja heikon rintani vahingoittamista? Tulopäivänä saattaisin siten hankkia kuolemani, ja kuka sitte pitäisi huolta Valdemarista ja sinusta?" "Ei," huusi poika tulisesti, "ei, armas äitini, me olemme kotona, sinä et saa kuolla!" ja kovasti itkein heittäysi hän äitinsä syliin.
Hän heilutti hienoa kävelykeppiänsä, siten lyöden kaunista tulipunaista neilikkaa niin kovasti, että se taittui ja lensi kauas tielle... Minä huudahdin hiljaa ja koetin ehdottomasti molemmin käsin kaulaani, juurikuin olisi kova lyönti sattunut minua niskaan. Molemmat herrat kääntyivät. Minun pelästynyt muotoni ja vielä enemmän liikuntoni houkutteli pilkallisen hymyn nuoren herran huulille.
Mieltä masentava aatos! Ja muuttua näin rumaksi! Ei! Kauneus sydämmessäni asukoon ja kuolemattoman sieluni ikuinen perintö-osa olkoon se kaukainen silmämäärä, johon alati katsahtelen, niin onpa muotoni herttainen vielä lapsieni lapsille, koska he suustani kuultelevat viisauden neuvoja. Kohta murhe on lopussa. Sitä korppihaukkaa, joka tähtää nyt sydäntäs, et sinä pelätä tarvitse.
Kuuntelija piteli jo korviaan. Mutta nyt vasta ne alkoivat esitellä itseään joukottain ja tukuttain: »Kansainvaellusten Rooma olen. Tahdotko tietää, mikä oli muotoni silloin, kun Alarikin ja Geiserikin laumat hautasivat alleen vanhan maailman sivistysmuistot?» »Ensimmäisen kristillisen kirkon Rooma olen.
Niin minäkin toivon, sanoi hän vienolla äänellä, mutta antakaa minun tässä asiassa tehdä niinkuin haluan sillä jos nyt, kun peiliin katson, näen taas oman muotoni vain yhden kerran vielä niin toivoni on siitä vielä vahvistuva se on oleva minulle Jumalan antama merkki. Tohtori, kuullessaan hänen näin puhuvan, väistyi, mitään sanomatta, pois edestä.
Koska olimme päättäneet, ettemme ensiksi ilmoittaisi mitään, hämmentyi tätini kovasti. Hän loi toivokkaan katseen minuun, kun sanoin: Agnes; mutta nähdessään, että minulla oli tavallinen muotoni, otti hän epätoivossa pois silmälasinsa ja hivutti nenäänsä niillä. Hän tervehti kuitenkin Agnesia sydämellisesti, ja ennen pitkää istuimme päivällispöydässä valaistussa vierashuoneessa.
Ma vapautta pyydän, ma valkeutta janoon, ja kauneutta taivahan kaarten ma palan, mut pääse en kahleista vaikean vaivan, voin pään nostaa, muu muran peittoon muotoni jää. Jos tuskan tunnet jumal-kirottu joku, mun kanssani jumalia kiroo! Ne ei ole verot. Ne on nerojen eellä-käyjät ja usein tuskin kykyjä he ovat. Mut hermot heill' on hyvät, ei tyhjän säikähtäyjät, ja kourat sekä omattunnot kovat.
Puheensa lopetettua antoi hän merkin upseereille, että saivat poistua ja mennä kukin paikoillensa riveihin. Sen jälestä lähestyi hän miehistön rivejä ja lausui heille: "Minä tahdon näyttää muotoni joka sotamiehelle, että he tuntisivat minun."
Mutta kas, jota kiivaammin se leimui, sitä kylmemmäksi muuttui vakaa muotoni, katseeni melkein jäätyi kohden kaunista, ankaraa naista. ANTON. Sinä olet kamppaillut kuin mies. LEO. Katkeran kamppauksen. Huomatkaa: yhä kylmettää mun tultani tammikylmäksi vastaan toisen piinaavaa kylmyyttä! ANTON. Sinä katala! LEO. Valituksenne pois! Soisinko ma toiseksi, kuin on?