United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja pitkiä päivämatkoja tehden he Gorvenalin kanssa pakenivat Gallian maan puoleen, aina Morois'n metsän viimeisille rajoille. Millaisen kärsimyksen lähde olikaan heille heidän rakkautensa! Erakko Ogrin. Kolme päivää myöhemmin ajoi Tristan niin kauas haavoitettua hirveä, että yö sulki hänet pimeän metsän helmaan. Silloin tuli hänen mieleensä ajatuksia: "Ei, ei pelosta säästänyt kuningas meitä.
Rakastavaiset eivät enää paenneet paikasta toiseen metsässä: sillä ei kukaan parooneista uskaltanut heitä vainota, tietäen hyvin, että Tristan silloin olisi hirttänyt heidät puiden oksiin. Mutta eräänä päivänä kuitenkin yksi noista neljästä petturista, Guenelon, johon Jumalan tuli iskeköön, rohkeni tulla seikkailemaan Morois'n läheisyyteen.
Ja siitä hetkestä lähtien alkoi pakolaisille villin erämaan helmassa uusi karu elämä, jota kuitenkin rakkauden lempeä säteily lievensi. Morois'n metsä. Aarniometsän syvyydessä, niinkuin hätyytetyt eläimet, he puurtavat ja harhailevat ja vain harvoin uskaltavat he iltaisin palata edellisen päivän olinpaikoille. Heillä on ravintona pelkkä metsäeläinten liha ja heitä hiukaisee suolan ja leivän puute.
Tristan näkee sen. Silloin hänen entinen rakkautensa taas herää ja hän tuntee tehneensä rikoksen. Hänen mieleensä muistui se päivä, jona Isolde Vaaleahius oli antanut hänelle tuon sormuksen: metsässä, jossa Isolde hänen vuokseen oli kärsinyt kaikkea puutetta. Ja nukkuessaan toisen Isolden vierellä Tristan näki koko ajan mielessään Morois'n metsämajan.
Tristan on jälleen kuningattaren luona: eikä tämä enää tunne kauhua eikä pelkoa. Hän leikkaa poikki köydet hänen käsivarsistaan ja niin he yhdessä pakenevat Morois'n metsään. Siellä suuren korven sylissä tuntee Tristan itsensä yhtä turvalliseksi kuin vankkojen linnanmuurien takana.
Kuka sinut on karkoittanut metsästäni?" Metsänvartija vei kuninkaan syrjään ja kuiskasi hänelle hiljaa: "Olen nähnyt kuningattaren ja Tristanin. He nukkuivat, he minut peljästyttivät." "Missä kohden metsää?" "Morois'n korvessa muutamassa lehtimajassa. He nukkuivat sylityksin. Kiirehdi, jos tahdot kostaa."
Juuri samalla tavoin hän Morois'n metsässä minua iloittaakseen matki lintujen laulua. Hän lähtee nyt, ja tämä on hänen viimeinen jäähyväisensä. Kuinka hän valittaa! Juuri noin laulaa satakieli, kun se suven lopulla virittää jäähyväis-säveliään syvän surun vallassa. Ystäväni, en koskaan enää saa kuulla sinun ääntäsi!" Sävel värisi yhä kiihkeämpänä. "Oi, mitä vaadit? Ettäkö tulisin luoksesi?