United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ois liian heikko joka kieli siihen niin vuoksi muistomme kuin ihmispuheen, jotk' eivät säilyttää voi niin paljon. Jos koossa oisi koko kansa, joka Apulian aukeassa maassa surrut on vertaan, vuodattamaa roomalaisten ja Hannibalin sodan pitkän, jolloin niin suuri saatiin saalis sormuksien kuin Livius kertoo, jok' ei väärin kerro;
Minä olen teitä jo koetellut, minä tunnen teidät ja tiedän, ettei kukaan teistä kaihomielin katsele taaksensa, siihen, minkä hän jättää. Me pudistamme päältämme kaiken entisen, nimemme, muistomme, ne siteet, jotka ovat kytkeneet meidät yhteiskuntaan ja sen sortaviin, vääriin lakeihin. Me muodostamme valtion omassa keskuudessamme: sorron palkitsemme kostolla.
Vain muistomme hienot ne säilyivät kunis uutehen lempehen häipyivät. VIIMAN VIEM
Näät lähestyissä toivojensa määrää niin sielu siihen syventyy, ett' taida palata muistomme ei taapäin enää. Mut mitä koota mielen aarre-aittaan pyhästä voinut valtakunnast' olen, se olkoon lauluni nyt aihe ainoo. Hyvä Apollo, viime työtäin varten tee minut astiaksi arvovaltas, niin että antaa laakeris voit kalliin.
Sen kansa taas on armas siksi, se maansa kun tek' kallihiksi verellään, kärsimyksillään. Salomme vaikk' ois täynnä kultaa, hopeita hyrsityis aaltomme; vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa, vaan konnan töit' ois muistomme, kansamme kulkis hylkyteitä, ah! silloin maamme varjo meitä kuin musta haamu vainoais.
Ois liian heikko joka kieli siihen niin vuoksi muistomme kuin ihmispuheen, jotk' eivät säilyttää voi niin paljon. Jos koossa oisi koko kansa, joka Apulian aukeassa maassa surrut on vertaan, vuodattamaa roomalaisten ja Hannibalin sodan pitkän, jolloin niin suuri saatiin saalis sormuksien kuin Livius kertoo, jok' ei väärin kerro;
Miltä ajalta ovat ensimäiset varmat muistomme ja kuinka kauaksi ajassa taaksepäin yksilön elämässä voi muisti ulottua? Tavallisesti häipyy se johonkin himmeään, häilyvään ja epämääräiseen, joka voi ulottua sangen pitkällekin taaksepäin, aina lapsuutemme varhaisimpiin vuosiin. Minun ensimäinen selvä muistoni on neljänneltä vuodeltani ja sen näen minä vieläkin selvästi edessäni.
Hän, kaiken alkuliike, kunniallaan maailmat täyttää, sitä sädehtien eriävästi eri osain mukaan. Taivaassa, jolle valo suurin virtaa, oon ollut, nähnyt seikat, joit' ei kenkään voi kertoa, ken sieltä astuu alas. Näät lähestyissä toivojensa määrää niin sielu siihen syventyy, ett' taida palata muistomme ei taapäin enää.
Ja ainut muistomme se hurma ois, kun saisi meri, illan-päilyväinen; se kultalangat välillemme lois, kun eri maailmoihin tuutis pois jo meidät hämy, yössä häilyväinen. Elokuun virsi. Ilon rohkeus, sieluni, puuttuisko sulta ? Et ole sa maata, oot auringon tulta. Surus ääreltä nouse, suo kunnia sille: elouhrina uhraa se taivaisille!
Kaikessa tässä on meidän järkähtämättömänä turvanamme Jumala, sotajoukkojen Haltia ja Herra, johon uskaltaen kaikki voitamme ja jonka tykö myös kotimaahan jääneitten omaistemme ja kansalaistemme rukoukset meidän edestämme nousevat, sekä myös on meillä lohdutuksenamme se tieto, että isänmaa ei unhota niitä, jotka meidän kaatumisemme kautta kadottavat isän, puolison, vanhan päivän turvan, rakastetun, ja että, jos Herra on sen hyväksi nähnyt ett'emme palajaisi, on muistomme siunattu ja sen kautta myös se paikka, jossa leposian saatuamme saamme levätä.