United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muun riemun jos ken ryöstäis multa, maan' armahan kun muistot jäis: ne rinnassani voiman tulta ja innon liekin virittäis. Oi urhoin kehto, isänmaani! Suojelkoon Herra armastani, siunatkoon hautaa urhojen! J. H. Erkko. Kansalaislaulu. Olet maamme, armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa. Joka niemeen, notkohon saarelmaan kodin tahtoisin nostattaa.
ma tunsin lähelläin kuin siivenlyönnin, kuin leyhkän kasvoillain, ja soi: Beati Pacifici, jotk' ovat vailla vihaa. Niin paljon nousseet oli päämme päälle jo viime säteet, joita pimeys seuraa, ett' tuolla täällä tähtönen jo syttyi. »Ah, voimani, miks multa niin sa menet?» ma sanoin itseksein, kun tunsin, että jalkaini kunto kangistui jo kovin.
Hetken heidän äänetönnä Oltuansa lausui Dmitri: "Wolmar, haukkani jos säästin Hengissä ei kyyhkys' oisi." "Tosin totta, kallis veljein," Wolmar vastasi, "tok' oisin Huolinunna, jos se multa Oisi tullut ryöstetyksi." Hengetöntä haukkaa Dmitri Näyttäen nyt lausui siihen: "Tämän uhrin riemullesi, Wolmar, arvaatko sen hintaa?"
Niin keväimen multa ryösti. Minne veikin etsi löydä. Jos löydät, niin kyntes iske Kiinni kuin kanahan haukka, Siipes alle sitten paina Pikku lintu. V
Häntä vaivatkaa, Tulkaa, varjot, ja haihtukaa! MACBETH. Sa liiaks olet Banquon haamun lainen. Pois! Silmät multa kruunus syö! Ja tukkas, Sa toinen kruunupää, on samanmoinen, Ja samanmoinen kolmas! Häijyt velhot, Mit' on tää? Vielä neljäs! Sammu, silmä! Haa! Tuomiopäivähänkö tätä kestää? Viel' yksi? Seitsemäs? Oi, riittää, riittää!
Se on ollut aarteeni arvokkain, Sit' ei saa tallata jaloin! Se on annettu armona Jumalain, Se on vannottu keisarivaloin! Ei uhkaas se säiky, ei sorrantaas, Ja jos hetkeks sen herpoisi valta, Kuin Feeniks lintu se nousisi taas Ihan turmankin tuhkien alta. Se on Vestani kallis, mi valvonut on Mun kansani hengen tulta, Se on koskematon, se on kuolematon, Voi, ken sitä ryöstäis multa.
Niin läheiset kun suhteet särjin, siksi nyt kannan päätäni ma, katkaistua juuresta, jok' on tässä vartalossa. Niin kärsin samaa, minkä muille tein ma.» Yhdeksäskolmatta laulu Tuon joukon paljous ynnä haavat heidän olivat multa silmät sumentaneet, ne että itkeä vain ikävöivät. Vergilius virkkoi: »Mitä katsot vielä? Miks silmäs vielä syvyydessä viipyy, joukossa raukkain raajarikkoisien?
Siispä kumppanukset ollaan, siis käy tähän istumaan! Kun on suurin meillä yhtä, vähemmätkin tasataan. Mull' on kultaa, jos sa mielit, multa leivän, suojan saat, mulle laulat laulus sorjat, mulle myöhän ilos jaat.» Samallapa vaunuiss' istui vanha krenatööri tuo; kansa tieltä kahden puolen väistyy, kunniata suo.
Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, hän äänell' itkevällä, huokaellen noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? Jos tietää tahdot niin, ken olen, että tuon rannan raisun astunut oot alas, sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. Orsini olin, poika karhun, ahnas niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa kokosin, täällä itse jouduin säkkiin.
Sitä enemmän olivat sensijaan talon isännän sisäiset mielialat ja mielikuvat olleet vaihtelun alaisia. Mutta niistä eivät tienneet muut kuin hän itse eikä hän edes tuntenut vähintäkään tarvetta itseään muille ihmisille ilmoitella. Hän oli luullut jo, ettei hänelle enää voisi tapahtua mitään ja että hän olisi saapa elää näin, siksi kuin multa kerran oli kamartuva hänen kummulleen.